Perjantaipullo opelle ja “Mutziki”.

Joka ikinen joulu, samoin kuin keväällä käyn tätä samaa vääntöä mielessäni. Mikä pieni muistaminen opettajille, päiväkodin tädeille ja niin, niille naapureille, kavereille ja hyvän päivän tutuille, joita jotenkin pienesti haluaa muistaa. Yhtä usein taistelen mielessäni siitä, voinko vaan kälppiä nelikirjaimisen apteekin ovesta sisään, ostaa korillisen hehkuviiniä, tupsauttaa pulloille rusetit kaulaan ja vain toivoa, että mahdollisimman harva lahjansaaja loukkaantuu lapsen tuomasta alkoholista.

Mutta vielä mun körttiläisyyteni ei ole antanut periksi. Joten jälleen ollaan puun ja kuoren välissä. Jotain pientä, mutta tarpeeksi juhlavaa. Ei aina suklaata, eikä ainakaan niitä iänikuisia kynttilöitä. Mieluiten kulutustavaraa.

Ja kun silmänsä avaa, oikeanlainen perjantaipullo voi löytyä opelle ihan lähikaupasta! Mä sain testattavaksi Lanfranchin maustettuja öljyjä ja siitä se ajatus sitten lähti. Pelkän pullon antaminen olisi ehkä hiukan mielikuvituksetonta, niinpä kiepsautin öljylle rusetin kaulaan ja kortin virkaa toimittaa kyseiseen öljyyn liittyvä reseptivinkki!

öljyt 010öljyt 023öljyt 006

Maustetuista öljyistä mun suosikiksi nousi valkosipulilla maustettu oliiviöljy, jota lorautin viikonloppuherkkuni tzatzikin joukkoon syventämään makua. Nämä öljyt todella myös maistuvat sille, mille lupaavatkin, joten riittoisuuskin on kohdillaan.

öljy+treeni 011

Mutsin tzatziki eli MUTZIKI

1 kurkku

500 g kreikkalaista jogurttia

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

ripaus suolaa

rouhaisu mustapippuria

tuoretta minttua

1 rkl Lanfranchi valkosipuli-oliiviöljyä

tai Lanfranchi extra virgin oliiviöljyä

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta ylimääräinen neste siivilässä. Ripottele pinnalle hieman suolaa. Anna seistä hetki ja puristele irtoava neste pois. Laita kurkkuraaste kulhoon ja sekoita joukkoon valkosipuli, jogurtti ja hienonnettua minttua. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Kaada pinnalle tilkka Lanfranchi valkosipuli-oliiviöljyä ja koristele mintulla.

Mä söisin (ja syönkin…) tätä ihan pelkiltään, mutta erityisen hyvä kaveri se on kreikkalaiselle salaatille ja tuoreelle focaccialle.

öljy+treeni 030

öljy+treeni 032öljy+treeni 052

Lisää resepti-ideoita pullon kaulaan ripustettavaksi voit kurkata täältä. Ja erimakuisia öljyjä löydät ihan perusmarkettien hyllystä. Eivätkä ole hullumman hintaisia, joten peukut siitäkin.

Mua kiinnostais nyt, miten teillä on tapana muistaa lasten opettajia, kerhon- ja tarhantätejä tai harrastusten vetäjiä? Vai onko ylipäänsä? Vastaile kommenttiboksiin, niin voit voittaa Lanfranchi -tuotepaketin!

-Päivi-

blogirinkiYhteistyössä Lanfranchi.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

41 Replies to “Perjantaipullo opelle ja “Mutziki”.”

  1. Maustettu oliiviöljy on aivan loistava idea! Oma lapsi on vielä pieni,mutta muskarin- ja neuvolantätiä muistettiin viime vuonna itse tehdyillä ja kauniisti koristetuilla joulupipareilla.
    Mieleenpainuvinta mitä itse olen saanut,on uunituore ja vielä kunnolla lämmin joululimppu. Se oli tosi kiva lahja. Hehkuviinikin kyllä maistuu,eikä yhtään haittaa että sen on saanut jonkun lapsen perheeltä joulumuistamiseksi.

  2. Laurenzia says: Vastaa

    Minä olen usein antanut servettejä ja joskus lisäksi jonkin teen. Servetit kuluvat lähes joka pöydässä pois.

