Mukit ja Natsi -mutsihommia tunteella ja huumorilla since 2014

Olen tässä kevään aikana ramppaillut muutamassakin tilaisuudessa, jotka enemmän tai vähemmän liittyvät blogin kirjoittamiseen. Usein joku jossain kohtaa heittää kysymyksen, kuinka kauan olen blogia pitänyt. Tässä vaiheessa vedän ensin aina syvään henkeä, koska tarinassa on, mulle kovin tyypilliseen tapaan, aika monta sivujuonta. Siinä missä monet bloggarit ovat jo vuosikausia julkaisseet tietyn aihealueen ympäriltä ja saman nimen alla, meitsi on vaihtanut niin nimeä, alustaa kuin koko blogin olemustakin jo muutamaan kertaan. Joku ehkä muistaa vielä Matkalla Kotiin -blogin puutaloremontit ja Uskolan sisustussyreenit. Pitkä matka on siis rämmitty tähän nykyiseen nakkisekasotkuun, ja hyvä niin. Kornia tai ei, näiden vuosien aikana olen tutustunut myös itseeni paremmin. 35-vuotias Päivi on ehkä 20 % sisustussyreeniä ja 80 % arkista huumorihajoamisjumppaa, ja uskoisin, että se näkyy myös täällä blogissa.

Blogi istuskelee tukevasti nyt täällä omalla alustallaan nakitjamutsi.com:issa, mutta kuuluu Lifie-blogiportaaliin, josta löytyy luettavaa joka sormelle ja varmasti varpaillekin. Tällä viikolla minä saan kunnian esittäytyä Lifien viikon bloggaajana vastaamalla muutaman ääreiskiperään kysymykseen. Ootteko valmiina? Minä en, mutta täältä tulee!

Mistä blogisi nimi tulee?  

– Vajaat kolme vuotta sitten päätin, että edellinen blogi, Uskola, oli aika niputtaa ullakolle. Tuohon aikaan kirjoitin Kaksplussassa, mutta koin, että blogi ei sellaisenaan ollut minua, eikä ehkä myöskään oikeassa paikassa. Niinpä keräsin kimpsuni ja aloitin omalla alustalla. Nakit ja Mutsi syntyi eräänä lauantai-iltapäivänä, kun heittelin sängyllä maaten miehelleni toinen toistaan typerämpiä ehdotuksia (kuten ajatuksen nakuleivontaan keskittyvästä Karvapuusti-blogista). Nakit ja Mutsi livahti kielen päältä ja nauratti heti arkisuudessaan ja monimerkityksellisyydessään. Nakit ovat niin niitä tiistai-illan kiireessä hotkaistuja poprillejä kuin perheen tenaviakin. Tiedätte ehkä myös sanonnan ”nakki viuhuu”, kun tietyt pikkujobit usein lankeavat hoidettavaksi tietyille tyypeille. Nimi saattaa viitata aavistuksen myös siihen.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

– Ensimmäistä blogia kirjoitin jo 8-9 vuotta sitten Tampereella, silloin suljettuna ja ainoastaan kaukana asuvia sukulaisia ja ystäviä varten. Kun päätös Uuteenkaupunkiin muutosta tuli, ajattelin, että ehkä kotiseudulle palaaminen kiinnostaisi laajempaakin yleisöä ja aloitin avoimen Matkalla Kotiin -blogin, jossa seurattiin niin muuttoa, vanhan talon remonttia ja sisustusta kuin lopulta oman pikkukaupan avaamistakin.

Mikä on parasta bloggaamisessa?

– Vuorovaikutus, hands down. Se, että saan peilata ajatuksiani teidän lukijoiden kanssa, keskustella ja saada vertaistukea. Blogin kautta olen tutustunut myös käsittämättömän hienoihin tyyppeihin, joista muutamaa voin nykyään kutsua ystäväkseni. Erityisesti näin aikuisena sitä osaa arvostaa todella.

Mikä taas haastavinta?  

