Armoa ruuhkajouluun – herkkuja helpommin


Yhteistyössä Atria

Ei tässä nyt taida mitkään kevätjuhlaliikkeet enää auttaa, joulu tulla jollottaa vääjäämättä ja aaton joulupöydän pitäisi notkua herkuista jo ensi viikon lauantaina. Pakko myöntää, että itse tekisi mieli nakata nitroa kielen alle ja stressihikikin päälle puskee, jouluvalmistelut kun ovat edelleen aivan vaiheessa. Pika-apua tarjoutui onneksi antamaan Atria, jonka yhteistyökampanjassa meidän perheen armottoman jouluruokaraadin testiin pääsivät kypsä Pikkukinkku ja Bravuuri Paistovalmiit laatikot.

En tiedä, olivatko Atrian tontut sattumalta vakoilemassa nakkilaisten viime joulun kokkailuja, vihjaus valmiiksi paistetusta kinkusta tuntuu nimittäin varsin hyvin kohdennetulta. Perheemme verrattomat kokkikolmoset (minä ja mieheni) nimittäin paistoivat tyytyväisinä kinkkua ensimmäiset kolme tuntia pelkän valon voimalla. Ehdin jo harmitella harvinaisen tuoksutonta kinkkua, kun tajusin tarkistaa asian. Paistuuhan se toki paremmin, kun uunin laittaa päälle. Vaikkei uskois. 

atria-pikkukinkku-muok

En tiedä teistä, mutta meillä on taipumus ylimitoittaa joulun ruokatarjonta, vaikka joka vuosi pyritäänkin kohtuuteen. Vaikka meilläkin on isohko perhe ja kasvuiässä olevat lapset, esimerkiksi juuri kilon painoinen Atrian Pikkukinkku riittäisi joulun kinkkunälkään oivasti. Useamman kilon joulupotkasta jää aina runsaasti tähteitä, kun vaihtoehtoja joulupöydässä on niin paljon. Ja pakko myöntää, vaikka kinkunjämät voisi upottaa joulun jälkeen hernesoppaan, pizzaan tai piirakkaan, useimmiten se tulee kuitenkin vähin äänin kipattua kompostiin.

Toki Atrian kinkuissa plussaa on myös kotimaisuus. Tiesittekö esimerkiksi, että sikojen saparot typistetään kaikkialla paitsi pohjoismaissa? Tai että jopa niin lähellä kuin Tanskassa porsaita lääkitään ennaltaehkäisevästi säännöllisillä antibiooteilla? Puhdas ja eettisesti tuotettu kotimainen kinkku on siis ihan oikeasti joulupöydän kunkku.

Meillä on kinkku aina kuorrutettu perinteisesti sinapilla ja korppujauhoilla, niinpä päätin hunnuttaa myös kevyesti savustetun Atrian Pikkukinkun perinteiseen malliin. Vahvan sinapin makua pyöristin makealla omenahillolla ja makua lisäsin rouhimalla korppujauhojen sekaan mustapippuria myllystä. Laatikoiden perään en itse niin ole koskaan ollut, joten pyöräytin kinkun kaveriksi jouluisen makeat uunijuurekset. Näistä ei meinaa saada tarpeekseen!

Makean pippurinen huntu pikkukinkulle

1 Atria Pikkukinkku

1 rkl vahvaa sinappia (esim. Dijon)

1 tl omenahilloa

korppujauhoja

pippuria myllystä

kuivattuja neilikoita

1. Poista kinkusta verkko ja kuori. Sekoita sinappi ja hillo tasaiseksi ja levitä kinkun päälle. 

2. Rouhi korppujauhojen joukkoon mustapippuria maun mukaan ja ripottele sinapin ylle. 

3. Kuorruta kinkkua 250 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, tai kunnes pinta alkaa ruskettua. Koristele kuorrutettu pinta kuivatuilla neilikoilla, siivuta sopivasti ja tarjoa makeiden uunijuuresten kera. 

pikkukinkku-ja-juurekset-pysty-muok

Jouluiset uunijuurekset (4-5:lle)

2 punajuurta

3 porkkanaa

1 lanttu

2 sipulia

1-2 oksaa tuoretta rosmariinia

ripaus kanelia ja neilikkaa

suolaa

pippuria

öljyä

1. Kuori ja viipaloi juurekset. Punajuuret kannattaa siivuttaa suht ohuiksi, jotta kypsyvät samaan tahtiin muiden kanssa. 

2. Levitä juurekset öljyllä sivellyn leivinpaperin päälle uunipannulle, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää ripaus kanelia ja jauhettua neilikkaa, revi mukaan tuoretta rosmariinia. 

3. Paahda uunijuureksia 200-asteisessa uunissa n. 30-35 minuuttia. 

atria-jouluherkut-muok

Joululaatikoihin mulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Joka joulu niitä pöydässä on tarjolla, mutta lusikallista enempää harvoin tulee niitä nautittua. Poikkeuksena muutama vuosi sitten löydetty bataattilaatikko, joka oli samalla ainoa, jonka olen ahkeroinut alusta asti itse. Tosin juuri nyt en muista miksi. Atria Bravuuri Paistovalmis -tuotesarjasta löytyy nimittäin myös bataattisose, jonka voi kaikessa yksinkertaisuudessaan kaataa vuokaan ja paistaa, tai tuunata lorauksella kermaa ja mausteilla enemmän omannäköiseksi. Tänä vuonna Atrian Bravuuri tulee olemaan siis meillä myös mutsin bravuuri, voilá!

Koska joulunaikaan päähäni kasvaa yllättäen hetkellisesti kokkihattu, oli pakko kokeilla sosetta myös leivontaan. Nämä ihanan makeat rieskaset valmistuvat näppärästi ja nopeasti vaikka aattoaamuna puuropöytään. Lämmin rieska voinokareella – aijai.

bataattirieska-vaaka-muok

Jouluaamun nopeat bataattirieskat (4-5:lle)

1 Atria Bravuuri Paistovalmis Bataattisose (550g)

1 dl vettä

1 muna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1 1/2 tl suolaa

ripaus jauhettua neilikkaa

Paisto 225 n. 20-25 min.

1. Tyhjennä Atria Bravuuri Paistovalmis Bataattisose-paketin sisältö kulhoon ja notkista sose vedellä. 

2. Lisää muna, jauhot ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. 

3. Nostele ruokalusikalla uunipellille, leivinpaperin päälle 9 taikinanokaretta ja taputtele jauhotetuin käsin rieskat n. 1 cm paksuisiksi pyörylöiksi. 

4. Paista rieskoja uunin keskitasossa 225 C, n. 25 minuuttia, tai kunnes rieskojen pinta on kauniin ruskea. 

atria-jouluherkut-2-muok

Ehkä tästäkin joulusta lopulta selvitään. Onneksi apua löytyy kaupan kylmähyllyltä.

-Päivi

Yhteistyössä Atria

lifie

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Armoa ruuhkajouluun – herkkuja helpommin”

  1. tästä ohjeesta puuttuu vain yksi kohta: miten vakuutetaan konservatiivisen henkilöt (esim. isomamma?) siitä, että tämä on ihan käypä tapa valmistaa kinkku…?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No siinä on kyllä haastetta kerrakseen. Mutta jos vaan lempeästi ohjaa keskustelun muualle..? 😉

Vastaa