Järkähtämättömät

Mun isä on hauska mies. Ei mikään suurten joukkojen viihdyttäjä tai parrasvaloissa paistattelija, vaan sellainen luotetun porukan kesken velmuilija ja hyvähenkinen kuittailija. Lapsena ahmin sen vhs-kaseteille nauhoitettuja Velipuolikuita ja opettelin ymmärtämään huumoria sen perusteella, missä kohdassa iskä nauroi. Iskä on myös vetäytyjä. Se viihtyy omissa oloissaan ja välttelee viimeiseen asti juhlia tai suuria väkijoukkoja, koska ahdistuu […]

Paranee vanhetessaan

En tiä, ootteko jostain rivien välistä (tai ihan riveiltä vaikka täällä ja täällä) osanneet tulkita, että ajan kuluminen, ja sen myötä vanheneminen, on aiheuttanut pientä ahdistusta ruudun täällä päässä. En minä nyt mihinkään nuoruusvuosiin halaja, päinvastoin, mutta paneehan vanheneminen ihmisen mietteliääksi. Se on niin lopullista, päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Kun ei voikaan painaa jarrua […]

Oot lainaa mulle hetken vain

Nonni. Ainahan mää tiesin, että vanhemmuus on kamalaa. Luopumista, vastuuta ja huolta. Mutta että sitten tulee ihan random lokakuun viimeinen päivä. Tiistai. Teinilikka huseeraa tuossa tapansa mukaan. Piilottaa sukkamyttyjä sohvatyynyjen väliin, hölisee lakkaamatta turhanpäiväisyyksiä ja iskee videoita erityispörröisistä kissoista naaman eteen. Tavanomaisen sähellyksen ja höpinän keskeltä erotan, että se sanoo menevänsä tänään rippikouluun. Rippikouluun. Mutta […]

Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Säpsähdän hereille paniikinomaisesti henkeäni haukkoen. Hapuilen puhelintani yöpöydältä – olen varmasti myöhässä jostain. Kellotaulussa seisova 8.32 ravistelee viimeisetkin unihiekat ja ponkaisen kompastellen ylös. Marssin määrätietoisesti kahvinkeittoon, väännän radion päälle ja pukeudun kiireesti. Ei hätää, hereillä ollaan, ahkerana, valmiina, reippaana. On torstaiaamu, jolloin mitään sovittua aamupäivälle ei ole, vaan aikataulut painottuvat vasta myöhäiseen iltapäivään. Edellisiltana olen […]

Välillä on hyvä olla yksin

Mä olen aina viihtynyt itseni kanssa, siis yksin. Lapsena en kokenut lainkaan ongelmalliseksi keksiä vain itse itselleni tekemistä ja yksinoloa olen siitä asti myös vaalinut. Olen aina tarvinnut tilaa ajatuksilleni, sellaista tyhjää joutenoloa. Hetkiä, jolloin kukaan ei kaipaa, vaadi tai tarvitse. Ehkä juuri senkin takia pikkulapsivuodet tuntuivat niin takkuisilta ja ahdistavilta. Kun ei ollut mahdollisuutta […]

Ystäväni alakulo

Ei saa jarruttaa.  Menen kovaa, pidän yllä vauhtia, jotta en vain ehdi pysähtyä. Painan kaasua, kun pitäisi jo ymmärtää hellittää. Haalin maat ja taivaat. Kauhon lautaselleni tehtäviä, jotka eivät siihen kuulu. Puutun, pidän kiinni, roikun. Antakaa minun tehdä. Pitäkää minut mukana. Älkää päästäkö minua tyhjään. En uskalla kokea tyhjää. Olen koko ikäni kamppaillut alakuloisuutta vastaan. […]

Nauti nyt, kun ne ovat isoja

Viime viikolla postilaatikkoon oli tipahtanut kirje esikoisen nimellä. Paperin yläkulmassa luki rauhoittavalla fontilla, mutta kuitenkin jotenkin pompöösein kirjaimin KUTSU RIPPIKOULUUN! Vaikka toki tätä oltiin tiedetty odottaa (ja ehkä hieman kakkubuffettiakin suunniteltu), hätkähdin kirjeestä vähän. Väittävät nyt pokkana, että lapsi on kohta viidentoista. Joka kuukausi lähempänä itsenäistymistä. Vastahan mä opin sen seurasta nauttimaan ja olemaan sille […]

Kai se siinä sit oli

Sen voi tuntea jo aamuisin. Vanhan talon lattianraosta ujuttautuu yön viileys sisään ja saa vetämään varpaat peiton alle. Syksyn tuoksun voi melkein haistaa makuuhuoneeseen asti. Aamut voisi aloittaa lausumalla jotain runollista, kuten ”on ollut kylmä yö”. Kun lauantaiaamuna tassuttelin kahvinkeittoon, oli ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen vedettävä villasukat jalkaan ja kietouduttava paksuun neuletakkiin. Aamun sanomalehteä lukeakseen […]

Mikään ei ole varmaa

Olin ehtinyt perjantaina kehittää itselleni pienimuotoisen eksistentiaalisen kriisin. Oli taas hetki, jolloin mikään ei tuntunut miltään. Mietin tarvitsevani sekä lisää koulutusta että haastetta, pohdin, mihin erityisesti haluaisin suuntautua. En keksinyt vastausta. Heittäydyin sohvalle, kello näytti neljää. Kaikki tuntui valjulta ja tympeältä. Uppouduin lakoniseen somen tuijotteluun. Ensimmäisenä näin tuttavani päivityksen Facebookissa. Hän kirjoitti nähneensä vierestä terroriteon […]

Mutsin uhmaikä

Tasan kaksi koulupäivää siihen sitten meni. Lapset aloittivat koulunsa torstaina, ja jo perjantaina raahustettuani Robbie Williamsin keikalta väsähtäneenä kotiin, olin valmis viikkaamaan lapaseni tiskiin. Eteisen lattialla oli vastassa lenkkaria, reenikampetta, reppua ja lippistä, pöydällä pino päällystettäviä kirjoja ja jääkaapissa valo, joka sekin jotenkin erityisen himmeä. Mustikkamukavan liejuiset astiat levittivät mäskistä hajuaan tiskialtaassa ja helvetinmoinen banaanikärpäsyhdyskunta […]