– No perhana, ajan löytäminen! Bloggaaminen on osa mun työtä, mutta mitään säännöllistä kuukausikorvausta en kuitenkaan tästä saa. Yhteistyöt takaavat siis aina jokusen lantin perheen kassaan ja omalla tavallaan myös hieman lisää aikaa blogin parissa. Haluaisin antaa blogille enemmän aikaa ja tehdä teille killerimpää matskua useammin, mutta harmillisen usein joudun asettamaan edelle homman, josta tulee takuulla kahisevaa. Usein blogin päivittäminen venyy pitkälle iltaan, koska päivän aikana viuhuu niitä nakkeja. Juu nou.

Jos pitäisi valita yksi suosikki omista postauksistasi, mikä se olisi?

Tietyistä teksteistä tulee, syystä tai toisesta, tosiaan merkityksellisempiä kuin muista. Hassua bloggaamisessa on se, että joskus teksti, jota itse pitää kekseliäänä ja hyvänä, ei välttämättä nouse lukijoiden keskuudessa suosioon. Joskus taas yllättävätkin jutut nousevat viraaleiksi. Kaikkein tärkein postaus mulle itselle on varmasti jo yli kolme vuotta sitten julkaistu Pikkasen pläski. Teksti, jossa ensimmäisen kerran uskalsin sanoa ääneen vuosien kipeiden asioiden taakan. Se oli myös jollain tavalla helpottava hetki. Tajusin, että rehellisyys ja aitous kannattaa, ja antaa enemmän kuin ottaa. Tästä tekstistä saan myös palautetta joskus vieläkin. Tuntuu käsittämättömältä, että jollain itsensä hyväksymisen prosessi on voinut alkaa mun ajatusteni myötä.

Vinkkini aloittavalle bloggaajalle:

– Ole aito. Löydä oma juttusi ja seuraa sitä, ja vain sitä. Muiden tekemisillä ei ole väliä.

Mitä arvostat muissa ihmisissä?

– No hei huumoria! (pieru prööt!) Ja oikeasti aitoutta, rehellisyyttä, inhimillisyyttä.

Mikä on elämäsi paras päätös?

– Lähteä kokeilemaan siipiäni viestinnän freelancerina reilu vuosi sitten. Mitä en olisi varmasti ikipäivänä tehnyt ilman blogin tuomaa kokemusta ja oppia. En minä ole koskaan mikään kirjoittaja ollut! Ylioppilastodistuksessakin huonoin arvosana komeilee juuri äidinkielen kohdalla. Ja tässä sitä vaan silti ollaan, muina kirjoittajina, mokineen päivineen. Parasta.

Outo tapa, josta moni ei tiedä:

– No osaan kai laulaa, mutta en laula. Tai siis hoilotan kyllä kotona yksin, mutta en julkisesti. Aamuyön epämääräisiä karaokehuuruja ei lasketa.

Asia, josta pidän itsessäni:

– Saako taas vastata huumori? Koska omat jututhan on aina hauskimpia, vähän niinku omat pierut haisee aina hyvälle. (mainitsin myös pierun jo toistamiseen!) Mutta tosiasiassa yritän opetella pitämään itsestäni koko ajan enemmän. Pidän ehkä siitä, että pyrin aina tekemään asiat kunnolla. Ja samalla inhoan sitä. Aika ei meinaa millään riittää kaiken hiomiseen, mikä puolestaan turhauttaa.

Ja hei vielä muutama ”jatka lausetta” -homma! Mää rakastan näitä. Te varmaan ette, koska tämä postaus jatkuu jo huomisen puolelle, mutta kohta tää loppuu ja pääsette tekemään jotain merkityksellistä.

Nolottaa myöntää, mutta… en ole koskaan käynyt festareilla. Niin, olen nynny ja mukavuudenhaluinen, nuorena olin näiden lisäksi vielä köyhempi kuin nyt. Enkä ole myöskään nähnyt Pottereita, Sormusten Herroja, Star Warseja enkä Trekejä. Fantasiat ja scifit on meitsille nounou. Sen sijaan rakastan brittidekkareita ja hömppädraamaa, kuten vaikka jotain Puutarhaetsivät-sarjaa.

