Olohuoneen uudet vaatteet

Arvatkaa, montako kertaa olen viime viikkojen aikana itsekseni huokaissut, että kunpa tämä olisi tehty aiemmin? No tosi monta. Mutta, kuten jo pääsiäisen tienoilla teille paljastin, meillä on täällä perheessä sellaista harkitsevaisuutta, jota en onnistu vauhdittamaan, vaikka olisi kuinka vitosta silmässä.

Tähän, 1903 rakennettuun kaupunkitaloon muutettiin siis seitsemisen vuotta sitten. Tuolloin pintarempattiin alakertaa ja vähitellen ollaan fiksailtu kuntoon makuuhuoneita aina sitä mukaa, kun on sattunut olemaan varaa ja kiinnostusta. Yläkerrasta on revitty muovimattoja ja asennettu lautalattioita, tapetoitu ja maalattu. Noin pääasiassa. Sisätiloista yläkerran käytävän lattia on vielä laittamatta (viheliäinen homma, ei huvittais alkaa) ja kylppäri odottelee myös remonttia, mutta asumiskuntoinen talo on ollut koko ajan.

Ulkopuolelta talo on maalauksen tarpeessa, ja piha… no, mistä alottais? Huokailin jo tuossa päivänä eräänä, että jotain tuolle rytömaalle olisi tänä kesänä tehtävä, jos vuoden kuluttua meinataan kotona rippijuhlia järjestää. (ja pari huutomerkkiä tähän ihan siitä ajatuksesta, että rippijuhlat muka jo vuoden päästä!!! whatttaaa?!)

Alunperin ajatus oli tietysti, että ensin laitetaan kaikki paikat kuntoon, ja vasta sitten saa aloittaa toisen kierroksen, mutta aikani valjun olohuoneen kanssa tuskailtuani sain ällini läpi, ja maalisutiin tartuttiin. Seitsemän vuotta sitten, kun taloa alettiin remontoida, olin tosi innostunut maalaisromanttisesta tyylistä, ja valkoista, sitä piti olla kaikkialla.

Edelleen viihdyn selkeiden sävyjen ympäröimänä ja käytän värejä aika harkitusti kotona (kuten muuten myös pukeutumisessa). Ehkä se on jotain, mitä tämä päässä linkoava ajatussekasotku kaipaa. Harmonisuutta, rauhaa ja maanläheisiä värejä. Tiedä häntä.

Tänään saatiin kuitenkin vihdoin, usean viikon jälkeen pestyä olkkarin ikkunat ja silitettyä verhot paikoilleen. Huone näyttää taas asteen valmiimmalta, seiniltä tosin puuttuu vielä tavaraa. Joka tapauksessa kodikkaampi ja viihtyisämpi olosoppi on nyt kuin koskaan aiemmin koko seitsemän vuoden aikana. Hauskinta tässä rempassa oli, kun tajusin vahingossa, miten huonekalujen kuuluu tilassa olla. Koska huone on aika suuri, maalaaminen suoritettiin tietysti helpoimman kautta ja tuupattiin suurimmat huonekalut aina vastakkaiselle seinälle turvaan, kun toista sudittiin. Poikkesin illansuussa huoneen ovella vielä kurkkaamassa, miltä uusi maalipinta näyttää, ja katselin vähän hölmistyneenä keskemmällä huonetta olleita sohvia. Siinähän niiden kuuluu olla. Ja takaseinälle mahtuisi mainiosti hyllykkö kirjoineen ja sisustusesineineen.

Niinpä sohvat saivat uudet paikkansa ja oleskelualue kutistui huomattavasti viihtyisämmäksi. Takaseinä sai hyllykkönsä ja ylimitoitettu kirppistyöpöytä sai luvan siirtyä teinin huoneeseen uuden, siromman tieltä. Ostin myös pieneen työnurkkaukseeni uuden työtuolin, jossa on oikeasti myös hyvä istua. Kuin taikaiskusta en enää työskentele ergonomisessa helvetissä sohvalla, vaan oikeasti työpöytäni ääressä. Ihan vaikka vaan sen takia koko rumba kannatti käydä läpi.

Seinien sävyksi valikoitui viime hetken mielenmuutoksella Tikkurilan Basaltti, astetta vaaleamman sijasta. Kevään aikana silmiäni on hivellyt erityisesti vanhan vihreän ja puuteriroosan sävyt, joten niitä näkyy tekstiileissä ja muissa pienissä yksityiskohdissa myös. Sinapinkeltaisestani en sen sijaan luovu, vaan vielä yksinäisenä nojatuolilla nököttävä tyyny saa kavereita, jahka pyykkikone jaksaa rullata.

Takaseinä kaipailee vielä tauluja ja työnurkka ainakin kelloa. Mutta muuten alkaa näyttää omaan silmään aika mukavalta. Vaaleaa olkkaria voi muistella vaikka täältä.

Olis vaan pitäny jo aiemmin.

-Päivi