Olet todella kaunis


Kaupallisessa yhteistyössä Dove

Kuten olen jo aiemminkin teille kertonut, mä olen joutunut aikuisiällä opettelemaan kauniiden sanojen jakamista. Olen tietoisesti viime vuosien aikana tehnyt töitä sen eteen, että avaan suuni, kun on jotain positiivista sanottavaa, ja että toiselle lausuttu kehu ei ole mitenkään minulta pois. Alkuvuoden ajan olen jakanut säännöllisen epäsäännöllisesti #keskiviikkokehuja ihmisille, jotka mielestäni sellaisia ansaitsevat. Kehujen tärkeydestä parisuhteessa muistuttelin jo viime syksynä, joten arvaatte varmaan, että viittasin, kun etsittiin blogeja Doven kaupalliseen yhteistyöhön, jossa pääsisi kehaisemaan bloggarikollegoita. Koska tämän virtuaalisen maailman kautta olen tutustunut aivan huikeisiin tyyppeihin, joille tuskin olen muistanut kertoa, kuinka inspiroivia he oikeasti mulle ovat.

Toinen suuri syy juuri tähän kamppikseen innostumisesta löytyy kyllä yhteistyökumppanista itsestään. Sen lisäksi, että yritys on onnistunut valmistamaan mun takkutukalle täydellisellä hinta-laatusuhteella varustetun hoitoaineen, rrrakastan sitä, että brändi tuo valokeilaan kaikennäköisiä ja -kokoisia vartaloita. Every body is beautiful on ehkä paras, lohdullisin ja armollisin slogan naismuistiin.

Kenet haluaisin sitten kehua? No vaikka kenet! Kolme nimeä nousi kuitenkin ylitse muiden.

Laura

Puolisentoista vuotta sitten eräässä blogigaalassa, siinä tanssilattian välittömässä läheisyydessä, samassa porukassa hengaili eräs Laura. Eteerisen tyylikkään näköinen nainen, joka olikin suunsa avattuaan täysin samalla, rääväsuisen käkätyksen ja luokattoman huumorin aaltopituudella kuin minä. Joidenkin ihmisten kanssa vaan tuntee välitöntä hengenheimolaisuutta, ja Laura on juuri yksi näistä ihmisistä. En ollut törmännyt aiemmin Missä olet, Laura -blogiin, mutta luettuani ensimmäiset lauseet tämän naisen kynästä, olin lopullisesti myyty. Väitän, että yksikään toinen suomalainen bloggari ei osaa sanoittaa tunteitaan yhtä kauniisti, tarkkanäköisesti ja kuitenkin realistisesti kuin Laura. Jos Suomessa kirjoitettaisiin enää yksi ainoa kirja ikinä, toivoisin sen olevan Lauran. Rohkean, avoimen, kauniin Lauran.

Emmi

Moni on varmaan tosi yllättynyt, että kehupostauksessa oman osuutensa saa myös Emmi..? Tämän voimakkaan huippumuijan tapasin pari vuotta sitten ensimmäisessä PING Helsinki -tapahtumassa. Lyöttäydyttiin illan mittaan samaan porukkaan, Emmiä kun oli luultu aiemmin päivällä minuksi. Kilisteltiin kuohujuomasta iloiset hiprakat, alettiin kavereiksi kaikissa someissa ja lopulta Emmi eksyi nukkumaan hotellihuoneemme sohvalle. Mutta juuri näinhän suuret rakkaustarinat alkavat!

Tuon ensimmäisen tapaamisen jälkeen olen tutustunut Emmiin paremmin, enkä voi kun ihailla tämän naisen päättäväisyyttä, älykkyyttä ja rohkeutta sanoa asiat juuri niin kuin ne ovat. Emmi osaa ottaa asiat asioina, katsoa eteen tulevia pulmia useammalta kantilta ja on aina valmis auttamaan. Mä ihailen Emmissä periksiantamattomuutta ja sitä hurjaa paloa, jolla hän suhtautuu itselleen tärkeisiin asioihin. Sitä paitsi, Emmillä on unelmien haalarikroppa.

