Mää sydän Köpis.

Ihan alkuun todettakoon, että jos ihminen on ollut matkustamatta juuri mihinkään viimeiset kymmenen vuotta, otsikko voisi yhtä hyvin olla vaikka “mää sydän Rauma”. Jos sinne pääsisi lentokoneella.
En ole siis mikään maailmanmatkaaja, olosuhteet matkailulle eivät vaan ole olleet kovin otolliset. Uskoisin monen lapsiperheen tietävän, mitä tarkoitan. Joten tämä postaus Kööpenhaminasta perustuu ihan vaan fiiliksiin, ei niinkään tietoihin.
Lähdettiin vähän kuin soitellen sotaan. Työt oli jälleen kerran imeny mehut meistä molemmista siihen pisteeseen, ettei jaksettu juurikaan edes suunnitella koko matkaa. Taskussa oli matkaliput ja hotellivaraus kahdeksi yöksi. Tiedettiin, että Kastrupin lentokentältä pääsee junalla keskustaan, ei juuri muuta. Eikä muuta juurikaan tarvittu.

Kaikki oli ihan äärimmäisen helppoa, jopa tälläisille epämatkaajille. Siis mitä parahin kohde vähän tai ei ollenkaan matkustaneille. Koneen laskeuduttua ostettiin junaliput automaatista ja talsittiin laiturille odottelemaan. Vajaassa vartissa oltiinkin yllättäen Central Stationilla, keskellä kaupunkia.

Etsittiin asemalta käsiimme keskustan karttaa, vaan ei löydetty millään. Siispä vaan suunnistamaan jommankumman käden osoittamaan suuntaan ja sattumalta suoraan turisti-infoon, josta se kartta käsiimme saatiin. Koska tietysti näytettiin matkalaukkuinemme, kartta väärinpäin ihan superturisteilta, ystävällinen nuori mies pysähtyi kysymään, josko voisi olla avuksi. Joo-o, ollaan selvästi ulkomailla.
Ascot Hotel Copenhagen oli reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä asemalta, eli aikalailla ihan keskustassa. Tunnelmallinen ja kodikas hotelli, oltiin kovin tyytyväisiä. Huone ei ollut järin suuri, mutta sitäkin kodikkaampi, eikä me kahdestaan enempää tilaa olisi tarvittukaan. Aamiainen ei meillä kuulunut hotellin hintaan, otettiin se erikseen lähtöpäivän aamuna. Aika hintava (n.20 €/hlö), mutta ilahduttavan erilainen kotimaisiin verrattuna.
Ensimmäisenä päivänä satoi. Lujaa ja koko päivän. Oli myös sunnuntai, joten läheskään kaikki paikat ei olleet auki. Käveltiin kuitenkin keskustaa Strögetiltä Nyhavniin ja takaisin. Keskusta on täynnä pieniä ihania putiikkeja, kahviloita ja isompia tavarataloja, joten pohjaton matkakassa olis ollu aika kiva. Suuremmat ostokset jäi kuitenkin toiselle päivälle ja nukkumatti korjasi aamuneljästä matkassa olleet reissaajat jo iltayhdeksältä.
Näin kauheen ilosia (ja isosieraimisia!) ihmisiä tulee, kun ne käy Kööpenhaminassa. 🙂
Maanantaina sää oli hiukan mukavampi ja lähdettiin aamulla liikkeelle haistelemaan kaupungin tunnelmaa ja ihan vaan kävelemään. Ja sitähän me tehtiin. Aamiainen nautittiin ihanassa Stella-kahvilassa, kävästiin Grönlykkessä, suurimmissa tavarataloissa, tuliaisostoksilla Lego- ja Disneykaupassa ja tsekattiin H&M:n alet. Ajateltiin kävellä Amalieborgin linnalle ja mentiin tietenkin tyylikkäästi TÄYSIN väärään suuntaan ja löydettiin itsemme Christianshavnista. (kuka muka karttaa tarvii, hä?)  Parin kilometrin ylimääräisen lenkin jälkeen palattiin raiteille ja nähtiin linna, Amaliehaven, Marble Church ja Rosenborgin linna. Upeita. Illalla juostiin sateessa vielä nopeasti Tivoli päästä päähän ja päädyttiin intialaiseen syömään.
Kaiken kaikkiaan eniten Kööpenhaminassa vaikutuin ilmapiiristä. Rento meininki, hyvä boogie, eräänlainen kiireettömyys. Kaikki oli helposti saatavilla ja lähellä. Välimatkat oli kävellenkin inhimillisiä, ruoka hyvää, viinerit ja pullat aivan voittamattomia! (suosittelen Lagkagehusetia, nammmm!)
Loistava kohde pienelle viikonloppulomalle, suosittelen ehdottomasti! Pisin välimatka, joka me reissattiin, oli täältä kotikonnuilta Helsinki-Vantaalle. 
Yksi mutta tässä tosin oli. Matkakuume nousi taas monta astetta, haluan äkkiä uudestaan! Niin paljon näkemättä, niin monta paikkaa kokematta. Mä suunnittelen jo seuraavaa pikkureissua, vaikka edellisen matkan pyykitkin on vielä pesemättä. 🙂
 Mikä on sinun suosikkikohteesi viikonlopun minilomalle?
-Päivi-
Voi morjens, ku tuli pitkä ja epämääränen postaus! Ei tästä nyt juuri vinkkejä herunut, mutta menkää ja hengatkaa. Ihan parasta! 🙂
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