  3. Aivan ihana idea!!! Monesti olemme ostaneet opettajille mm. käsintehtyjä ihania saippuoita Naisten Joulumessuilta. Tässä on kyllä tosin ideaa ja voi olla, että meidänkin opet saa tänä vuonna maustettuja öljyjä! Ja ihana idea laittaa vielä resepti kylkeen.
    Sehän voisi vaikka olla myös Optziki – kun opelle tulee 😀

    Myös yhteislahjoihin olen osallistunut muutaman kerran mutta jotenkin ne eivät sytytä..

  4. Mulla ollut jo vuosia tapana tehdä itse joitakin jouluisia makeisia, mutta voisinpa kokeilla jotain muutakin välillä – ehkä öljylahja lähtee paketteihin tänä vuonna!

  5. Meillä on koulu ja koti yhdistyksen kautta lahjat ( kukat )opettajille. Itse olen yleensä vielä ennen viimeistä koulupäivää keitellyt kouluun viemisiksi lapsille joulukarkkeja luokkalaisille.

  6. Olipa loistoidea tuo öljy! Joskus on viety perinteisiä kukkia, usein ei mitään. Mielestäni lämmin kiitoskin on joskus ihan riittävästi 🙂

  7. Yhteislahja tai niitä kynttilöitä…

  8. Joka vuosi olen yrittänyt keksiä jotain pientä, tarpeellista ja ilahduttavaa lasten hoitajille / opeille. Välillä lahjojen miettiminen on yhtä tuskaa. ”Pahimpia” aikoja olivat ne vuodet, jolloin lapset olivat eri päiväkotiryhmissä, ja piti viedä joka tädille lahjat eli käytännössä yhdeksän samanlaista lahjaa. Yhtenä sellaisena jouluna ostin isot tulitikkurasiat jokaiselle. Lapset tuunasivat rasiat nätin joulukorttimaisiksi ja jokaisen rasian paketoin lopuksi kauniisti sellofaaniin. Nyt lapset ovat jo koululaisia ja tänä jouluna taidamme tehdä opettajille pienet söpöt piparkakkutalot.

  9. Taitaa tulla Mutti-ilmiö. Varokaa kauppiaat, kohta hyllyt ovat loppu Mutziki-aineista! Hyvä idea. Paitti ei mulla enää ole sellaisia lapsia, jotka veis opelle lahjan. Mutta ne kaikki muut tutut…

  10. Kaikenlaista on tullut saatua mm glögiä, kynttilöitä, villasukat, suklaata ja suppishilloketta.
    Itse muistan lähinnä jollain syötävällä 🙂

  11. Annamanna says: Vastaa

    Meidän lapsi alotti päiväkodin tänä syksynä ja siispä meillä on tänä jouluna ensimmäinen kerta kun muistamme päiväkodin tätejä jollakin pienellä kivalla tavalla. Ajattelin tehdä purkilliset sinappia viime vuonna löytämälläni loistavalla reseptillä ja sitten keittelen fudgea kaveriksi pakettiin! 🙂 Ehkä joku pieni kuusenkoriste mukaan?

    Varmasti herkkuöljyä, tsatsiki on ihan lempparia, täytynee testata varmaan jo heti viikonloppuna tällä reseptillä 🙂

  12. Yhtenä vuonna kannatin raumalaista “suloisia sattumia” -firmaa. Haastattelin poikia, millaisilla adjektiiveilla kuvaisivat hoitotätejään. Siitä sitten nappasin parhaat adjektiivit päältä ja teetin jokaiselle rintanapin, missä oli joku kiva kuva ja lapsen valitsema adjektiivi. Hoitajat olivat niistä todella ylpeitä. Yksikin kulki koko kevät “paras” -rintanappi rinnassaan. Hinta; 2€ kpl. Toimitus oli vielä kotiovelle. 🙂

    Toisena vuonna ostin jokaiselle hoitajalle ison lautasen (neutraalin värisen), johon ostin puuroriisipussin ja kanelisokeripakkauksen. Hintaa tuli n. 7€/paketti

    Opettajille olen aina koittanut saada aikaiseksi “keräystä”, eli useampi oppilas (jos kaikki ei halua) antavat rahaa ja sitten hommataan yhteisesti jotain. Kerätty summa on ollut 5€, mikä on mielestäni kohtuullinen. Ollaan hommattu lahjakortteja useimmiten. Ihan vaikka s-ryhmään, niin saa käyttää mihin haluaa, vaikka maitokauppaan.

