Mulle tulee juhannuksesta mieleen lapsuus. Lämpimät kesäpäivät, paljaat varpaat, mummula. Mansikkapelto, hetekat vintillä, iltapäiväkahvit. Juhannuksena kahvin kanssa ei tarjottukaan korppuja ja rinkeleitä, vaan mansikkakakkua. Tuoreista, oman pellon mansikoista.
Mummulassa tuoksui aina ruoka. Seinäkello tikitti hiljaa ja löi aina puolen tunnin välein. Aika oli seisahtunut, eikä ollut kiire mihinkään. Pienestä radiosta kuului hämmästyttävän hyvin stt:n uutiset ja kesäillan tangot. Ulkona tuoksui kesä ja lammen vesi oli lämmintä.
Näin aikuisiällä juhannus ei ole meidän perheessä saanut mitään kummoista merkitystä. Meillä ei ole mökkiä, mihin mennä kiirettä pakoon, eikä oikein lapsuuden kaltaista mummulaakaan. Tämä juhannus menee kotosalla rauhallisesti. Syödään ja voidaan paksusti.
Tosin mies löysi jo syynkin, miksei me vietetä jussia koskaan isommalla porukalla. Koska me ollaan Kari. (klikkaamalla suurenee)
Leppoisaa keskikesän juhlaa muillekin (runk)Kareille!
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Meillä oli aikanaan, lasten ollessa pieniä, jonkinmoista vaatimatonta juhannuksenviettoa. Nyt kun lapset ovat aikuisia ja kuvioissa on lapsenlapsia, olen ajatellut, että niitä perinteitä voi ihan tietoisesti lähteä rakentamaan.
Monille lapsille ne perinteet ovat tärkeitä ja niistä syntyy mukavia muistoja. Lapset tietävät, kun juhannus on tulossa, mitä on odotettavissa ja tulee mukava odotuksen tunne kenties, jos muistikuvat edellisiltä vuosilta ovat olleet kivoja.
Me kävimme joskus vappuna ajelulla ja poikkesimme pieneläinhautausmaalla. Sinne oli meidän kissamme joskus haudattu. Seuraavana vappuna lapset olivat sitä mieltä, että pieneläinhautausmaalla käynti kuuluu vappuperinteeseen.
Vaikka mökkiä ei olekaan eikä omaa rantaa, aina sitä voi pakata evästä reppuun ja lähteä rantaan kokkoja katselemaan tai huristaa fillarilla tai autolla johonkin vähän kauemmas juomaan kaffetta termarista.
Lapsissa on just toi parasta. Kun kerran tehdään joku kiva juttu, lapset rakentavat siitä mielellään jatkuvan perinteen. Ja niin meillekin on monta omaa juhlaperinnettä lähtenyt syntymään.
Juhannus meillä on usein vaihteleva. Joko ollaan ihan kotosalla, tai kuten viime vuonna, jossain pienellä reissulla. Mutta aina koko porukka yhdessä. Se on meidän perinne. 🙂
Suloista suvi-iltaa! Me ollaan mökillä ja just sain mantsikkakakun santsiannoksen lusikoitua. Mölkkymittelössä sijoituin “varman” voiton sijaan kolmanneksi. Revanssi odottaa. Illemmalla vielä sauna ja grilli tulille. Hyvinnii perinteistä menoa täällä. Perinteet on toisaalta tehty rikottaviksi ja viime jussina oltiin miehen kanssa kaksin ruotsinlaivalla kekkulissa kuin pienet käet. 😉
Justiinsa mainion kuulonen jussi teillä! Sekä tänä että viime vuonna. 😀 Mä laiskottelin ton Pavlova-onnettomuuden jälkeen ja tarjoilin vaan jätskiä mansikoilla. Mutta hyvin kelpas! 😀
Meillä juhannusta ei oikein vietetä mitenkään. Se on oikeastaan sääli, sillä, vaikkei lapsuudessani omaa kesämökki meillä ollutkaan, sain lapsena viettää monta perinteistä juhannusta. Kokkoja ja juhannussalkoja, kesämekkoja ja mansikkakakkuja.
Meidän suvuilla ei ole kesänviettopaikkoja, eikä sellaista ole meidän perheelläkään. Tuntuu, että kaikki ystäväperheet ovat juhannuksensa juurikin noilla pernteisillä sukumökeilla saunomassa. Olemme jääneet yksin omankotitaloon tyhjään kylään.
Juhannuksesta ei minulle ole kuin riesaa. Kaupat kiinni ka maailma hiljainen. Joulun saan vielä innolla lapsille järjestettyä, mutta tää juhannus jää vähän lapsipuolen asemaan. Tässä pitäis kai vähän tsempata!
No samalla tavalla hiukan meillä. Tosin mä jollain omituisella tavalla nautin siitä, että kaupunki on autio ja hiljainen. Saa ikäänkuin ihan rauhassa möllötellä kotosalla, eikä kellään ole menoa mihinkään. Mutta mitään perinteistä jussia ei vietetän meidänkään perheessä. Tai ehkä meille perinteistä. 🙂