10+1 syytä matkustaa Uuteenkaupunkiin

uusikaupunki2

En ole koskaan kovastikaan peitellyt sitä, että olen aika kotiseuturakas, vaikkei etenkään ehkä blogimaailmassa ole kovinkaan trendikästä olla pikkukaupunkilainen ja vähän kaukana kaikesta. On kuitenkin syynsä, miksi meidän perhe päätti kuusi vuotta sitten körötellä pakettiautolla Tampereelta lopullisesti tänne ja miksi jokaisen pitäisi ainakin kerran elämässään täällä Uudessakaupungissa, Suomen sinisimmän taivaan alla käydä.

No missä me sitten ollaan? Turun ja Porin välissä, totuin vastaamaan kysyjille lukioaikana. Tosin Pori on kauempana ja välissä on Raumakin, mutta suunnilleen hoksasitte sijainnin? Hyvä. Niin, se Uusikaarlepyy on siellä Pohjanmaalla ja siellä puhutaan enimmäkseen ruotsia. Meillä puhutaan sitä Heli Laaksosen kiält. Eikä me olla kiukkuisia, vaikka puheenparret töksähteleviltä joskus kuulostavatkin.

Minäpä näppäränä omalehmäojaisena keräsin 10+1, eli nopealla päässälaskulla jopa 11 tuhottoman hyvää syytä tulla kesälomalla just tänne meille! Kattokaa vaikka:

1. Pakkahuoneen vierasvenesatama

Tällainen listaus nyt vaan kuuluu aloittaa sillä kesän maanmerkillä ja paikallisten olohuoneella. Mehän totta tosiaan sijaitsemme täällä meren kainalossa, joten perille pääsee niin maitse, meritse kuin ilmateitsekin. Viimeiseen vaihtoehtoon tarvitsee toki oman pienkoneen, mutta mahdollista sekin kuitenkin on. Pakkahuone, eli tuttavallisemmin Pakkis, on valittu pariinkin otteeseen vuoden vierasvenesatamaksi ja on kuuluisa paitsi munkeistaan, myös aurinkoisesta palvelustaan.

Veneilijälle Pakkis tarjoaa varmaan aika lailla kaiken tarvittavan sähköistä pyykinpesumahdollisuuteen ja langattomaan nettiin ja kaikki kaupungin palvelutkin ovat kävelymatkan päässä. Rannassa toimii myös Pakkahuoneen kahvila ja erillinen terassi, mistä saa mainioita lankkupizzoja ja fish & chipsejä, tietysti kylmää juotavaa ja huikean näköalan merelle. Jotakuinkin 5/5. Kesäkeskiviikkoisin rannassa on ohjelmallinen iltatoritapahtuma, joka on sellainen koko kaupungin hyväntuulen kohtaamispaikka.  Jos Kun tulet kaupunkiin, et voi olla käymättä täällä.

uusikaupunki10

uusikaupunki11

2. Myllymäki

1930-luvulla perustettu Myllymäen puistoalue on valitettavasti paikallisten keskuudessa täysin alikäytössä. Erinomaisen vehreä puisto on mitä loistavin paikka piknikille, pihapeleille, auringonotolle ja chillailulle. Puistossa on neljä erilaista vanhaa myllyä, vanha vesitorni ja myös lasten leikkipuisto. Jos kaipailee taukoa hälinästä ja meiningistä, this is the place to go. Kirja, viltti ja eväät mukaan ja myllyjen kainaloon rentoutumaan.

puistossa-011

3. Rantamakasiinit

Kaupunginlahden rannan punainen makasiinirivistö kiinnittää huomion usein kauempaakin. Monenlaisessa käytössä olleet makasiinit on lähiaikoina kaikki kunnostettu ja rivistössä toimiikin kaupungin ravintoloiden kerma. Tervaportin sillalta katsottuna ravintolat järjestyksessä: Kahveli, Makasiiniravintola 1617, Bistro Bay ja Captain’s Makasiini. Uusinta, muutama viikko sitten avattua 1617:a en ole vielä ehtinyt korkata, mutta vatsansa saa täyteen varmasti jokaisessa ja juoman kylmyyteen me täällä rannikolla kiinnitetään aina ihan erityistä huomiota. Oma suosikkini olisi ehkä viime kesänä avattu Bistro Bay ja sen pizzat ja burgerit.

