Kohtaamiset, ystävät, inspiraatio = PING!

Myönnän, että torstaina iltapäivästä vielä makasin reporankana kotisohvalla ja sain käyttää kaiken tahdonvoimani, että pääsin ylipäänsä ylös. Jonkinmoista työsesonkia on ollut päällä viime aikoina ja nämä reissut, niin ihania kuin ovatkin, ovat vieneet pitkine matkapäivineen energiat aika nollille. Sadasosasekunnin ajan mietin jo, etten lähtisikään. Olin niin poikki.

Vaan onneksi lähdin! Kyseessä oli siis eilen Kirkkonummella Långvikissa järjestetty PING Helsinki, Suomen suurin sisällöntuotannon tapahtuma. Itse olin onnekkaasti mukana jo ensimmäisessä PINGissä vuosi sitten, mutta tänä vuonna oli vielä harpattu aimo askelin eteenpäin festarin kaikilla osa-alueilla.

Yhteensä 400-henkinen eri kanavien sisällöntuottajista ja yritysten edustajista koostunut yleisö kuuli hienoja keynote-puhujia, pääsi osallistumaan erilaisiin workshoppeihin, tutustui, verkostoitui ja sometti ankarasti, tottakai. Päivän aikana yksi ajatus nousi kantavaksi puhujasta riippumatta. Inhimillisyys. Human factor. Oikeat ihmiset ja aidot tarinat. Vaikka kaikki digitalisoituu vauhdilla ja monia toimia voidaan korvata roboteilla, inhimillisyys ja ihmisyys erottaa meidät nyt ja jatkossa. Tarinankerronnassa kaikki lähtee inhimillisyydestä, ajatuksista, tunteista, mielikuvista. Nämä eivät ole korvattavissa. Onneksi.

Tottakai päivä piti tiukan asian lisäksi sisällään uusia tuttavuuksia, ihania ystäviä, loistavaa ruokaa ja kuohuvaa juomaa. Kesken lounaan lensi muutamaltakin rouvalta siinä aterimet tiskiin, kun yllätysesiintyjä Anssi Kela kävi vetämässä muutaman biisin. Olin haltioitunut!

Sen lisäksi, että päivän ideariihi tuotti loistavat ideat mm. nakkimutseilun brändäämisestä ja blogin nimen myymisestä lähimmälle nakkituottajalle, nakkihommien tuotteistamisesta Veeran kanssa, kurkkuihin liittyvän Uusikaupunki-Turku podcastin aloittamisesta Einon kanssa, tuli myös valtavasti ihan oikeita käyttökelpoisia ideoita ja inspiraatiota nykyisen työkenttäni laajentamisesta entisestään. Tämä tuli nyt myös tosi hyvään aikaan, siis blogiin liittyen ja muutenkin töideni kannalta. Muutoksia olen suunnitellut jo aiemmin, mutta nyt sain pontta toteuttaa niitä myös käytännössä.

Tämän tyyppisten “yksinäisten” alojen yhteisöllisyysfestarit on loistojuttu, sekä ammatillisessa että vertaistuellisessa mielessä. Uskomatonta, miten sellaisia omia lemppari-ihmisiä on löytynyt noiden satojen joukosta. Niitä, joiden kanssa synkkaa puolesta sanasta, uskaltaa olla suorilta vähän räävä ja jotka tanssii Abban Dancing Queenia yhtä sujuvalla robotolla, kuin itse.

Tuhat kertaa kiitos upea PINGin porukka ja loistavat content guru -kaverit! Jos ruutujen takana on joku, joka miettii, hakisiko mukaan ensi vuonna, suosittelen ehdottomasti hakemaan. Hieno, opettavainen ja inspiroiva päivä.

Mutta olen mä silti tosi onnellinen juuri nyt siitä, että ainakaan seuraavina kolmena viikonloppuna ei ole tarvis matkustaa muutamaa kilometriä pidemmälle.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Kohtaamiset, ystävät, inspiraatio = PING!”

  1. Sitä välillä miettii miten erilaiset blogit voisivat täydentää tai tukea toisiaan, ja silti joka kerta joku antaa sinulle loistavan idean. Nyt niitä tuli vain sylin täydeltä.

    Kiitos!! ??

    1. No sepä se! Ja kun täällä “maakunnissa” yksin painaa menemään, on ihana päästä joukkoon, jossa kukaan ei kuuntele hurjiakaan ideoita säälivä katse silmissään, vaan päinvastoin kannustaa ja heittää lisää löylyä kiukaalle! Sitä ihminen tarvitsee, kannustusta ja vertaistukea, hyviä ihmisiä ja naurua.

      Kiitos Veera, oot ihana! Nakkeja odotellessa… 😀

Vastaa