Rohkeutta olla… minä.

Kymmenen, jopa vielä viisikin vuotta sitten kolmekymppiset tuntuivat ikälopuilta. Ajatus tälle synkän iän puolelle hyppäämisestä tuntui vielä valtavan kaukaiselta ja samalla ahdistavan lopulliselta. Eikös sitä sitten jo vähintään toinen jalka ole haudassa ja ihonhoidossakin on pikkuhiljaa keskityttävä kiinteyttämiseen. Kammottavaa!

Nyt, jo puolitoista vuotta tuolla masentavalla kolmekymppisten puolella elelleenä, en edelleenkään tunne itseäni kolmekymppiseksi. Joo, olen mä aikuinen. On talot, lainat, lapset, avioliitot ja ihan pölvästimäinen määrä vastuuta. Mutta monin tavoin olen kuitenkin edelleen se sama lapsellinen tytönhupakko, kuin 15 -kesäisenä. Uskon kohtaloon, siihen että kaikella on tarkoituksensa. Nauran pierulle. Haaveilen typeriä. Pelleilen. Puhun levottomia. Laulan hyvän biisin tahdissa (äänellä tai ilman) ja kuvittelen olevani isolla stagella. Joo, edelleen.

Joku on kuitenkin myös muuttunut. Vaikken itsetunnollisesti edelleenkään pääse pilviä hipomaan, on viimeisen vuoden aikana kertynyt aimo annos lisää itsevarmuutta. Rohkeutta olla minä. Juuri näin kovaääninen, ronski ja epähienostunut, mutta kuitenkin naisellinen nainen. Kokonaisuudessaan olo on parempi. Niin tyhmältä, kuin se kuulostaakin, nyt on vihdoin itsevarmuutta käyttää huulipunaa ja korkkareita. Ja silti säätää ja sekoilla. Olla minä. Kaikilla vatsamakkaroilla, takkutukalla, laiskalla silmällä ja isolla perseellä varustettu minä.

Ehkä tämä on myös ikä/elämäntilannesidonnainen juttu. Lapset ei ole enää niin pieniä, että olisin olemassa vain heitä varten. On taas aikaa. Muistella, kuka minä olinkaan, mistä tykkäsinkään. Panostaa omaan hyvinvointiin. Löytää uudelleen niitä unohtuneita omia juttuja ja kokonaan uusia. Opetella olemaan vähättelemättä itseään.

Ei se oikotie onneen ole, eikä koko elämää ratkaise, mutta on kieltämättä monin tavoin mukavampi olla, kun opettelee tykkäämään hiukan itsestäänkin. Löytää ne parhaat puolet ja koittaa tehdä jotain huonommille. Voi, kunpa olisin oivaltanut tämän kaiken jo 10 vuotta sitten…

instanaama

Mutta parempi kai myöhään! Joten rohkeutta kaikki muutkin isoperseet, eikös me aika hienoja tyyppejä kuitenkin olla?! 😀

-Päivi-

 

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Rohkeutta olla… minä.”

  1. Voi mikä kaunotar sä olet! <3 Ja hyvä teksti, peeesailen. 🙂

    1. Voi miten ihana sä olet! <3 Kiitos!

      -Päivi-

  2. Ruumis senkun rapistuu, mutta sielu käy yhä rippikoulua…

    Itse en vielä neljävitosena ole täysin oppinut hyväksymään itseäni, joten sulla menee paljon paremmin 😀

    1. Voi, enhän mäkään täysin itseäni ole hyväksynyt. Tuskin sellaista tilannetta tässä elämässä tuleekaan. 😉 Mutta hyvällä alulla ollaan jo! 🙂

      -Päivi-

  3. hyvä postaus! Ja näytät nätille tuossa kuvassa!

    1. ja mäkin tunnustan nauravani niin pieruhuumorille kuin ronskeille jutuille. Ja ikää on kuitenkin 30+…

    2. Kiitos, ihanasti sanottu. <3

      -Päivi-

  4. Kieltämättä 30 rajapyykin jälkeen on itselleen paljon armollisempi, jopa tarhatädin perjantaisen kommentin “hei ollaanko teillä pieniin päin” jälkeen! Niin ja meillä ei tosiaankaan olla 🙂

    Oot ihana, kaunis ja upee…kai määkin sit oon <3

    1. APUA, mikä kommentti! 😀 Mut hei, me todellakin ollaan upeita! 🙂

      -Päivi-

  5. Voi päivi sä oot ihana! Mä en mitään muuta voi sanoa kun että aamen:)

    1. Ihana olet sinäkin! <3

      -Päivi-

  6. Tutulta kuulostaa:)

    kää on 34 vuotta, lapsia 3 ja neljäs syntyy lokakuussa, talo autot jne. Kyllähän nämä vuodet ja lapsilauma näkyvät kropassa ja mielenterveydessäkin varman, mutta mitäs siitä. Nyt osaa jo olla itsevarmempi ja tietää mitä tahtoo!

    Juuri se tunne, kun tajuaa että miksi en ymmärtänyt näitä asioita jo 5 vuotta sitten…

    1. Itsevarmuutta on tosiaan tullut vuosien saatossa lisää. Silleen hyvällä tavalla. Ei ole ehkä niin pompoteltavissakaan, kuin joskus.
      Onnea loppuraskauteen! 🙂

      -Päivi-

  7. Hyvä kirjoitus, ja ihana rennon onnellinen look kuvassa! 🙂

    1. Kiitos! <3 Rento onni on parasta mahdollista. 🙂

      -Päivi-

  8. Jessus sun tukkas on kasvanu!!Ihana! Oikee pöllöpää!! P.s Kohta alkaa korismatsitki.. Sit huudetaan ja pieretään. Ollaan yhes oikee aikuisii!!

    1. No jonkun kasvupyrähdyksen se on kaiketi ottanu. 😀 Eka matsi on muuten 4.10. Sovitaanko jo deitit? Ja pelin jälkeen Kirstaan yksille?! 😀

      -Päivi-

  9. Voi Päivi, sä sen sanoit 🙂

    1. Hih! 🙂

      -Päivi-

  10. JOO!! Sovittu! 4.10 korismatsiin ja sen jälkeen Kirstaan “yhelle”. Pistetään kalenteriin.

Vastaa