Arkikuva 48/52

arkikuva48

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.

Tämä postaus olis taas luonteva aloittaa voivottelemalla, kuinka en ole ehtinyt blogin pariin, mutta uskon, että siellä ruutujen toisella puolella ymmärrystä heruu viime aikojen perusteella ilman anteeksipyytelyjäkin.

Ollaan arkikuva-haasteen loppusuoralla. Uskomatonta oikeastaan, kuinka nopeasti vuosi on mennyt. Todellisuudessa toki olen pokkana skippaillut välistä muutamankin viikon, mikä on vuoden aikajanalla jopa yllättävän vähän. Tämä kuva on kuitenkin jo koko haasteen viidenneksi viimeinen.

Tämä oli yksi tuikitavallinen kouluaamu. Kiharapäät vieretysten aamupalalla, mukissa kaakaota ja leivällä jotain, mitä kaapista on sattunut löytymään. Vaikka en yleensä innostu muksujen kännyköiden käytöstä ruokapöydässä, tänä(kin) aamuna olin itse aamukahvilla koneen ääressä, joten olisi mennyt ehkä tekopyhän puolelle lähteä heitäkään asiasta läksyttämään.

Tämä oli myös sellainen aamu, jona jäin tuijottelemaan tuota kaksikkoa. Tiedättekö, kun äideille joskus käy niin? Niitä omiaan vaan tuijottaa ja ihmettelee. Että vitsi mitä tyyppejä. Siinä vaan juovat kaakaota ihan muina jälkeläisinä. Kasvavat ja oppivat. Uskomatonta.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Arkikuva 48/52”

  1. Tuliko jälkikasvulta kommenttia muodossa “mitä sä oikein tölläät?” niinkuin aina itse tuli kysyttyä kun oma äiti innostui tuijottelemaan..

    Terkuin MeMarv, aamupalapöydästä, puhelin kädessä :’D

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No siis usein tulee! 😀 Paitsi jos onnistuu tosi vaivihkaa tuijottelemaan.

Vastaa