Mä en tykkää loppukesästä. En yhtään. Viimeiset pari viikkoa on ahdistanut. En osaa määritellä huonolle fiilikselle mitään tiettyä syytä, enkä yhdistä tätä edes arjen alkamiseen, mutta olotila on ollut matalapaineinen. Joku tässä kokonaisuudessa vaan mättää.
Ensinnäkin tämä tukahduttavan kostea lämpö. Inhoan. Missään ei ole elintilaa hengittämiselle tai virkistymiselle, vaan koko ajan on vittumainen soija päällä. Dödö pettää, meikit valuu ja tukka litistyy. Yök.
Sit nää työttömät ampiaiset. Menepä tekemään se virhe, että hörppäät kahvit ulkona, ni jo on pari pesällistä perkeleen raitapaitoja surisemassa siinä nenän juuressa. Lapsena olen onnistunut saamaan useammankin pistoksen näiltä kavereilta, joten tiedän olevani aika allerginen ja kehittäväni tuikkaisun jälkeen pistokohtaan ainakin pallokalan kokoisen turvokkeen. Ni en kauheesti arvosta tätä heidän esiinmarssiaan.
Vessapaperi on aina loppu ja se just äsken ostettu shampoo on aina keittiön pöydällä siinä vaiheessa, kun olet ehtinyt kastella itsesi läpikotaisin yläkerran suihkukopissa. Ja kun joku vetää vessan, suihkun paine kokee niin kovan kolauksen, että suihkukapula tippuu joka kerta nuppiin. Peseytyminenkään ei siis kannata.
Tiskejä nää meillä asuvat loiset ei saa koneeseen millään, saati likapyykkejä niille kuuluvaan koriin. Avaimet unohtuu, pyöränlukko unohtuu, pää unohtuu.
Ja hommat jumittaa. Yritän räpiköidä kuin täi tervassa, mutta ei ota sujuakseen. Valmista tulee toki sen verran kuin on pakko, mutta flowsta ei paljon ole tietoa.
Ei siis mitään vakavaa, vaan ehkä pientä loppukesän tai alkavan arjen nihkeilyä lähinnä. Ja kun moni asia sakkaa, vaikka vähänkin, näytän ärsyyntymisen helposti myös ulospäin. Pientä kiukuttelua ja piikikkyyttä on siis ollut ilmoilla havaittavissa. Mutta vain pientä.
Ensi viikolla pääsen onneksi pienelle reissulle tonne Tukholmaan, mistä kuvatkin ovat. Tulee vissiin ihan oivaan saumaan tämä irtiotto. Ehkä palatessani olen yhtä aurinkoa, syksy on tarpeeksi viileä, ampiaiset kuolleet sukupuuttoon ja perhe palkannut Mrs. Doubtfiren.
Sitä odotellessa.
-Päivi
Ja taas Päivi osuit luuhun ja ytimeen. Edellistä kirjoitustasi olenkin miettinyt koko viikon.
Mua helpottaa kuulla, että niin moni on kokenut samanlaisia fiiliksiä. Siis tuosta edellisestä. Se olikin yllättävän yleistä.
Veit sanat suustani. Ihan samoissa fiiliksissä 🙂
Hear, hear! 😀