Vapaa-ajallani… päätän ottaa lisää vapaa-aikaa. Teen monen aloittavan yrittäjän tavoin töitä aivan liikaa. Mutta harjoittelen vapaan ottamista kyllä. Joskus se jo onnistuukin.

Haluaisin oppia… puhumaan sujuvaa ruotsia.

Kun kukaan ei näe… joraan keittiössä nuorisolaismusiikin tahdissa.

10 vuoden kuluttua… olen toivottavasti sinut ja tasapainossa itseni kanssa, pyöritän tätä pientä yritystäni edelleen ja olen onnellinen. Toivon, että ollaan edelleen lasten kanssa läheisiä ja he toteuttavat omia unelmiaan. Ja puhun ehkä sujuvaa ruotsia.

Nyt tää loppuu. Hajaantukaa.

-Päivi

*postauksen toinen kuva ihanan Einon käsialaa

It's only fair to share...Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Pin on Pinterest

16 Comment

  1. Olipas hauska postaus 🙂 Itse tuoreena blogin pitäjänä olen samaa mieltä, että lukijoiden kommentit yms. ovat ihan parasta.Yksin kun on tylsä turista. Onnea hienosta taipaleestasi!
    http://westendmum.fi

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyllä vuorovaikutus on ehdottomasti koko homman suola. Tylsä sitä olis yksin täällä paasata. 😀

  2. Olipas mukava löytö tämä sinun blogisi! Melkein tunnin jo lukenut juttujasi ja jään kyllä seuraasi, myös instassa. Sinulla on niin mukaansatempaavaa (onkohan toi yhdyssana) tekstiä ja samoilla linjoilla olen kuin se toinenkin Seinäjokinen joka sanoi että tekstisi osuu ja uppoo:) Pidän pientä raksa-päiväkirjablogia ja aina kamppailen niiden sanojen kanssa että saisi ne edes jotenkin ymmärrettävään järjestykseen. Siksi nautinkin sopivasti kertoilevasta ja ihanasta tavastasi tuottaa tekstiä. Kiitos tästä:) Hyvää kevättä!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No voi hitsi, aivan mahtava kuulla! Kiitos! Ja tsemppiä bloggaamiseen. <3
      Aurinkoista kevättä!

  3. Mä oon muuten samanlainen nimen vaihtaja! Mulla on menossa jo kolmas blogi. Mä diggaan sun tyylistä, koen saavani täältä vertaistukea teini-yrittäjä-ylipainois-monestainnostuvaan arkeeni, kiitos siitä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No hyvä, että sentään joku muukin. 😀 Mä oon vähän meinannu, että jos vielä alan sombailla, ni sit kyllä lopetan kokonaan.
      Ja kiitos kauniista sanoista! <3 Sun blogi on upeaa visuaalista ilotulitusta! Kadehdin!

  4. Anu Helena Tuomainen says: Vastaa

    Oot ihana, kaunis ja tykkään sun huumorista. Piste. Terkuin Anu 55 v , erikoisen huumorin omaava vähän puntsukka joka oppii tykkäämään itsestään koko ajan enemmän. Keep on going!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kääääk! Ihana viesti, tuhannet kiitokset! Tuli hyvä mieli! <3

  5. Toi sun ”Pikkasen pläski” -postaus on kun mun elämästä. Kiitos että kirjoitit!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos. Tää on tärkeetä kuulla. Meitä on monta. <3

  6. Tampereen Mirkku says: Vastaa

    Prööt! Oot paras!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Prrrööööööt! Puss!

  7. Päkkänä says: Vastaa

    Piirakoita makkaroita
    Kikkareita kakkaroita
    Jep, nakit ja MUTSI

    Just niin hyvä tälläsenä 😘

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Emmää kest! Ihan paras! <3

  8. löysin blogisi eilen ja herranjumala mikä sielunsisar olet… prööt 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi vitsi, ihan mahtava kuulla! Olet lämpimästi tervetullut tänne pieruhuumorin kehtoon, Mervi! <3

Vastaa