  13. Vastaan nyt näin päiväkodin työntekijän näkökulmasta; parhaat lahjat ovat olleet juurikin sellaisia, jotka voi käyttää, syödä tai juoda. 🙂 Viinipulloja tosin ulee nykyään tosi harvoin, harmi. 😛 Parhaimmistoon on kuulunut mm. käsirasva, itsetehdyt tuikut, muumimuki (oli kivasti valittu jokaiselle ryhmän aikuiselle omanlaisensa), kauniisti paketoitu piparipaketti. Olen myös säilyttänyt nipun kortteja, jotka lapset ovat itse tehneet ja vanhemmat esim. vähän haastatellet lastaan. 🙂 Ja kyllä mua ainakin ilahduttaa ihan kaikkein eniten jos saa kuulla kiitoksen tekemästään työstä. 🙂

  14. Taina Eränen says: Vastaa

    Kun lapset oli pieniä, veimme aina jotakin kuluvaa. Kylpysuolasta kakkuihin. Mielestäni paras läksiäislahja päiväkotiin oli kuitenkin pihaan ostamamme omenapuu, istutus kuului lahjaan. Nyt 13 vuotta on kulunut ja lapset ja tädit poimii joka syksy omenia runsaan sadon.

  15. kahden pienen äiti says: Vastaa

    Meillä lapset on vielä niin pieniä, että asia ei ole ajankohtainen, mutta mielelläni tulen täältä lukemaan vinkkejä. Voihan niitä hyödyntää sitten vaikka ystävien/lasten kummien muistamiseen. 😉 Me tykätään antaa lahjaksi ystäville/lasten kummeille jotakin kulutustavaraa. Viime vuonna leivottiin piparitalot, edellisenä taisi olla herkkukorit, joka sisälsi itse tehtyjä syötäviä (piimälimppu, sinappia ja paholaisenhilloa).

  16. Meillä on jo isot lapset, päivähoitoajat ovat takana. Vuosien saatossa ollaan viety niitä kynttilöitä, Savo-laiskan suklaakakkuja, servettejä, jouluvaloja, kivi-tuikkuja, lahjakortteja hierojalle (oli niin tutut hoitajat, että tiedettiin, missä käyvät), leffalippuja, jalkahoitopaketteja (kotona tehtäviin), käsipyyhkeitä, casino-arpoja, kukkia ja mitähän vielä…. Tyttöjen jäädessä hoidosta pois kokonaan vietiin luumupuut. Ainaista pohtimistahan se on. Yhä muistetaan opettajia, luokanvalvojia.

  17. Olen useampana vuonna muistanut päiväkodin henkilökuntaa jollakin kahvihuoneeseen vietävällä herkulla: maustekakku, lasten kanssa yhdessä koristeltuja cup cakeja jne. Saavat työpäivän aikana herkutella, ja kaikki hoituvat siinä samalla (toivon, että esim. siivoojat, keittäjät, työharjoittelijat ym. saavat myös osansa). Kylkiäisiksi laitan aina lapun, mistä selviää raaka-aineet, jotta allergikot tietää välttää.

    Muskariopet ovat usein saaneet pullon. Joskus holitonta, mutta jos oikein väsyneiltä ovat ennen kauden loppua näyttäneet, niin silloin prosenteilla varustettua 🙂

  18. Poika on kolmannella luokalla ja kertaakaan ei olla opea muistettu lahjoilla. Päiväkodin ja eskarin hoitajia ja opettajia muistettiin viimeisenä keväänä.

  19. Voi, kuinka kivoja ideoita myös kommenteissa, Itse olen muistanut hoitajia herkkukorilla, alkoholittomalla kuohujuomalla ja synnärille vietiin aikanaan 5kg kahvia, kun kakkuja kuulemani mukaan aina silloin tällöin saavat, mutta kahveja ei tarjonnut edes työnantaja 🙂

    1. Tuo kahvi on myös ehdottoman hyvä idea!

  20. Todella kiva idea, lähtee kiertoon 🙂

  21. Tää kasvattajatäti ei oo mitään vailla, mä teen työtäni ja saan siitä palkan. Välillä tuntuu, että tämä(kin) homma käy suotta kilpavarusteluksi vaikka hyvää tarkoitetaankin. No, eniveis, parhaita lahjuksia on kaikki syötävät ja juotavat, myös brenkku kelpaa paremmin kuin hyvin ja jos ei itellä kulu niin kiertoon vaan tai vieraille tarjoten. Lahjan antajan ei tarvitse minusta hurskastella tai miettiä että voiko alkoholia antaa, tottakai voi, aikuisiahan tässä ollaan. Kerran olen saanut kossupullonkin, siinä oli persoonaa kehissä 😉

