Arkikuva 4/52

Kisis-arki

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. 

Hahaa, vielä ehtii tämän viikon puolella! Poikkeuksellisesti tämän viikon arkikuvassa poseerataan. Ja vielä kaikki! Paitsi ettei kaikki. Koska perhekuntaamme kuuluu teini. Joka tarmokkaasti tarpoi johonkin nurkkaan marisemaan juuri, kun äiti touhuissaan kuvausjärjesteli tämän ottamista. Koska tuli riitaa, kun pikkusisko sanoi/teki/oli jotenkin ärsyttävä tai tähdet sattuivat vaan olemaan väärässä asennossa. Kyl te tiiätte. Koska ihmisyys, teiniys ja tyttöys.

Kuva on napattu Kisakalliosta, Susi Training Centeriltä, missä vietettiin tämä pääsiäispäivä pätkäpojan koristurnauksessa. Pojat saivat kutsun mikropoikien turnaukseen mittelemään kovia porukoita vastaan, normaalisti kun siis pelataan tuolla läntisessä sarjassa. Ja mitä oppia onkaan jo yhden päivän aikana tullut! Ensimmäinen peli hävittiin vähän enemmän “pystyyn”, toinen vähän vähemmän. Taidoissa meidän pikkumiehet ei monellekaan häviä, mutta pelitemmon ja kuvioiden treenaamista jatketaan varmasti.

Tämä kuva kertoo myös omalla tavallaan meidän arjesta varsin paljon. Joskus aiemmin mäkin naureskelin soccer momeille, kunnes musta tuli korismutsi. Sieltä pienten ukkojen joukkueen taustalta kun on löytynyt kokonainen korisperheellinen mahtavaa porukkaa. Niitä, joiden kanssa leivotaan mokkapaloja, kuskataan, järjestetään ja kannustetaan.

Meillä puhutaan kotona paljon koriksesta. Siis älyttömän paljon. Pätkäpoika elää ja hengittää lajia, tosin nyt ollaan parhaillaan kasvatuksellisessa vaiheessa “ei saa luovuttaa/kitistä/narista/syyttää tuomaria, jos aina ei onnistu”.

Kiharapää kulkee luonnollisesti mukana halleista ja koulujen saleista toisiin ja aloitti, vähän jopa mun yllätykseksi koriskerhon myös viime vuoden lopulla. Vanhinta ei (yllättäen) paljo kiinnost, mutta paikallisen edustusjoukkueen tanssiryhmään hänkin on liittymässä syksyllä. Eli saman lajin ympärillä pyöritään jatkossakin.

Niin, eli terkut Lohjalta! (tai itseasiassa juuri nyt Karjalohjalta, vain aavistuksen epäilyttävästä kylpylä-hotellista…) Kevään ekat irtojätskit lipastiin huiviin muuten tänään. Ei huano!

-Päivi

P.S. Kiitti ihanista vastauksista tukkakriisiin! Tässä kuvassa ei, lällislää, vielä näy koko kuontaloa, mutta postausta tulee erikseen vielä! Ja vastauksia kommentteihin myös.

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Arkikuva 4/52”

  1. Tahmatassu says: Vastaa

    Jos oot paikassa jonka nimi lienee jonkun asteen kumpu, been there a long while ago.
    Siellä oli yrjötautiepidemia, pizzoja odotettiin 4h ja saatiin ne palaneina
    Ei menty uudelleen….

    1. Jepajee, sielläpä siellä. Me oltiin paikalla toki vasta illalla puol kasin maissa, mutta kiinni oli siinä vaiheessa jo sekä keittiö että altaat (joista suurin osa rempassa). Huoneessa haisi pääosin kosteusvaurio ja aamiaisella nauratti kohderyhmälle tarjolla olleet kuivatut luumut. 😀
      Mut tulipahan käytyä.

Vastaa