Yhteistyössä Sonera ja PING Helsinki
“Syöksä vielä näitä?” Lähetin yhtenä päivänä kauppareissulta viestin 13-vuotiaalle. En soittanut, en lähettänyt tekstiviestiä, en edes naputellut Whatsappia, vaan kuvasin jogurttipurkin ja kysymyksen lyhyelle videolle Snapchatissa ja lähetin menemään. Noin kymmenessä sekunnissa sain paluuviestinä vastauksen. Latasin jogurttipurkit kyytiin ja jatkoin ostoksia. Ostoslistaa en taitellut auki taskusta, vaan avasin kännykän muistiosta. Ostosten lomassa vastailin pienempien lasten lähettämiin Whatsappeihin (“mis oot”, “mitä ruokaa”, “koska tuut”), kuittasin muutaman sähköpostin ja lisäsin yhden työkeikan kännykän kalenteriin.
Ostokset maksoin pankkikortilla. Ja herra mun vereni, tiedättehän sen tilanteen, kun tilipäivä on vasta tulossa ja pankkikortti ei mene kassalla läpi? Punastuminen on edelleen tilanteessa toki väistämätön, mutta enää ei välttämättä tarvitse selittää jotain epämääräistä laskuista ja siitä, kuinka tilillä kyllä pitäisi olla rahaa, vaan asian voi tarkistaa saman tien. Pankin applikaatio auki ja mikäli jostain syystä tilillä olevan rahasumman edessä on miinus, tarvittavan summan voi häthätää siirtää säästötililtä käyttötilin puolelle. Mikäli siis tällainen säästötili on. Ja mikäli siellä on jotain, mitä siirtää…
Digitalisaatio tuntuu arjessa monin tavoin. Harvoin edes nykyään tulee enää ajateltua, miten nuo kauppareissunkin toiminnot olisi hoidettu vielä muutama vuosi sitten. Ostettu tietysti jogurtit randomina ja luettu sähköpostit vasta kotona koneen äärellä. Tai töissä virka-aikana.
Josta päästäänkin siihen, onko ylipäänsä hyvä olla koko ajan online. Koska siihen elämän ja ihan tavallisen perhearjenkin digitalisoituminen väkisin on viemässä. Virka-aika tuntuu käsitteenä jo vähitellen vieraalta, kun työasioita hoidetaan jouhevasti sosiaalisen median kautta, vuorokaudenajasta riippumatta. Itsestäni kuitenkin tuntuu, että se pahin sosiaalisessa mediassa “notkuminen” on pikkuhiljaa taittumassa ja some-kanavista on yhä enenevässä määrin tulossa työ- ja harrastusvälineitä, mutta ovathan ne läsnä koko ajan. Meidän ikäpolvi on joutunut opettelemaan kaiken alusta alkaen ja sisällyttämään arkeensa aivan uudenlaisen tavan elää, kun taas meidän lapset ovat jo kasvaneet digitaaliseen elämään.
Onko niillä pakko koko ajan olla ne kännykät? Onko niiden pakko koko ajan ottaa kuvia? Mikä ihmeen Snapchat? Menisivät ulos leikkimään! Meille aikuisille lasten ja nuorten digitaalinen arki näyttäytyy helposti pelottavana. Verkkokalvoille piirtyy uhkakuvia laiskoista, sohvanpohjalle vajonneista, lasittuvin silmin tuijottavista penskoista, jotka eivät tee enää muuta, kuin makaavat ruutu nenän edessä. Vastakkain halutaan asettaa kännykkäriippuvuus ja samoilu metsässä. Koska sitähän ne lapset tekisivät ilman somea, samoilisivat metsissä. Not.
Tuon nyt kasvavan sukupolven voidaan sanoa olevan jonkinmoisia diginatiiveja. Digitaalisuus kuuluu luonnollisena osana heidän arkeensa. Ongelman asiasta haluammekin tehdä me vanhemmat, joiden ikäpolvi ei ole sinut uusien laitteiden ja sovellusten kanssa, eivät tiedä niistä ja mikä pahinta, eivät välttämättä halua ottaa niistä edes selvää. On niin kovin paljon helpompaa suoralta kädeltä tyrmätä ja kieltää, kuin oikeasti opetella, mistä on kysymys. Ja se, mitä ei tunne, pelottaa.
Nämä meidän muksut kasvavat älylaitteiden ja sovellusten kanssa, niistä tulee tavallaan osa heidän identiteettiään ja kasvuaan. Siinä missä me kelattiin kasettia nauhurissa, nyt koko perhe voi valita omat biisinsä Spotifysta. Eikä tarvitse olla kellontarkasti kotona Metsoloiden alkaessa, kun suoratoistopalveluista voi valita itse mitä katsoo ja koska katsoo. Vanhemman sukupolven on turha seistä kädet puuskassa tiellä, digijuna puksuttaa eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei sitä pysäytä enää mikään. Parasta, mitä me voidaan tehdä on tutustua palveluihin, ottaa selvää ja opetella. Koska let’s face it, ei ole kovin uskottavaa asettaa rajoja lasten digikäytölle, jos ei edes itse tiedä, mitä on kieltämässä.
