Korvikset mahtuu aina, osa 2: syyskauden suosikit

*Design by Kieto -korut saatu

Määhän rakastan korvakoruja. Oikein siis sillai tosi paljon tykkään. Niiden kohdalla olen myös vähän hamsteri – oikein ihanat nähdessäni on kamalan vaikea itseään pidellä aisoissa ja usein tilata pätkäytän korvisparin sillai suitsait, vähän kuin muka itseltänikin salaa.

Toisaalta olen ajatellut, että huonompiakin paheita voisi olla. Hankin pääasiassa kotimaisten käsityöläisten suunnittelemia ja valmistamia koruja, eli paheellani kannatan kuitenkin suomalaisia pienyrittäjiä ja panen omalta osaltani rahaa kiertoon. (ihan vaan jos joku muukin tarvitsee vastaavalle paheelleen syyn, niin saa lainata tätä)

Muuten harrastan aika laiskasti shoppailua ja pääasiassa ostan tarpeeseen. Tai näin ainakin haluan itselleni vakuutella.

Saan aika ajoin erityisesti Instagramissa kysymyksiä korviksistani, joten ajattelin koota muutamia viime aikojen suosikkihankintojani tänne ja vinkata muutenkin mielestäni mielenkiintoisista koruista, yrityksistä ja verkkokaupoista. Otsikoiden linkit vievät suoraan Weecosin verkkokauppaan kyseisen merkin sivulle. Itse tilaan useimmiten juuri tuolta – valikoima on loistava ja lisäksi useampi tilaus onnistuu kätevästi samalla kertaa.

Syksyn 2018 korvissuosikit:  

Design by Kieto*

Rakastan Kieton värikylläisiä ja hieman övereitä designeja! Kesällä tilasin pienet Päivänpiristys-nappikorvikset vähän niin kuin sellaisiksi arkikoruiksi ja syksyllä sain pääsinkin kokeilemaan uutuusmalleja, eli Nuppuja ja Kellohelmoja ensimmäisten joukossa. (nämä korut siis saatu)

Ajattelin ensin, että roikkuvat kellohelmat ovat näin lyhytkaulaiselle liian suuret, mutta yllätyksekseni niistä onkin tullut syksyn aikana lempparini! Aika hyvin istuvat tämän viime postauksesta kuuluisan punaisen neuleen kanssa, vai mitä?

Mine Güngör

Kun Nuorgamin Emmillä oli elokuussa synttärijuhlat, niissä oli teemana kukat. Tällaiselle mustamekkomuijalle loogisinta oli (tietysti!) osallistua teemaan korvisten muodossa. Kipaisin siis vielä juhlapäivänä Tampereen keskustan pikkuliikkeestä ostamassa itselleni nämä Mine Güngörin Rose Rosy Pink Branch -korvikset.

Näiden kanssa muuten mietin tuota samaa lyhytkaula-asiaa, mutta ei se ole lopulta kyllä käytössä häirinnyt yhtään.

Punainen Norsu

Mulla on joku juttu ananaksiin. En osaa itsekään sanoa mikä, mutta olen aina pitänyt ananaksen siluetista ja kyllä, itse hedelmästäkin (kuuluu pizzaan).

Kun Punaisen Norsun roikkuvat Ananas-nappikorvakorut osuivat silmiini jossain päin intterin netsiä, ne oli pakko tilata HETI. Jos pitäisi valita yksi tuote, jonka koen olevan ”mun näköinen”, tämä korvispari olisi aika vahvoilla skabassa.

Hauskojen marja-, hedelmä- ja luontoaiheisten korvakorujen lisäksi merkiltä saa mm. lastenvaatteita ja erilaisia asusteita, kuten vaikka hiusdonitseja.

