Remppamietteitä; esiteinin huone

Me ollaan asutettu Uskolan nurkkia kohta neljä vuotta. Ja tuo sama aika rypistetty remonttia. Koko ajan on joku kohta työn alla, tai ainakin suunnitteilla ihankohtsillään alkavaksi. Ei sillä, hyvällä mallillahan me jo ollaan. Alakerta on jo niinkin valmis, että joitain paikkoja tekee mieli jo muutella ensimmäiseltä remppakierrokselta. Vessan tapetti jo vaihtui, salin tapetti saa kyytiä seuraavaksi…

Kokonaan remontoimatta on enää yläkerran käytävä, sekin oikeastaan vain lattian ja yhden seinän osalta, esikoisen huone ja kylppäri. Tytön huone luonnollisesti vuorossa seuraavana, tällä hetkellä koppi on aika kamalassa kunnossa…

Tällä hetkellä huoneen lattiassa on, varmaan aikalailla Uskolan emännän ikäinen muovimatto, katto henkii mökkitunnelmaa mäntyisenä ja seinillä kuluneet, kamalat, yli kolmekymmentä vuotta vanhat tapetit. Edellinen asukas on aikanaan puhkonut huoneen seinään reiän, ilmeisesti aikeena on ollut tehdä siihen vaatekaappi, mutta toteutus on jäänyt hieman kesken ja säilytystila on ovelasti “piilotettu” rullaverhon taakse. Lisäksi huoneessa on perinteiset vaatekaapit, nekin kultaiselta 80-luvulta.

Varoitus! Seuraavat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita!

Lipsilin huone ennen 002

Lipsilin huone ennen 001

Lipsilin huone ennen 004

Lipsilin huone ennen 003

Lipsilin huone ennen 005

Huoneen tuleva ulkoasu on pohdituttanut jo pidemmän aikaa. Huoneessa asustava neito kun on tuollaisessa herkässä, kohta 11-vuoden iässä, eikä oikein tiedä, onko lintu vai kala. Iso vai pieni. Kun toisaalta leikkii vielä päivät pitkät Monster High -nukeilla ja toisaalta pohtii pienessä mielessään maailman isoja asioita. Silloin ei ole helppo päättää, mitä haluaa.

Mietintä kohdistui ennen kaikkea tapettiin, lattia- ja kattovärit kun määräytyvät muuallakin talossa olevien värien mukaan. Olen kieltämättä joutunut käyttämään kaikki äidillisen lempeät manipulointikeinoni seinien sävyjen kanssa. Tyttö tykkää väreistä, kuten tuon ikäisten kuuluukin, toisaalta me vanhemmat halutaan tapetti, jota ei heti vuoden kuluttua tarvitsisi vaihtaa. Niinpä lopulta päädyttiin, yhteistuumin, ehkä tylsään, mutta tyylikkääseen musta-valko-harmaaseen linjaan. Sisustuksessa voidaankin sitten käyttää värejä niin paljon, kuin tyttö vain haluaa.

Vaikka yleisesti ottaen en oikein lämpene tehosteseinä-ajatteluun tälläisissa vanhoissa taloissa, tässä yhdessä huoneessa ollaan siihen ratkaisuun kuitenkin päätymässä. Päätyseinän tapetiksi valikoitui Boråsin kaupunkiaiheinen Borosan 39135 ja muihin seiniin joku sävyihin sopiva vaalea, mutta raikas harmaa, kuten Eco Decoraman 4148.

Lattian sävy siis meillä kaikissa lattioissa vaalea siniharmaa Tikkurilan H499. Katot valkoiset.

Tuplatapsu vielä

liukulakanat

kollaaashkollaasi

Jep. Mä olen innostunut keltaisesta. Jostain syystä epäilen, että huoneen tehosteväriksi sitä ei lopulta asukkaan itsensä toimesta hyväksytä, mutta ajattelin yrittää kuitenkin. Ylipäänsä alan olla kyllästynyt liikoihin koukeroihin ja maalaisromantiikkaan. Pehmeitä linjoja ja vanhaan taloon sopivaa tehdään edelleen, mutta selkeyttä kaipaan kovasti. Kuten ehkä kollaaseistakin näkyy.

Suunnitelmat alkaa olla siis ihan mukavasti hallussa. Toteutus jää nyt riippumaan luonnollisesti a.) finanssista ja b.) ajasta. Joo ja c.) jaksamisesta.

