Oon täällä ennenkin maininnut, että ollaan aina luettu lapsille paljon. Mä olen itse tykännyt kirjoista, tarinoista ja mielikuvitusmaailmoista lapsesta saakka ja sen saman intohimon halunnut tuoda myös lasten ulottuville. Eipä nuo tosin mitään himolukijoita ole kukaan (ainakaan vielä), mutta kaksi vanhinta kuitenkin lukevat jotain. Akkareiden lisäksi poika kuluttaa Kapteeni Kalsareita ja legendaarisia Osku-kirjoja, esiteini haukkaa yleensä suuruudenhulluudessaan jonkin tuhatsivuisen jytkäleen, josta saa luettua ekat 100 sivua. Mutta satakin on enemmän, kuin ei yhtään.
Kuopus ei ihan vielä lyhyitä sanoja lukuunottamatta osaa lukea, mutta on kokenut kuitenkin täydellisen koukkuuntumisen äänikirjoihin! Kirjastoreissuilla likka askeltaa terhakkaasti äänikirjahyllylle ja valkkaa kerralla useamman levyn kuunteluun.
Ja olen mäkin ehkä hiukan koukkuuntunut. Ohjaan huomattavasti mieluummin iltaisin ruoanlaiton ajaksi muksun huoneeseensa äänikirjan kuunteluun, kuin telkkarin ääreen. Kuunteleminen mahdollistaa kuitenkin leikit samaan aikaan, toisin kuin tv. Usein likka saattaakin vetäytyä huoneensa syövereihin leikkimään ja satuilemaan jopa moneksi tunniksi kerrallaan. Mimmin sanavarasto on kehittynyt aivan hurjasti näiden sessioiden myötä!
Ja myönnän. Väsyneinä iltoina myös iltasatu korvautuu äänikirjalla. Eihän tuo kainalopaikkaa ja läheisyyttä korvaa, mutta tarjoaa oivan hätäavun silloin, kun silmäpussit sais nenänvarteen rusetille. Ja lisäksi tietty kehittää sanavarastoa, mielikuvitusta ja rauhoittaa.
Vakkarisuosikeista löytyy Pekka Töpöhäntä (legenda!), Peppi Pitkätossut, Onnelit ja Annelit, Viirut ja Pesoset, Supermarsut ja uusimpana Me Rosvolat. Ja nyt mua jo jännittää, koska ollaan lainattu koko paikalliskirjaston tuotanto läpi…
Joten lämmin suositus satusetien ja -tätien lukemille äänikirjoille! Pelastaa kiireillat, “eiootekemistä” -hetket ja pitkien automatkojen kitinät. Ootteks koklannu?
-Päivi-
Varasin itselleni yhden kirjan ja olinkin epähuomiossa varannut äänikirjan. Sattumalta samasta kirjasta olisi ollut kirjaversiokin hyllyssä, kun olin hakemassa varaustani, mutta lupasin pärjätä pelkällä levyllä.
Tosi vapauttavaa, kun pystyi samalla touhuamaan muuta. Ainoa vain, että vähän oli huono omatunto, kun levyssä luki, että tarkoittu vain sokeille. Noh, virkailija oli kirjaston johtaja, joten painoin omatunnon piipityksen taka-alalle ja nautin.
Tämä vois tulla tavaksi enemmänkin.
JOS mä ajaisin autoa, kuuntelisin varmasti äänikirjoja! Mun veli ajaa työnsä puolesta älyttömästi ja on kuunnellut monta klassikkoteosta juuri automatkoilla. Nerokasta ajankäyttöä!
Pitäis varmaan itekin joskus kokeilla ihan kotosalla! Vaikkei täälläkään varsinaisesti sokeita olla… 😉
Meillä äänikirjat on pelastaneet pari “etätyöpäivää” kun lapset on sairastaneet kotona – tosin sitten on pakko komentaa kuulokkeet korville, koska muutenhan mäkin jään vain kuuntelemaan Fedja-setää, eikä tule työnteosta yhtään mitään. Autossa ollaan kuunneltu podcasteja ja nyt oli juuri Ylen Areenassa Jukka Parkkisen Karhukirjeitä, jota mäkin kuuntelin ilokseni. 🙂
Oih, Fedja-setä! Ihan legenda! Karhukirjeet ei olekaan tuttuja, täytyy tsekata. Kiitos vinkistä! 🙂
Meinasin tulla samaisia Karhukirjeitä suosittelemaan. Niitä saa aikuisetkin kuunnella pienellä jännityksellä. Että sanooko se nyt oikeesti, että vettä tuli kuin “esterin perseestä”, tai “hatullinen paskaa”. Ei sanonut, vaan olikohan “Esteri Perälän romaanissa Vedenpaisumus”. Ja hatullinen pastaa. Tietenkin.
Myös meillä äänikirjat ovat pelastaneet monta perheen yhteistä automatkaa. Itsellänikin oli ennen tapana kuunnella työmatkalla, viime aikoina on mennyt enemmän radion kuunteluksi. Pitäisikin käydä taas kirjastossa… Kiitos muistutuksesta 🙂
Meillä kuunnella nykyisin enimmäkseen matkoilla musaa (joskus jopa ilman tappelua), mutta muinoin käytettiin näitä paljonkin. Ja kuopus kyllä kuuntelee tosi paljon.
Kirjastot on parhaita! Voisin melkein asua meidän paikallisessa. 😀
Niin, pitäisi käydä kirjastossa.
Nolona tunnustan, että kuopuksen kohdalla iltasatukäyyännöstä on tullut lipsuttua. Pitäis kyllä, muttei jaksais enää…
Äänikirjoja käytetään meillä automatkoilla. Lyhyiden matkojen juttuja ne ei ole, mutta jos äiti vie lapsensa vähän pidemmälle, äänikirja on radiorallatusta parempaa kuunneltavaa.
Joku tutkimus noista muuten jossain joskus tehtiin. Äänikirjoista ja sanavarastosta.
Että lapselle ääneen luettu kirja kehitti enemmän sanavarastoa kuin valmiiksi luettu tallenne.
Mutta joo. Tyhjää parempi ainakin tässä taloudessa.
Joo, sama. Eikä se tallenne tietty koskaan aitoa ääneen lukemista korvaa, mutta ajaa kyllä asiansa monessa kohtaa mallikkaasti.
Minä käytän äänikirjoja unilääkkeenä (siis itselleni). Illalla levy soimaan ja nukkumatti saapuu takuuvarmasti puolen tunnin sisällä =)
Vähän sama ku kokeisiin lukeminen joskus kouluaikana! 😀
Juuri näin! =D