  22. Mä olen muistanut jouluisin koristelluilla pipareilla tai yksittäin myytävillä erikoisemmilla joulukuusen koristeilla.
    nyt kun meillä on 4 koululaista ja kerholainen niin muistan vain kortilla toivottaa hyvää joulua ja Se riittää 🙂

  23. Päiväkodissa kuopusta hoitaa neljä “tätiä”. Lisäksi perheeseen kuuluu kaksi koululaista, kaksi opettajaa ja avustaja heillä kummallakin. Lahjottavaa siis riittää!

    Jotain on aina ehdottomasti kiva viedä. Päiväkotiin olen ottanut tavaksi leipoa yhteisiä jouluherkkuja jo joulukuun alussa. Silloin on kahvihuoneen pöydällä vielä tilaa, kun taas joulukuun viimeisellä viikolla, lomien alkaessa, konvehtirasioita saattaa pöydällä olla useampia. Eka vihjeeni siis: ole ajoissa liikkeellä. Tämä helpottaa myös omaa ajatustyötä: kun kakku on leivottu ja viety jo ensimmäisen adventin tienoilla, ei asiaa tarvitse enää miettiä joulukuun muissa kiireissä.

    Opettajien lahjoja voi bongata myös etukäteen. Tässä siis vinkkini kaksi: silmät auki jo kesäkuussa 😉
    Kerran ostin jo syyskuussa nipun pelkavaisia keittiöpyyhkeitä.

    Suklaa ei ole paha. Aika monelle maistuu. Älä häpeä juhlapöydän konvehteja. Jos ei lahjan saaja itse syö, niin syöttämään vieraille. Samaan, perinteiseen sarjaan, kuuluvat myös kukkaset. Jos opettajalle vie, pitää tietysti olla liikkeellä oikeaan aikaan, eli jonottamassa kukkakaupassa parhaimmassa jouluruuhkassa. Jolloin jonottamassa pitäisi olla todennäköisesti muuallakin. Mutta jos heti lähtee liikkeelle, pärjää jonottamatta. Ostaa meinaa opettajalle lahjakortin siihen kylän kukkamarkettiin (ja jättää jonottamisen opettajalle. Niillähän on pitkät kesälomat ja aikaa jonotella :D)

    Ihania vinkkejä tähän vuoteen voisi olla vaikka Musta 5101 tiskiharja. Yhdestä putiikista bongasin myös ihania, vohvelipintaisia mikrokuituisia astiapyyhkeitä. Ja nuo öljypullot, ihan loistava idea!

    Ps. Kimppalahjat ovat kivoja myös. Ja taloudellisia. Pari kolikkoa jokaiselta, niin saadaan jo kiva lahjakortti kasaan.

  24. sannikas says: Vastaa

    Ihan joku perinteinen juttu käy myös,joulutähti.Ei joka kerta tarvitse olla lahjaa ylipäänsä ollakkaan.

  25. Molemmat lapseni ovat jo täysi-ikäisiä. Ainut muistaminen, johon aikoinaan osallistuimme, oli alakoulun mukavan rehtorin viimeinen kevätjuhla hänen jäädessään eläkkeelle – pienen kyläkoulun lapset ostivat hänelle omenapuun. Niin ihania kuin suurin osa hoitajista ja opettajista onkin, niin he tekevät työtään. Koen jonkinlaisena lahjomisena kaikki joulu- ja kesälomamuistamiset – ei muutkaan ammattiryhmät paljoa lahjoja mistään saa. Kuinkahan montaa keittäjää tai siivoojaa muistetaan vastaavasti – kyllä hekin ovat tekemisissä lasten kanssa päivittäin (yleensä viettävät muuten taukonsa muualla kuin opehuoneessa, tai hlökunnan taukopaikalla, eli hukkaan on heidän kohdalla valitettavasti menneet ne kaakut). Nykyään harva työnantaja muistaa työntekijöitään edes joululahjalla – palkan takiahan töitä siellä työpaikalla tehdään, eikä lahjojen… Tänä jouluna laitan FB-ryhmän kautta pienet muistamiset jollekin vähävaraiselle lapsiperheelle – harmi ettei sellaisia ollut jo silloin kun lapset olivat vielä koulussa. Olisi ollut kiva kirjoittaa open joulukorttiin, että “joululahjasi meni tänä vuonna vähävaraisille lapsille”. Jos ei ymmärrystä olisi opelta riittänyt, niin ei voi mitään… Elämä on kovaa, toisille enemmän kuin toisille. Hyvää joulun aikaa kuitenkin kaikille!