Hyvä ruoka, kylmä juoma ja näkymät suoraan kimaltelevalle merelle. Olisko taas viis tähtee?

DSC_1285

4. Uimarannat

Meil o homma tääl simmotti kivaste, et uima voi men mere taik makkia vette, kummast sit enemp tykkä. Keskustasta aivan fillarointimatkan päässä ovat Santtion uimaranta (ja leirintäaluekin, for that matter) ja Hiun uimaranta, joissa molemmissa pääsee juoksemaan suoraan suolaiseen meriveteen. Hieman pidemmälle kun polkasee tai ihan autolla hurauttaa, pääsee pomppaamaan kirkkaaseen makeaan veteen Karhuluodon uimarannalla. On laituria, hiekkarantaa, kallioita ja grillikatosta.

Ja fillareita on vuokran muuten ainakin Pakkahuoneella, matkailutoimistossa ja kirjastossa.

uusikaupunki8

uusikaupunki12

5. Leijonapuisto

Joskus kuulee vähän harmiteltavan, kun meillä ei ole huvipuistoja eikä elämysmaailmoja, eikä täten tietenkään mitään tekemistä. VÄÄRIN! Parasta kesässä on ehtiä olla, vetelehtiä, hengailla ja lakata kiirehtimästä. Täällä, jos jossain, se onnistuu.

Leijonapuisto on hyvin monenikäisten lasten iiiiso leikkipuisto keskellä kaupunkia, jälleen Kaupunginlahden rannalla. Perinteisten keinujen ja karusellien lisäksi puistossa on hitonmoiset kiipeilymahikset, vaijeriliukurit ja huikean hyvät piknik-maastot. Reppuun kannattaa pakata juotavaa ja aurinkorasvaa ja nälän yllättäessä talsia muutama askel makasiinirivistöön sapuskalle. Aijai.

uusikaupunki5

uusikaupunki3

6. Lyhtyjen yö

Kuten moni Suomen kaupunki, Uusikaupunkikin on kesätapahtumien luvattu maa. On toritapahtumia, mansikkakarnevaaleja, puupuhallinviikkoa, on markkinoita ja murkinaa. Oma suosikkini on Crusell-viikolla järjestettävä puistopiknik hämärtyvässä loppukesän illassa Vallinmäellä. Lyhtyjen yöhön valmistetaan kunnon eväät, viltit viedään paikkaa varaamaan jo edellisenä iltana ja nautitaan musiikkiesityksistä, kesän tuoksusta ja hekumallisesta viinistä heinä-elokuun vaihteen tummanvihreässä illassa. Tämä kannattaa oikeasti kokea. Tänä vuonna esiintymässä mm. multitalentti Osmo Ikonen.

3c472-lyhtyjenyc3b6-12068

7. Museot

Uusikaupunkihan ei ole nimestään huolimatta missään nimessä uusi, vaan viettää ensi vuonna jo 400-vuotisjuhliaan. Historiaa on siis paljon ja monenlaista ja kaupungissa toimiikin aivan erinomaisia museoita. Merellinen historia näkyy museoissa luonnollisesti hyvin laajasti ja Wahlbergin museotalo tuossa ihan meidän naapurissa, luotsimuseo Vallinmäellä, Merimiehen koti Myllymäen laidalla (naapurissa sekin) ja myös Kalannin kotiseutumuseo ovat käynnin arvoisia, noin muutamia mainitakseni.

Täällä 15 000 asukkaan rannikkokaupungissa toimii myös, kuin ihmeen kaupalla, Suomen ainoa autotehdas, joka suoltaa Mersua linjastosta niin että heikompia hirvittää. Luonnollisesti täällä on siis myös automuseo. Ja varmasti erilainen ja kokemisen arvoinen on myös keskustassa sijaitseva Bonk-museo hassuine tarinoineen.

