Mutsin keittiössä: Chorizopiirakka

Vaikka minä todennäköisesti liihotan verhoineni kepein gasellin askelin blogigaalassa (eli tamppaan, ku loukkaantunut hieho), ajattelin ilahduttaa näin viikonlopun kynnyksellä teitä toimivalla pikkusuolaisen ohjeella. Tää on sitä piirakkaa nyjjust sitte.

Mä oon sillai mummo, että mulla on ne vakiopiirakat, joita pyöräyttelen useimmiten. Makeista pari mustikkaa ja yks omppu ja suolaisista punasipuli, katkarapu, jauheliha ja tonnikala. Olen laiskistunut kokeilemaan mitään uutta. Nyt kuitenkin huomasin piirakkaillassa käyttäneeni jotakuinkin jo nuo kaikki, joten oli aika keksiä jotain uutta.

En ole mikään suuri makkaran ystävä noin muuten, mutta chorizosta pidän kovastikin. Niinpä testiin lähti chorizopiiras, jonka alkuperäisen ohjeen nappasin täältä, mutta varioin hieman. Tämmöstä siitä sitten tuli.

Chorizopiirakka

POHJA

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 dl Emmental-raastetta

3/4 dl sulatettua voita

3/4 dl pippurista ruokakermaa

TÄYTE

200-300 g chorizomakkaraa

1 paprika

1 purjo

tuoretta chiliä

kirsikkatomaatteja

1 3/4 dl pippurista ruokakermaa

2 kananmunaa

2 1/2 dl Emmental-raastetta

suolaa ja pippuria

Yhdistä pohjaa varten jauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Lisää voi (ei tarvitse olla ihan sulaa, pehmennytkin riittää) ja ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Taputtele piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200 C n. 10 min.

Viipaloi chorizo ja paista hetki kuumalla pannulla. Kuutioi paprika ja viipaloi purjo, sekä chili. Kuullota pannulla hetki ja anna jäähtyä. Yhdistä kaikki täytteen aineet (paitsi tomaatteja) ja jätä juustoraasteesta osa pinnalle. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja asettele päälle viipaloidut kirsikkatomaatit ja juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Piirakkailta-vol3-003

Piirakkailta-vol3-007

Piirakkailta-vol3-015

Salaattia kaveriksi ja viiniä lasiin, ni hyvä on!

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Mutsin keittiössä: Chorizopiirakka”

  1. Karjakko says: Vastaa

    Heh, näin alan ihmisenä toi hieho-viittaus huvitti kovin! 😀 Piirakka kuulostaa hyvältä, vaikka en oo kyllä ikinä tainnut maistaa tsoritsoo, joten sen osalta en tiä, mut kerta se olisi ekakin… Mä oon kans hyvin urautunut keittiös, ja teen aina samoja juttuja. Mut kun yleensä epäonnistun leivonnassa, niin en uskalla muka sit kokeilla muita, ku sellasia mitä joskus oon onnistuneesti tehnyt..

    1. Hei tsoritso on ihan sikahyvää! Nyt paat kuule rohkeasti kokeillen vaan tätä!

  2. Noni, epäonneni jatkuu, mies ilmoitti vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, heittäytyvänsä lihattomalle lokakuussa! Ei siis piirakkaa mulle… Tai sitten täytyy vaan syödä se kokonaan itse!

    1. MITÄH?! Mikä pettymys, tollanen lihaton lokakuu! Nom,, marraskuun eka päivä sulla on maggarat rivissä odottamassa tän herkun valmistamista! 😀

  3. Ei tähän tartte paljoo muuta sanoa, kun että OMNOMNOM!

    Mä olen kauheen esteettinen sen suhteen, että tykkään miltä ruoka näyttää. Ja noi piiraskat on just sen näkösiä, että ihan varmana on hyvää! Ohje menee kokeiluun, kun vaan aikaseksi saan 🙂

    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, meillä uppos myös miehelle varsin mallikkaasti. 🙂

Vastaa