    1. Kyllä opettajan ymmärrys riittää vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen! Eikä se opettaja niitä lahjoja PYYDÄ, mutta mielestäni muistaminen kuuluu hyviin tapoihin kyllä.

      Meillä ainakin keittiön ja puhtaanapidon työntekijät käyvät ihan samassa kahvihuoneessa taukoja pitämässä ja nauttivat siinä samalla yhteisistä antimista.

      Opettaja niin koulussa kuin päiväkodissakin saakoon ylimääräisen kiitoksen kaksi kertaa vuodessa sen kuukausittaisin kahdentuhannen euron palkan lisäksi. Meillä muistetaan pienesti myös lasten harrastusohjaajia kuluneesta kaudesta.

  26. Minä oon vienyt kuohuviiniä. Sitten kuulin että se ois jotenkin moraalitonta – ja varmaan voi ollakin mutta jos ei itse juo niin voihan sitä lahjaksi antaa eteenpäin tai tarjota vieraille? Sitten pähkäilin että mitä ihmettä laitetaan niin hoksasin että ruokaviinihän on asia erikseen ja ostin pienet pullot punaviiniä ja jonkun punaviini-ruokareseptin kirjoitin juurikin kylkeen, se taisi olla mieluinen lahja – toivon ainakin 🙂 Keväällä vein kukkia ja nyt oon taas miettinyt mikä ois kiva, tykkään kauheasti lapsen hoitajista ja haluan vain kertoa näillä lahjoilla kuinka paljon arvostan heidän arvokasta työtään mun rakkaimman eteen, ei se musta lahjomista ole. Ja eikä ne palkat nyt niin huimat ole että siihen kannattaisi vedota, annan minä hyvästä palvelusta ravintolassakin tippiä vaikka saahan sielläkin henksu palkkaa 🙂 Mutta tää oli tosi kiva vinkki, taidan suunnistaa jollekin hyvälle kaupalle talousosastolle tänä vuonna, kiitos!

  27. Olen vienyt päiväkodin tädeille keksilaatikoita kun eräässä kivassa tavaratalossa

  28. Mä vein päiväkotiin tädeille (6 kpl) MLL:n tuotteita (puuhaarukka ym.) ja muumikeittiöpyyhkeet siihen, toisena tummaata suklaata + Joulusaippuan = nämä Jouluna.
    Keväällä vein kaikille aurinkorasvaa ja kärpäslätkän sekä vimppana vuonna pienen Fresitapullon ja mansikkarasian 🙂
    Nyt osallistumme (ehkä tylsästi) vain yhteislahjaan :/

  29. Öljyputeli on kyllä mahti-idis! Sellainen, jolle varmasti joka huushollista löytyy käyttöä. Toinen. paljon edullisempi, voisi olla joku tuore yrtti kääräistynä kauniisti. Mä olen myös tositositosi varovainen siitä mitä vois antaa. Ei missään nimessä mitään krääsää – kynttilät on ehkä ok, jos ne on ihan jotain simppeleitä valkoisia (= sopivat joka lähtöön), eikä jotain joulupukin muotoisia hilekammotuksia.. 😛 Sama koskee alkoholia, ei uskalla ellei tunne lahjansaajaa riittävän hyvin. Suklaata ovat itse kertoneet saavansa niin paljon, että ei…

    Meillä on pienemmällä neljä hoitajaa ja isommalla (luojan kiitos) vain yksi ope, mutta onhan siinäkin. 🙂

  30. 2-vuotiaamme tarhatädeille askartelin villalankapipot, koristelin ne bling bling strasseilla ja laitoin suklaapusut alle ja sellofaaniin. Ripustavat pipot vaikka kuuseen. Pojan ryhmässä on niin mahtikivat hoitotädit, että ilman muuta halusin heitä muistaa..jotain, mikä tulisi käyttöön ja askartelunäpräys laimentaa muutenkin joulustressia.

