Sunnuntain suunnitelmia.

No niin, positiivisempaa taisin luvata. Ja mikäs tässä on ollessa; tällä haavaa kaikki terveinä (kop kop), koko porukka kotosalla, siistiäkin juuri nyt. Hyvät puitteet suunnitteluun ja ehkä hiukan haaveiluunkin… 🙂
Isännän lähetin viimeistelemään pikkuneidin huoneen lattian ja oman ahterini parkkeerasin parin lehden, teekupin ja läppärin kanssa sohvalle. Sisustuksessa on edelleen menossa talvinen väritys, tulppaanit piristää hiukan muutoin värintöntä tunnelmaa. Mutta vielä en kaipaa enempää väriläiskiä. Itseni tuntien kuitenkin viimeistään helmi- maaliskuun vaihteessa valoisuus ja värit lisääntyvät myös täällä kotona. Tänään kuitenkin mietinnässä remontin alla olevan lastenhuoneen kalustus ja sisustaminen. 
Tällä hetkellä huoneeseen ei ole sängyn lisäksi yhtään kalustetta valmiiksi. Eipä tuonne tosin paljon mahdukaan. Vaatekaapin lisäksi pieni työpöytä piirustelua varten ja lipasto vaikkapa lelujen säilytykseen. Luulen, että irtohyllyt, valaisimet ja muu pikkusälä löytää paikkansa sitten pikkuhiljaa.
Sänky on ihastuttava, vanha päästävedettävä. Tummaa puuta, suloinen kuin mikä. Voi olla tosin itse asukille aikamoinen shokki siirtyä 90 cm leveästä sängystä huomattavasti kapeampaan. Mutta eiköhän tuo pian totu.
Sänkyä lukuunottamatta huoneen peruskalusto tullaan hankkimaan Ikeasta. Kuinkas muuten. Peruskaluista saa varsin mukavia ja omannäköisiä pienellä tuunauksella. Työpöytä maalataan valkoiseksi, lipastoon ja kaappiin vaihdetaan tyttömäisemmät vetimet. Räsymatto löytynee omasta varastosta ja yksi kirppikseltä löytynyt hauska tuolikin on jo pöydän ääreen. Uutta ja vanhaa siis sekaisin sopivassa suhteessa. 
Myönnän, että olen taas aika malttamaton… eikö se vois olla jo valmis, että pääsis sisustamaan?! Tämän valmistumisen jälkeen kyllä lupaan, että seuraavaa ei aloiteta ennenkuin jokaikinen lista on paikoillaan ja kaikki viimeisteltynä. Meidän makkarissakin saattaa olla vielä joitain puutteita… kröhöm.
Nyt eräs kiharapäinen pikkuihminen vaatii multa manikyyriä. Better go then! 
Suloista sunnuntaita!
Päivi-
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Sunnuntain suunnitelmia.”

  1. Suloisia kuvia ja suloisia suunnitelmia! Tulee varmasti kaunis huone neidille. :)Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

    1. Kyllä ainakin neiti itse on kovasti jo innoissaan. Ja äitikin kyllä… :DRauhallista sunnuntai-iltaa teillekin!-Päivi-

  2. Ihanaa, rauhaisaa sunnuntaitunnelmaa siellä! Nyt onkin taas tuloillaan tulppaaniaika, se on kevään tulon merkki se :)Itsellä maljakossa nyt liljat ja voi video, ne on KAUNIIT!Mukavaa viikkoa!

    1. Tulppaanit on todella kevään merkki! Ensimmäiset aurinkoiset kevättalven päivät, keltaiset tulppaanit ja tippuvat räystäät… <3 Liljat on kyllä upeita! Ja mikä tuoksu! <3Kivaa alkavaa viikkoa sinnekin!-Päivi-

  3. Ihania suunnitelmia. Kuvia vaan sitten odottelen täällä… Ei paineita ollenkaan!Toivotaan, että olette voittaneet taudit nyt. Meillä ympäristössä ykätautia, mutta sormet ristissä, että ohittaa meidät!

    1. Haha, juu ei paineita! 😀 Mä kyllä luulen, että ne paineet on ainoastaan tuolla miehellä, mä kun jankutan sille koko ajan. :)Toivottavasti tää ykä ei rantaudu teille, on niin maan perusteellisen viheliäinen tauti! Yök!-Päivi-

  4. Ihanat tunnelmat. Toivotaan hus hus että kaikki taudit pysyvät loitolla.

    1. Kiitos. <3 Toivotaan tosiaan, että nää taudit tajuaisivat jo poistua…-Päivi-

  5. kivoja suunnitelmia!Mekin luotetaan IKEAan. Enkä jaksais odottaa että yläkertaa pääsee sisustamaan. Muutamaan makuuhuoneeseen päästään hankkimaan huonekalut ja kaikki tilpehööri (vaan parisänky löytyy). Nyt on ihanaa kun koko homman voi aloittaa puhtaalta pöydältä.eikun haaveilemaan!!

    1. Mä mielelläni keräilisin vanhoja aarteita enemmänkin, mutta koska kirppiksillä kiertelyyn ei nyt oikein ole aikaa, peruskamat on parempi vaan hankkia sieltä Ikeasta. Liian “kliinisestä” ja uudesta en tykkää, siksi noita vanhoja rojuja haluan myös joukkoon. 🙂 Kivoja sisusteluja sinnekin! :)-Päivi-

  6. Huippua päästä näkemään sitten teidän tytön huoneesta kuvia, kun on tuo sama tapetti, joka on edelleen minusta ihana ja ollut jo kolme ja puoli vuotta seinällä. Ei siihen tunnu kyllästyvän. 🙂 Suunnitelmat vaikuttaa hyvältä. Tuossa työpöydässä on tosi kaunis muotoilu.

    1. Arvaa vaan oonko käyny sun blogissa fiilistelemässä tota tapettia jo valmiiksi?! 😀 Se on ihana. <3 Vielä kun nyt saadaan seinien pohjatyöt tehtyä, niin päästään itse asiaan. :)Mäkin tykkään pöydän muotoilusta. Toivottavasti kokonaisuudesta tulee pikkutyttömäinen, muttei liian prinsessa. :)-Päivi-

  7. Meilläkin edessä pikkuneidin huoneen päivitys, eikä mulla oo ensimmäistäkään ideaa.Blogissani on sinulle haaste…

    1. No, kyllä ne ideat sieltä kumpuaa kun tarpeeksi antaa aikaa. 🙂 Kiitos haasteesta! Koitan muistaa tarttua siihen mahd. pian! :)-Päivi-

  8. Teillä on kyllä niin kaunista…jos en ole vielä aiemmin tuonut sitä ilmi ;)Ja kivoja suunnitelmia, meillä olis myös tyttöjen huoneet päivitettävänä. Kun ehtis. Ja jaksais.Muksaa alkuviikkoa <3

    1. Voi kuule, kiitos samoin siihen suuntaan! Teillä on niin ihanan harmoonista ja siistiä. <3Meille jää vielä tämän huoneen jälkeen eskaripojan ja koululaisen huoneet… Voi olla kyllä, että jossain vaiheessa alkaa jo kyllästyttääkin. ;)Kivaa viikkoa!-Päivi-

  9. Ihana koti. Meidän uudessa talossa tulee olemaan samanlainen siustus ja ikeasta haetaan keittiö ja muita uusia kalusteita 😉 Katsoimme tuota samaa lipastoa tänään ikeasta 😀

Vastaa