Eikä pääsymaksutkaan kyllä meillä päätä huimaa.

uusikaupunki6

8. Puutalokorttelit

Me ollaan täällä siinäkin mielessä sitkeää porukkaa, että puutaloista koostunut kaupunki on palanut jotakuinkin maan tasalle, jopa kahdesti. Ensimmäisestä, vuonna 1846 riehuneesta palosta kun oli hädin tuskin selvitty, syttyi seuraava vuonna 1855. Kaupungin vanhimmat rakennukset tuhoutuvatkin laajalti paloissa ja nykyisten, hyvin säilyneiden puutalokorttelien talot on rakennettu pääosin 1850-luvun jälkeen ja 1900-luvun alussa.

Upeita, hyvin hoidettuja puutaloja on keskustan ruutukaava-alueella runsaasti. Erityisen läheltä taloihin pääsee tutustumaan Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumassa, joka järjestetään taas ensi vuonna, ja jos satut osumaan paikalle pihakirppiksen tai pop up-kahvilan aikaan. Kannattaa tsekata ainakin Cafe Kukonmäki.

uusikaupunki14

uusikaupunki13

9. Kulttuuri

Erilaisia taidenäyttelyitä on avoinna kesälläkin, kuten Runonkulman Galleriassa, Rantagalleriassa ja Pakkahuoneen kahvilassa. Kesäiltaa voi viettää tietysti myös kepeän kesäteatterin merkeissä esimerkiksi Lentävässä Lokissa lähellä keskustaa, tai Pyhämaan kesäteatterissa.

Hiun uimarannan vieressä sijaitseva Taidetalo Pilvilinna on kokonaisvaltainen elämys, jollaista ei kannata jättää kokematta.

uusikaupunki9

10. Meri

“Meil o meri iha rannas”, me tykätään sanoa ja hohottaa vähän päälle. Koska siinähän se on. Iha rannas. Ja pääsee meiltä merellekin. Kaljaasi Olga vie Katanpään linnakesaarelle tai merirosvoristeilylle ulapalle. M/S Kerttu kuljettaa Isonkarin majakkasaarelle ja meiltä pääsee hyljesafarillekin. Kymmenessä minuutissa ajelee Kaupunginlahden rannasta myös uudistuneelle Purjehdusseuran paviljongille nauttimaan merellisistä herkuista.

Tai jos merenkäynti ahdistaa, niin voi istua rannassakin ja nautiskella. Ku on se meri kuitenkin sitte siinä ihan rannassa.

ukis-023

lapsivapaa-sunnuntai-015

+ 1. Ruoka

Syöminen kun nyt sattuu olemaan yksi maailman parhaista asioista, niin ei ole lainkaan yhdentekevää, mistä se sapuska lautaselle tulee. Tuoretta ja läheltä pyydettyä kalaa saa ainakin Pakkahuoneen rannan kalakaupasta ja lauantaisin torilta, vihannekset Peteksentien marketista ja oluen omasta Vakka-Suomen Panimosta. Kesän paras (ja helpoin) kakku syntyy Uudenkaupungin marengista ja lähivihannessalaatti höystetään Pookin salaatinkastikkeella. Makea saaristolaisleipä kuuluu kuvioon, tottakai, sitä saat vaikkapa Kahvila Rosamundasta. Ja kun Uudessakaupungissa olet, käy testaamassa ainakin Pakkahuoneen munkki ja Pookin marenkijälkiruoka.

uusikaupunki15

Se, miksi tänne kannattaa muuttaa asumaan, onkin jo ihan toinen juttu.

Niin että ei muuta ku dieselit tankkiin ja tänne päin!

-Päivi

Varmuuden vuoksi vielä lyhyt oppimäärä Ukia: 

Uki – Uusikaupunki

Pasklahti – kaupungin keskellä virtaava Kaupunginlahti

Pohari – Pohitullin palloiluhalli

Raija – Alisenkadun ja Rauhankadun kulmassa sijaitseva Raijan kioski

Kui? – Miksi?

Siäl se makka Sannol. – Hän on kuollut.

Kumne paat sul o? – Kai omistat veneen?

Essä mittän kaffel tul? – Tulisitko kahville?