Jatuli

Jatulin peilikorviksia olin kuikuillut sillä silmällä jo tooooodella pitkään, kunnes viimein tein tilauksen. Viivyttely johtui yksinkertaisesti siitä, etten saanut päätettyä, mitkä koruista valitsisin. Haikailin kultaisia Cry me a river -korviksia, mutta ajattelin niiden katoavan hiuspehkoni sisään, joten valitsin kuitenkin Let it rain -korut pronssisina. Sitä en tiedä, millä logiikalla pienemmät korut näkyisivät hiusteni alta paremmin, mutta näin sen kuitenkin järkeilin.

Korvikset on ihanat ja kauniit, mutta melkein käytettävä hiukset kiinni, jos niiden johonkin haluaa näkyvän. Myös tuo pronssinen sävy on haastava ainakin oman ihoni sävyä vasten, ehkä joku muu, vaikka sähäkkä liila, olisi voinut sittenkin olla näistä enemmän mun juttu?

Annie Eleanoora

Näitä Wou-tupsukorviksia ehdin myös ihailla Instagramissa jo hetken, ennen kuin sain tilauksen tehtyä. Vaaleanpunainen ei missään nimessä ole mun juttu, vaan iskin ensin silmäni turkooseihin, mutta lopulta päädyin kuitenkin näihin, koska eihän nuo tummat olisi taaskaan tämän ruuhkatukan alta erottuneet.

Vähän yllättäen olenkin tykännyt vaaleanpunaisista ihan hurjasti! Nämä ovat myös tosi kivat korvissa, koska näissä on tuon kevyen langan lisäksi puuosa, joka tuo korviksiin sen verran painoa, etteivät ne lentele tuulen mukana mihin sattuu.

Muita suosikkeja: 

Maanantaimalli – Äskettäin Raumalta Turkuun muuttaneen pienyrityksen meininki on ihanan hattaraista ja kaunista. Näistä tulee väkisin hyvälle mielelle! (mulle seuraavaks noi keltaiset!)

Muotoiluhuone Tuokio – Viime joulun alla löysin Muotoiluhuone Tuokion ja tilasin heti parit joululahjat sieltä. Itseltäni löytyy maatuska-henkiset Lempi-nappikorvikset ja tytöltä sekä Loiste- että Onneli-korvikset. Pikkujoulukaudeksi haaveilen iki-ihanista glitter-Onneleista.

Onpakorea – Uusin ihastukseni on jyväskyläläinen Onpakorea. Glitteriin dipatut Kaste-korvikset ovat ehdottomasti seuraavaksi hankintalistalla!

ButoniDesign – Butonilla on valtavasti kivoja koruja ihan perusnapeista keveisiin viuhkoihin. Myös erilaiset peililasiset kiinnostelee itseäni aina.

Aida Impact – Nääkin mää haluan! Plussaa ehdottomasti siitä, että yritys tarjoaa työtä joukolle maahanmuuttajanaisia.

Eihän tässä nyt ole läheskään kaikkia ihania, mutta monta suosikkia jo! Saa vinkata lisää oikein mielellään. Ja jos joku miettii jotain joululahjajuttuja tähän suuntaan, niin… no, ihan mitkä vaan näistä, kiitos!

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Korvikset mahtuu aina, osa 2: syyskauden suosikit”

  1. Nämä ovat yksinkertaisempia ja eivät ehkä noin näyttäviä, mutta itse olen tykästynyt kovasti. Ovat kauniita ja edullisia! http://www.samaskoru.fi

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hei joo, oon bongannut noi! Tosi kivoja juttuja myös siellä!

  2. Miten sä olet taas löytänyt noin paljon noin kivoja?

    Mulla on vähän sama juttu, että korvikset ja hanskat mahtuvat aina. Ehkä niistä siksi onkin tullut se juttu. Kesällä ihailin sellaisia suuria riikinkukon sulkia, mutta rahat eivät sillä kertaa riittäneet.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Sanotaanko nyt niin, että seuraan suht tiiviisti.. 😀
      Keltaset sulat kuulostaa ihanilta!

Vastaa