Mitä mieltä olette suunnitelmista? Uppooko harmaan sävyt ja musta-valkoisuus? Entä tuo raikas, mutta niin ristiriitainen keltainen?

-Päivi-

Kollaasien kuvat www.borastapeter.se/fi

www.eco.se/fi

www.ikea.fi

www.jotex.fi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

16 Replies to “Remppamietteitä; esiteinin huone”

  1. No siihen musta-valko-harmaaseen se meidänkin tytön mieli kääntyi, ehkä ihan fiksua kuitenkin.

    1. Jep, samaa mieltä! Ja saahan sitä väreillä sit ryyditettyä (likkojen) fiiliksen mukaan. 🙂

      -Päivi-

  2. … ja d) esiteinistä. 🙂 Musta ja keltainen on mahtava yhdistelmä! Sitä on näkynyt muutamissa sisustuslehdissä, mutta ei överipaljon. Ja musta on kyl aina musta, siihen voi helposti vaihtaa sitten tytön mieltymysten mukaan aina uuden värin tekstiileissä kaveriksi.

    1. Haha, oikein hyvä lisäys! 😀 Musta ja keltainen toimii, myös harmaata näkee sellaisen enemmän sinapinkeltaisen parina. Ei pöllömpi! Ja tosiaan, toi tehostevärihän voi olla mitä tahansa. 🙂

      -Päivi-

  3. Nimetön says: Vastaa

    Tuollainen samanlainen muovimatto oli mun lapsuuteni huoneessa! Sellainen pehmeä ja aina vähän “tahmea”…

    1. Just eikä melkein, juu! Aika hirvee. 😀 Mutta omalla tavallaan niin legendaarinen. 😀

      -Päivi-

  4. Muistutan, että jos uusitte lattian, niin poistakaa muoviamatto! Rautakaupassa (ja lattiatuotteiden asennusoppaissakin) sanotaan usein, että vanhan muovimaton voi jättää uuden lattian alle.

    Todellisuudessa se on huono vaihtoehto, sillä muovimatto alkaa hapettomassa tilassa kemiallisesti hajota ja tuottaa VOC:eja, eli haihtuvia orgaanisia yhdistetitä enenevissä määrin. T Maria “asumisterveysnatsi”…

    1. Lupaan, käsi lipassa! 😀 Me ollaan kaikista huoneista otettu pois alta, en kyllä jättäis missään nimessä. Ja neuvon rautakaupassakin (oon sellasessa töissä..) asiakkaita ottamaan. 🙂

      -Päivi-

  5. Oikein kivalta näyttää, ja tuo keltainen piristäisi kivasti värittömyyttä. Tosin se tehostevärihän voi sitten fiiliksen mukaan vaihdella.
    Mä en ole muuten jostain syystä saamaan sua mun blogilistalle tässä osoitteessa. Blogger ei jostain syystä hyväksy tätä osoitetta. Hassua.
    Mutta täällä ollaan! 🙂

    1. Joo, keltainen on kiva! Voi olla, että tyttö itse valkkaa jonkun muun värin, mutta onneksi sitä on suht helppo vaihdella fiiliksen mukaan.
      Voihan kökkö, ettei bloggeriin saa tätä osoitetta. 🙁 Ootko kokeillu kaksplus.fi/uskola, vai blogit.kaksplus.fi/uskola? Mä koitan vähän selvitellä. Kiva, että kuitenkin roikut langoilla! 🙂

      -Päivi-

      1. No mä olen kopsannut koko osoitteen tuolta ylhäältä osoitekentästä. Ja olen kokeillut useamman kerran. Olisi kiva jos onnistuis… 🙂

        1. Voihan kökkö! Mä en oo vielä saanu vastausta, mutta palaan asiaan, kun olen viisaampi. 🙂

          -Päivi-

  6. Mirmaarian says: Vastaa

    Ihana väriyhdistelmä keltaisella piristysruiskeella! 🙂

    1. Mä tykkään kans näiden värien yhdistelmästä ja selkeydestä. 🙂

      -Päivi-

  7. […] suunnitteluvaiheesta löytyy postausta täältä. Valitettavasti en onnistunut ympäripuhumaan huoneen tehosteväriksi keltaista (aiheutti asukissa […]

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      k

Vastaa