Joten koulut, kunnat, päättäjät; tarjotkaa vanhemmille ja opetushenkilökunnalle koulutusta! Digitaalisuus ja sosiaalinen media ovat asioita, joita ei voi enää paeta ja joita meidän aikuistenkin on opittava ymmärtämään. Jos digitalisoituminen suuremmassa mittakaavassa kiinnostelee laajemmin, voisin suositella vaikka tähän kirjaan tarttumista.
Oikeastihan, mitä enemmän itse tutustuu erilaisiin elämää helpottaviin palveluihin, sitä luontevammin niistä tulee osa omaa arkea. Vai muistatteko vielä ajan ennen sähköistä reseptiä tai sirukorttia, pilvipalveluita tai Skypeä? Niinpä. Digitaalisuuden mahdollisuudet ovat rajattomat. Nyt on jo mahdollista osallistua ohjatulle jumppatunnille kotoa käsin, saada lääkärin konsultaatio chat-palvelun kautta ja tilata ruokaostokset netistä. Itse laittaisin tilauksen vetämään sellaisesta au pair -robotista, joka nappia painamalla siivoaisi, laittaisi ruoan ja pesisi pyykit. Tähän tosin saattaa olla vielä matkaa…
No niin, innostuin. Mun mielestä digitalisaatio on aivan hillittömän mielenkiintoinen aihe ja liippaa varsin läheltä omaa elämääni niin monella elämänalueella, että olen senkin takia luontaisesti siitä kiinnostunut. Digimaailmassa epämukavuusalueelle astuminen kannattaa – kirjaudu vaan rohkeasti sinne Instagramiin, Snapchatiin ja Periscopeen. Siellä on tulevaisuus ja siellä on meidän lapset. On myös meidän vastuulla tietää mitä siellä tapahtuu ja ohjata, miten siellä ollaan.
Mutta se yksinpuhelusta! Haluaisin kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia digiarkeen liittyen. Onko sinulla käytössä arkea helpottavia sovelluksia? Onko jokin erityisesti elämän mullistanut digitaalinen palvelu, jonka haluaisit jakaa muillekin? Tiedätkö, mitä lapsesi somessa puuhaavaat?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Noh, odotan äitienpäivää…. En äitienpäivän vuoksi, vaan siksi, että lapseni on ilmoittanut tulevansa silloin käymään. Ja odotan lasta, jotta se laittaa mulle instagramit summuut mun uuteen kännykkään ja opettaa mua käyttämään sitä. Vasta nyt uuden älypuhelimen kanssa olen älynnyt, miten paljosta jäin paitsi sen vanhan kanssa. Enkä mää mitään sovelluksia, hyvä että osaan vastata tuleviin puheluihin ja viestien lähettäminenkin onnistuu…
Instagram on kiva palvelu, sovellus sekin. 🙂 Niitä tulee vähän kuin huomaamatta jo uusissa luureissa. Ja sopivissa annoksissa sovelluksista on nimenomaan iloa, eikä haittaa. 🙂
Täällä uusi lukija ilmottautuu, tai uusi ja uusi, ehdinhän jo muutaman lukukerran äänestämään blogiasi awardseissa :), mutta siis kommentoijana uusi.
Olen sinua huomattavasti vanhempi, kolmen eriasteisen teinin äiti ja juu, kyllä on tullut kaikki digimaailman ihmeet hankittua. Paitsi siksi, että ne oikeasti helpottaa arkea, niin niiden kautta voi myös pitää yhteyttä niihin teineihin. Mököttävä teini ei aina välttämättä vastaa puheeseen kasvotusten, mutta vastaa silloinkin snäppeihin, poismuuttaneeseen opiskelijaan on helppoa pitää yhteyttä vähän sillai huomaamatta (ettei huomaa äidin huolehtivan edelleen kaikesta) kysymällä ohimennen kuulumisia Whatsupissa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että usein innokkaimmat tuomaat ovat usein niitä, jotka eivät ehkä ihan ole kartalla tämän asian suhteen, mutta siitä huolimatta meillä on vieläkin kotona-asuvien muxujen suhteen sellainen sääntö, että koulupäivinä ei kännyköitä tai muita härpäkkeitä käytetä enää klo kymmenen jälkeen. Eli mahdolliset koulutyötkin pitää olla palautettu ennen sitä. Tämä ihan siitä syystä, että vaikka aikuinen tajuaa eron nukkumisen ja onlinekukkumisen välillä, niin teinit eivät sitä aina tee ja heräilevät tämän tästä viesteihin (joita voi tulla satoja yön aikana, kun maailma on pienentynyt niin, että kavereita löytyy Australiaa, Japania ja usaa myöten).
Moikka Minna! Ja ihan mahtavaa, että olet uskaltautunut kommentoimaan!
Erilaiset sovellukset tosiaan helpottavat kommunikoimista, myös mököttävien mukuloiden kanssa. Ja muutenkin nopeuttavat kiinni saamista huomattavasti. Samat säännöt pätee myös meillä. Öisin puhelimia ei käytetä, tai muutakaan tekniikkaa, öisin nukutaan. 😀 Ainakin vielä on suht hyvin mennyt perille, saas nähdä parin vuoden päästä… 😉