Jenny

Vuosia, vuosia sitten, kun vasta haaveilin omasta puutalosta, ahmin kasoittain Kotivinkkejä. Tuolloin lehdistä pisti silmään nuori, huikean kaunis toimittaja, joka kirjoitti ihania juttuja. Luin Jennyn jutut aina ensin ja harmistuin, kun hän jossain vaiheessa mitä ilmeisimmin vaihtoi työpaikkaa. Se ihana Kotivinkin Jenny, jotenkin niin tuttu ja kiva. Kadotin hänet kokonaan.

Vaan vähänpä tiesin. Jossain vaiheessa eksyin Vastaisku ankeudelle -blogiin ja oivalsin, että olin löytänyt ihanan Jennyni uudelleen! Edelleen nautin Jennyn tavasta tarkastella asioita positiiviselta kantilta, ilman että hän sortuisi lapsellisiin hyökkäyksiin tai kiukutteluun, vaikka asia olisi kuinka vaikea. Arvostan Jennyn elämänkokemusta ja viisautta, ja juuri näitä yritän imeä myös itseeni. Syksyllä tapasin hänet ensimmäisen kerran ja voi veljet! Niin kaunis, positiivinen ja aurinkoinen! Vaikkei Jenny mua vuosissa hirmuisesti vanhempi olekaan, hänen kaltaisekseen toivon joskus tulevani. Kaikin puolin.

————————————————-

Näitä kaikkia naisia yhdistää juuri kauneus. Ei pelkästään ulkoisesti, vaikka julmetun upeita muijia ovatkin, vaan kokonaisvaltaisesti, sisäisesti. Luonteeltaan kauniita naisia. Vahvoja, erilaisia, upeita.

Koska erityisesti blogimaailma voi olla tosi raadollinen ja julma, haluan haastaa nämä kolme mahtavaa naista myös jakamaan hyvää pöhinää ja kehumaan kollegoitaan. Ja tietenkin myös teidät lukijat! Kenet sinä haluaisit kehua just nyt? Parhaan ystäväsi, avuliaat isovanhemmat, mukavan työkaverin tai puolison, jolle aivan liian harvoin tulee sanottua mitään kaunista? Anna mennä, kommenttiboksi on avoinna! Let’s spread the love!

-Päivi

Psssst! Pääsin muuten etunenässä testailemaan Dovelta jotain ihan uutta, siitä lisää myöhemmin!

Yhteistyössä Dove

*ensimmäinen kuva lainassa Doven sivuilta, muut bloggareilta

 

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Olet todella kaunis”

  1. Jestas! Menin kananlihalle, päästä varpaisiin! En osaa muuta sanoa kuin että KIITOS <3
    Noina Kotivinkin aikoina olin aika tuore toimittaja, ja olin töistäni aivan täpinöissä. Muistelen niitä aikoja lämmöllä ja mahtavaa, että fiilis on välittynyt lukijoillekin, meillä oli kyllä tuolloin loistoporukka kasassa. Onneksi tuota intoa on vielä jäljellä, vaikka hommat ovat vaihtuneet. Onhan kirjoittaminen ihanaa, kuten säkin tiedät.
    Mä aloin viime syksynä lukea sun blogia, ja tiiviisti luen yhä edelleen. Kirjoitat hienosti tärkeistä aiheista, osa niistä on koskettanut itseänikin läheltä. Ihailen taitoasi uskaltaa puhua eli kirjoittaa aroistakin aiheista. Se on tosi hienoa.
    Kiitos myös sulle, mahtava Päivi! Nakit ja Mutsi rocks!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Se into todellakin välittyi, jo tuolloin ja myös nyt! On oikeesti ilo seurata ihmisiä, jotka saavat toteuttaa intohimojaan ja tekevät asioita, jotka ovat heille merkityksellisiä ja tärkeitä.
      Ja voi iiiik, kiitos kauniista sanoista! Tuntuu tosi hyvältä. <3

  2. […] P.s. Menin tänään sanattomaksi ihastuksesta! […]

  3. […] maaliskuussa alkanut kaupallinen yhteistyö Doven kanssa sai jatkoa ja pääsin kokeilemaan uutta Dove Nourishing Secrets -tuotesarjaa hieman ennen sarjan […]

Vastaa