Parasta just nyt!

Voi rakas blogini, kuinka olen sinua laiminlyönyt! Ja saattaa olla, että joudun jatkamaan välinpitämättömällä linjallani vielä loppuviikonkin. Olen niin pahoillani. Mutta lupaan kuitenkin olla sinulle hyvä taas ensi viikolla.

Sit mä usein tahtomattani laiminlyön teitä blogikavereitakin. Oon saanut viime kuukausina useammankin haasteen ja vaikka niihin olen ollut tarttumassa, olen lopulta unohtanut. Anteeksi siis myös teille. Koitan olla tästä lähtien kivempi ja muistaa enemmän. Tai edes joskus jotain.

Tuorein haaste jäi kuitenkin mieleen. Oi mutsi mutsin Elsa haastoi mut kertomaan, mikä on parasta just nyt. Teki kieltämättä hiukan tiukkaa, olenhan varsin negatiivisuuteen taipuvainen, mutta löytyhän ne sieltä, kun pikkasen pintaa rapsutti.

1. Kaikki mun tyypit on kerrankin illan kotona.

2. Pääsen perjantaina sisällöntuottajien seminaariin Tallinnaan!

3. Mullon uus takki. Itseasiassa kaksikin. Ja ne molemmat mahtuu päälle!

4. Koripallo.

5. Kivat blogipläänit kevääksi.

6. Keltaiset tennarit.

7. Se, että kohta voi käyttää keltaisia tennareita.

8. Yllättävän maltillinen viiksienkasvu. Siis mulla.

9. Iltapalapannari.

10. Kahvi. Joka aamu. Aina.

11. Ilta-aurinko

kånken 025

Minäpä haastankin Katrin, jonka tapaan ensimmäisen kerran ylihuomenna PING Helsingissä. IIIK!

Nyt menen taas laiminlyömään kaikkea ja pakkaamaan puolijoukkutelttoja reissuun.

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

One Reply to “Parasta just nyt!”

  1. Jeee jeee! Kiitti! Mä luulen, että jos (kun) ensi viikolla palaan tähän haasteeseen, niin ilonaiheita ei ole vaikea keksiä. Siis jos oon ehtinyt toipua. Heh heh… 😀 😀 😀

    En malta odottaa!!!!!!!!!!

Vastaa