  31. Aivan mahtavia ideoita!! 🙂 Viime kesänä tilasin iHerbistä luomumausteita, jokaiselle tädille kolme eri perusmaustetta, olivat tosi näteissä purkeissa. Jouluna tytöt veivät tädeille paikallisen myllyn luomukaurahiutaleita ja pienen levyn tummaa suklaata. Joskus aikanaan muistaakseni ostin kaupasta kolme eri yrttiä, jotka istutin kivaan peltirasiaan. Ja suklaarasian veivät joku kerta… Olin täysin unohtanut että taas on “se aika vuodesta” :O Toi oliiviöljy on niiiiin mun tyylinen vieminen (lapsiltahan ei kysytä ;D ) Kiitos vinkistä!! 🙂

  32. Yhteislahja muiden luokkalaisten kanssa.

  33. Sikkuralla says: Vastaa

    Onpa kiva idea! Itse olen antanut mm. virkattuja pannunalusia.

  34. HMMM.. erilainen idea…muttei huono 🙂 opeihin ja coutseihin tutustuu vuoden aikana aikas hyvin..lahjat on jotakin tyypin näköistä. Ja kyllä! Yritän opettaa kaikille 7 mukelolle muistamisen ja antamisen jaloa taikaa…

  35. Oliiviöljy+resepti on kiva lahja – kuluu pois, mutta siinä on kuitenkin ajatusta mukana!

    Olemme mieheni kanssa molemmat luokanopettajia ja tämä lahja-asia aiheuttaa joka vuosi monenlaisia fiiliksiä. Olemme tietysti otettuja kaikista muistamisista, olivatpa ne mitä tahansa! Karu totuus on kuitenkin se, että sitä lahjaröykkiötä jouluna ja keväällä läpikäydessä joutuu omatunto kolkuttaen harmittelemaan kaikkia niitä eri ihmisten makujen mukaan valittuja tuikkukippoja, mukeja, joulukoristeita… JOS jotain pientä haluaa opettajalle antaa, niin kuluva on aina hyvä. Persoonallisuutta saa halutessaan kehiin tekemällä vaikka jotain syötävää itse tai tuunaamalla, niin kuin Päivi on tehnyt. Hyvä periaate voisi olla myös miettiä, mahtaako lahja olla mielekäs myös silloin, jos opettaja saa vastaavia lahjoja useampia. Esim. yksi joulutähti on kiva, mutta jos niitä tulee viisi, niin alkaa paikat kotoa loppua kesken. Jos totta puhutaan, niin mieluummin saisin yhden joulutähden luokan yhteislahjana, kuin viisi joulutähteä eri oppilailta. Yhteislahjatkin ovat siis kivoja eikä niidenkään tarvitse olla mitään suurta. Opettajat eivät nimittäin todellakaan mieti, onko lahjaan panostettu yksi vai kymmenen euroa per perhe. Tai sitäkään, ketkä ovat muistaneet ja ketkä eivät. Jos joku opettaja miettiikin, niin siinäpähän pilaa joulunsa tai pitkän kesälomansa.

  36. Kirjoitinkohan liian pitkästi, kun loppuosa kommentista jäi pois?

  37. Anteeksi kommenttiboksin täyttö, mutta ei tästä nyt tule mitään, niin laitetaan vielä yksi. 😀 Teksti taisi katketa aina noiden valmiiden hymiöiden kohdalta.

    Mutta niin, piti vielä sanoa, että mieleenpainuneimpia muistamisia ovat olleet oppilaiden itsensä ajatuksella kirjoittamat (tai pienemmän lapsen kohdalla sanelemat) kortit. Kiitokset, kuluneen lukukauden/-vuoden muistelu ja positiivinen palaute ilahduttavat ja jäävät mieleen. Niitä kortteja ainakin meillä säilytellään hartaudella ja luetaan silloin tällöin vielä vuosien jälkeen. 🙂

  38. Meillä muistetaan samalla lahjalla hoitotätejä, kummeja ja muita “aikuisia lahjottavia”.

    Tehdään itse mysliä ja pakataan se kauniiseen lasipurkkiin. Koska itse en ole mikään krääsän ja tilpehöörin ystävä, en niitä halua muillekkaan lahjaksi antaa 😀 Ipana, ikää melkein kaks vee sai myös osallistua lahjan tekoon toimien ylimmäisenä sekottaja mestarina mysliä tehdessä.

    En vaan tiiä paljonko sitä tavaraa on jäljellä kun jouluun asti päästään.. on sen verran hyvää että verottaja vierailee aika usein niillä purkeilla 😀

Vastaa