20 Replies to “Mää sydän Köpis.”

  1. Vähän vastaava – paitsi lyhyempi matka kotoa kentälle – olisi Gdansk / Sopot. Suosittelen vastaavaan viikonloppulomailuun. Etenkin elokuussa, jolloin on perinteisten markkinoiden aika ja siellä on niiin paljon käsityöläisten ym. kojuja.mari

    1. Hei tosta Gdanskista mäkin olen kuullu paljon kehuja, täytyykin laittaa korvan taakse. Kiitos! :)-Päivi-

  2. Ihanalta kuullostaa teidän reissu! Köpis on ihana… Mäkään en ole mikään maailmanmatkaaja, vaikka haluaisin, joten hirveesti mitään vinkkejä viikonloppulomille ei ole antaa. Mieluusti kyllä lennähtäisin vaikka JOKA viikonloppu johonkin uuteen kohteeseen. Mulla on jatkuva nälkä mitä tulee matkusteluun. Tuo Marin ehdottama Gdansk voisi olla tosi hyvä vaihtoehto, olen kuullut niin monen sitä kehuvan. 🙂

    1. Oli kyllä ihanan rento reissu, hiukan saatto ottaa nuppiin mennä heti tänään takas työmaalle… Voi että ku pääsis edes kerran vuodessa johonkin, saati kahdesti! No, jatkakaamme haaveilua… :)-Päivi-

  3. Kiitos ihanasta matkapostauksesta! Eikä ollut liian pitkä, hyvin jaksoi lukea :)Teimme huhtikuussa mieheni kanssa kahden 4 vrk reissun Lontooseen ja rakastuin kaupunkiin valtavasti. Meille säätkin olivat suosiolliset. Silloin siellä oli koko ajan lämmintä n. 20 astetta! Voin lämpimästi suositella. Itselläkin oli ennakkoluuloja aristokraattisesta Englannista, ne kyllä karisi!

    1. Voi että, Lontookin kuulostaa NIIN hyvältä! Siellä olis kyllä ihan pakko päästä käymään myös. :)-Päivi-

  4. Ou mai gaad, i-ha-naa. Tahdon nyt enstistä enemmän Köpikseen. Tai täällä ehkä sama kuin teillä: ihan mihin vaan. Kunhan saan herätä kahisevista lakanoista ilman, että kukaan repii naamasta/hiuksista ja laskeutua hissillä (portaatkin käy) valmiiseen aamiaispöytään. Ja olla _rauhassa_. Kaikki muu tuohon päälle on pelkkää plussaa.

