Kuistin syystunnelmia

Ajattelin ensin napata luonnoksista ihan oikean aiheen, mutta tajusin olevani täysin turta. Suru, pelko ja huoli eivät riitä kuvaamaan viime aikojen tuntoja. En saa kirjoitettua ulos ahdistustani rikki menneestä ihmisyydestä. Ainakaan tänään.

Pysytellään nyt siis ainakin vielä kepeämmissä aiheissa. Mennään kuistille.

UVT-001

UVT-005

UVT-045

Tähän kesähuoneeseen ihastuin talossa ensimmäisenä. Tuolloin kuisti oli vielä kauttaaltaan tummuneen männyn värinen, mutta parilla valkoisella maalipöntöllä pelastettavissa. Kuisti toimii lisähuoneena erityisesti just näin alkusyksyllä. Tässä on monet viinit juotu, piirakat pureksittu ja maailmat parannettu.

UVT-003

UVT-061

UVT-121

UVT-118

Toki suurimman osan vuodesta tämä(kin) tila toimii lähinnä romuvarastona. Tuo viime viikon talotapahtuma oli erityisen kiva siksi, että tuli raivattua. Sekä sisältä että kuistilta. Onpahan taas edes hetken rennompi olla, kun paikat on jotakuinkin järjestyksessä. Tosin yläkertaan ei parane mennä… sinnehän se kaikki romu tietty vietiin.

Nyt vaan pitkävetoa vetämään, että kuinka kauan tämä siistinä pysyy. Viikon, kaks vai kolme päivää. Ite veikkaan viimeistä.

-Päivi

Ai miltä kuistilla näytti ennen? No tältä:

kuisti-ennen-001

kuisti-ennen-003

kuisti-ennen-007

Aika kiva, vai?

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

7 Replies to “Kuistin syystunnelmia”

  1. Nämä ennen ja jälkeen remppa-kuvat on mukavia, koska itse olen kapeakatseinen muutosten suhteen – en siis osaa kuvitella miltä jokin näyttäisi rempattuna, siis että kuinka tilat voi muuttua rempalla. Jopas oli hankala selittää 🙂

    Rikki menneeseen ihmisyys-asiaan paljon sydämiä.

    1. Kiitos. <3 Tosin onneksi kyseessä ei varsinaisesti ole mitään henkilökohtaista vakavaa. Yleistä harmia vain.

      Kuisti oli tosiaan hiukan erilainen, itsekin hauska toisinaan katsoa näitä vanhoja kuvia ja tajuta, että ollaanhan me jotain saatu aikaiseksi! 🙂

  2. Voisin muuttaa teijän kuistille vaikka heti! 🙂

    1. Tervetuloa! Ota makuupussi ja punkkua! 😀

  3. Ihana, ihana, ihana tuo teidän kuisti! <3
    Mutta mitä on tapahtunut? :O :'( Voimia rakas ystävä <3

    1. Kiiiitos, ihana! <3
      Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Tää yleismeininki on vaan ihan kammottavaa. Ahdistaa. 🙁

  4. Ihana kuisti! Ihana tunnelma. Muodonmuutos on juuri oikeanlainen. Meillä on myös vanhahko talo – ei niin vanha kuin teidän – mutta kuisti puuttuu. Ensin ajateltiin rakentaa sellainen, mutta toistaiseksi olemme luopuneet ajatuksesta – saattaisi olla, että muut talon erityispiirteet kärsisivät. No, rahakin tässä päätöksessä oli vaikuttavana tekijänä. Ihailen sitten muiden kuisteja – kaikkea ei voi saada ja hyvä niin.

Vastaa