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

18 Replies to “10+1 syytä matkustaa Uuteenkaupunkiin”

  1. Onnea kotiinpaluusta! Seuraan blogiasi aktiivisesti, harvemmin tulee kommentoitua. Olet ihan upeamahtava tyyppi!

    Uki… Minulla, savonmuan likalla, oli joskus aikojen alussa poikaystävän tapainen Ukista. Poikaystävästä ei niin väliä, mutta muistan Uudenkaupungin todella mukavana kesäkaupunkina. Kivoja muistoja liittyy siihen yhteen kesään 90 -luvun alkupuolella…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      HIhihi, joo, noi vanhat poikaystävät on toisinaan sellasia nounou-muistoja. 😀 MUtta kyllä sun täällä täytyy käymään tulla, verestämässä vanhoja muistoja.

  2. Karjakko says: Vastaa

    Kyl nyt pitäis päästä joskus käymään Ukis! Sillon jo, kun tuli se Nikon ohjelma, niin aattelin, että tonne… Kyl mää kovasti ajattelin, et tänä kesänä vois harrastaa kotimaan matkailua, vaikka niin maan hianos kesäkaupungis asun itekki (Ikaalinen!)..

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyl tän päi hiukan kannattaa ajella, vaikka edes päiväksi käymään. Ikaalinenkin on kyllä kiva!

  3. Olet kyl löytäny just oikeet asiat täält meilt. Olen kaikist iha samaa mieltä, Kyl tän kannatta tulla vaik hiuka kauempaaki. Tos Uki-sanastos kyl pist silmää toi Paskalahti.. kyl se pakka tääl kaikil olema Pasklahti 😀

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Totta, muuten! Ajattelin varmaan olla jotenkin helpommin ymmärrettävä tossa kohtaa. 😀 Ja toinen, minkä unohdin, oli Katja. Siis että kun ollaan “Katjal”, ni ollaan Captain’s Makasiinissa.

  4. Ihana kirjoitus. Ukissa käyty muutaman kerran eri vuodenaikoina paitsi ihan kesällä en olekaan ollut, kevättalvella ja syksyllä tuli käytyä. Kesäretkelle sinne siis, pitäisi oikein yöpyä jotta voisi istua terassilla illan pimetessä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kesä on SE aika, kun tänne oikeasti kannattaa tulla. Eilenkin aurinkoisella säällä oikein huokailin tuolla rannassa, kuinka upeaa kaikki oli. Ihmisiä liikkeellä, sillai sopivasti, kimalteleva meri ja aurinko. Oi että. Tervetuloa kesäretkelle!

  5. Sikspä meillä Pirkanmaalaisillakin on kakkoskämppä Merimiehenkadulla ja paatti rannassa.
    T Upi ja Arttu

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hyvältä kuulostaa! Peukku sille!

  6. Ai sää oles ukist! Mikä ilahruttava ylläri!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Juu, täält mä olen! 😀

  7. Kysyivät joskus radiossa parasta kesäkaupunkia.

    Sanoin että Uusikaupunki.

    Perusteluna, että taitaa olla ainut kaupunki Suomessa, jossa pääsee mereltä keskustan Sokoksen parkkipaikalle purjeveneellä 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Haha, loistava perustelu tuokin. Kyl tääl vaan kelppa!

  8. No niin! Mä en haluakaan enää käymään Ukissa – mä haluan muuttaa sinne! 😀

    Vaikuttaa kyllä tosi viehättävältä paikalta, erityisesti kesällä. Turkukin (ollut mun kotikaupunkina jo 15 vuotta) on aivan mahtava kaupunki, mutta jotenkin mun mieltä lämmitti tässä postauksessa erityisesti se, miten kotoisalta Uusikaupunki vaikuttaa. Nyt alan pohjustaa meidän kesäretkeä sinne ja puhumaan miestä ympäri.

  9. Ainoa sana suomenkielessä, joka lausutaan ja kirjoitetaan eri lailla… Pasklahti = Kaupunginlahti ??

  10. Johanna says: Vastaa

    Tämähän tuli sopivasti, kun sinne seudulle olen juuri muuttamassa (niiden tuhannen muun seuraan ?)
    Kiitos kovasti! Luen tän varmasti vielä moneen kertaan ☺️

  11. Atro Niiniluoto says: Vastaa

    Tuttu kaupunki. Kävin ensi kerran 80-luvun alussa.

Vastaa