    1. Siis toi oli just ehkä parasta. Huomattiin miehen kanssa, ettei olla edes yhtään niin väsyneitä vaikka käveltiin kymmeniä kilometrejä ja reissattiin eestaas. Mutta kun saa olla hetken rauhassa omien ajatustensa kanssa, mennä ihan oman pillin mukaan… Priceless! Suosittelen lämpimästi, vaikka sitä Raumaa. (ja Ugandassakin on yks ihan mielenkiintosen näkönen parakkimotelli…) 😉 -Päivi-

  5. Juu melkein kohde kuin kohde, niin meikätyttö on ihan onnessaan! 😀 kiva postaus ja iloset kuvat! ja tullaan me ukiin veneileen, ny kun i eilen sai botskin laskettua. Vähän taas herkui santsaan 😉

    1. Joo hei, ihan sama juttu meillä! On aika harvinaista herkkua toi reissaaminen, ni pakko ottaa kaikki ilo irti.Jee, kivaa kun tuutte taas poikkeemaan! :)-Päivi-

  6. Anonymous says: Vastaa

    Jos on vähän rahaa tai vähän aikaa tai vaikka vähän molempia, niin suosittelen Tallinnaa. Lentolipuista säästyneet pennoset kannattaa laittaa viiden tähden hotelliin ja ruokaan. Tallinnassa on tautisen hyviä ravintoloita ja just sen verran edullisempaa, että voi reteesti syödä useamman ruokalajin. Nähtävääkin on ihan kivasti, jos ei ole siellä hirveän monta kertaa viimeisen parin kolmen vuoden aikana käynyt.Kaisa

    1. Tallinnaa kovasti kyllä myös kehutaan, voisi olla lasten kanssakin ihan mukava paikka pikkulomalle. Ei kuitenkaan kovin kaukanakaan. :)-Päivi-

  7. Kuulostaa just ihan parhaalta pikalomalta. Sitä odotellessa… Me ollaan oltu pikareissuilla Ateenassa ja Venetsiassa. Kumpikin oli ihan jees paikka. Ateenaa olisi tutkinut mielellään pidempääkin, varsinaiselle Venetsialle riittää viikonloppu. Toki ympäristöön tutustumiseen olisi tarvinnut lisää aikaa.

    1. Oi, Venetsia kuulostaa kyllä valtavan romanttiselta! Mä luulen, että meillä varsinkin isäntä innostuisi myös Ateenasta. Kunpa pääsis kaikkialle… <3-Päivi-

    2. Hei venetsiaa mäkin oisin viel suositellu <3 siihen riittää mainiosti viikonloppu. pussattiin gondoolis huokausten sillan alla, ah :Dt. yökukkuja lokikselta seuranaan erinäisiä nautintoaineita 😀

  8. Ihanaa Päivi, että palasit bloggailemaan! Itsellänikin vähän bloggausinto ollut kiikunkaakun, mutta jotenkin tää koukuttaa,ja on sellanen henkireikä 🙂 Harmittelinkin, kun huomasin, että blogis oli sulkeutunu, mutta onneksi kävit jättämässä viestiä, niin löysin tänne!Voi mahtavalta kuulosti pikkulomanne! Köpikseen tahtoisin itsekkin joskus käymään. En ole todellakaan mikään matkustelija. Viimeksi olen tainnu käydä Tallinnassa, ja siitäkin jo pari vuotta aikaa. Mutta oltiinhan me sentään Ruottin risteilyllä justiin ;)Aurinkoista kesää!

  9. Hei jee, kivaa kun sä löysit tännekin! Tervetuloa! Ehdottomasti suosittelen kyllä tuota Köpistä, tosi näppärä mennä ihan vaikka viikonlopuksi. Ja onhan se Ruattin risteilykin ihan kiva irtiotto. :)-Päivi-

  10. mä suosittelen puolaa. Oli todella positiivinen yllätys meille. Itse olimme pääosin Varsovassa jossa hieman kaupungin ulkopuolelta (5min bussilla) löytyy isoja edullisia kauppakeskuksia shoppailuun. Myöskin nähtävää löytyy paljon, etenkin kesällä. Todella siisti ja mukava maa jonka harva tuntee 🙂

  11. […] vierähti Köpiksessä. Huoh. Taidankin ulkomaan ikävissäni muistella vuoden takaisia fiiliksiä täältä. Huoh toisen […]

  12. […] ihan kaksin. Kohteet on olleet lyhyen lentomatkan päässä, kuten just tää Kööpenhamina, Riika ja Budapest ja parhaan ystäväni kanssa viime syksynä valloitettu Oslo. Köpikseen mentiin […]

Vastaa