Epäosallistuminen blogihaasteeseen.

Mä en kyllä taida tuntea itseäni yhtään. Meinasin nimittäin tässä jokunen aika sitten, että osallistunpa kertakaikkiaan hauskan kuuloiseen blogihaasteeseen. Tähän asti kaikki vielä ihan normaalia. Mutta olishan mun nyt hyvänen aika pitänyt tajuta, että jos haaste koskee (elävää) kasvillisuutta, mun ei tule edes harkitseman moiseen osallistumista. 
Kyseessä oli tämä Kukkamessujen haaste. Ei paha! Leikkokukka-asetelma tai istutus. Kuka tahansahan sellasen äkkiä tekee! Paitsi Päivi. Jolta jäi rairuohot kylvämättä. Joka mädättää kaktuksetkin ennätysajassa. Jolle tuodaan nykyisin lahjaksikin tekokukkia. Jonka äskettäin ostamat narsissit kuolivat jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Kas näin:
(ja nyt jos joku sanoo että “ne pittää mennä istuttammaan maahan”, ni multa irtoo pää!)
Saisko seuraavaksi jonkun “surkein kasvienhoitaja” -haasteen? Ja hyvät palkinnot! Puutarhakoulun apuluokka, tukiopetusta Arno Kasvilta tai läjä aidoimman näkösiä tekokukkia. Tossa kisassa mä olisin vahvoilla. Voittaisin jopa.
Mä tiedän, että monissa kanssabloggaajissa on niitä, jotka ihan tosissaan kauniita asetelmia osaavat tehdä. Ja kun moni niitä kuitenkin pääsiäiseksi väsäilee, kannattaa saman tien osallistua haasteeseen. Palkintona lippupaketteja Kukkamessuille! 
Mä meen nyt juttelemaan noille narsisseille, jos ne heräis vielä henkiin. Vaan ei ne taida. Kipaisen siis suosiolla lähikaupasta uudet. Jospa ne just jaksais pääsiäiseen asti. Tai jopa yli.
-Päivi-
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Epäosallistuminen blogihaasteeseen.”

  1. Ny Päivi vedit riman niin korkeelle, et mahtaakohan muiden kannattaa ees osallistua 😀

    1. En kyllä usko, että enää kannattaa. Voittaja on helppo hymyillä, jo valmiiks! :D-Päivi-

  2. Mun narsissit otti ja kupsahti, kuten myös rairuohot koki ikävän lopun. Viime viikolla jo menivät ja ai että kun hymyilytti 🙁 Täällä on toinen ihan yhtä tumpelo kasvien kanssa 😀 Nyyh.

    1. Ihanaa, vertaistukea! 😀 Ei kaikkee vaan VOI osata… ;)-Päivi-

  3. Eh heh meille tuleekin kova kisa jos ei muita kilpailijoita ilmaannu:)

    1. Heheheh, ei tiiä kyllä kuinka käy. ;)-Päivi-

Vastaa