Helpot jouluiset rahkatortut

Korkeintaan puolen askeleen päässä olen enää joululomasta. Huomenna survotaan viimeiset pakolliset työt pakettiin ja sen jälkeen sidotaan tiukka, mutta nätti rusetti sen paketin päälle ja ajatellaan muutama päivä jotain ihan muuta. Odotan jo vapauttavia liikutuksen kyyneleitä huomisillan joulujuhlassa ja torstai-aamun kirkossa. Odotan kuusimetsältä palaavia punaisia poskia ja sienisalaatin rääpimistä suoraan kulhosta. Odotan tädeilläni juotuja joulukahveja, […]

Arkikuva 40/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Tällä viikolla kuva puhukoon puolestaan. Jos joulufiilis olisikin ollut hieman aiemmin kadoksissa, tänään sitä on kurottu kiinni oikein urakalla. On siivottu, leivottu joulun ensimmäiset piparkakut, väsätty rocky roadeja, kuunneltu joululauluja ja paketoitu näpit hiertymillä lahjoja. Huomenna on vuorossa ilahduttava postissa jonottaminen, kun […]

Pukki diggaa lähilahjaa

Poikkesin eilen muutamassa kotikaupunkini pikkuputiikissa jouluostoksilla. Mitään tarkkoja määreitä ei tällä kertaa ollut mukana, vaan kävin lähinnä kotimatkalla vähän fiilistelemässä ja penkomassa tarjontaa, joskos jotain löytyisi pukinkonttiin. Ja löytyihän sitä. Vartissa olin ehtinyt koluta läpi jo kolme kauppaa ja vetää kuin huomaamatta lahjalistasta yli neljä kohtaa. Jos vielä ihan ensimmäisinä jouluina tänne muuton jälkeen ehdinkin […]

Armoa ruuhkajouluun – herkkuja helpommin

Yhteistyössä Atria Ei tässä nyt taida mitkään kevätjuhlaliikkeet enää auttaa, joulu tulla jollottaa vääjäämättä ja aaton joulupöydän pitäisi notkua herkuista jo ensi viikon lauantaina. Pakko myöntää, että itse tekisi mieli nakata nitroa kielen alle ja stressihikikin päälle puskee, jouluvalmistelut kun ovat edelleen aivan vaiheessa. Pika-apua tarjoutui onneksi antamaan Atria, jonka yhteistyökampanjassa meidän perheen armottoman jouluruokaraadin […]

Saako opettajaa lahjoa? + 5 vinkkiä, vaikkei saisikaan

Rakas ruuhkavuosivanhempain vertaistukiryhmäni, on tullut jälleen aika paheksuvalle keskustelulle siitä, onko opettajia, lastenhoitajia ja valmentajia soveliasta muistaa lukukauden päättyessä lahjalla vai onko se vain sitä huomion ja parempien numeroiden perässä juoksemista. Omassa lapsuudessani opettajia ja päiväkodin henkilökuntaa muistettiin aina. Ei millään kalliilla tai erikoisella, mutta jollain pienellä. Itse tehtyä sinappia ja leivonnaisia muistelen vieneeni. Tähän […]

Arkikuva 39/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Joulun läheisyyden tajuaa lopullisesti parista asiasta. On aina yhtä hurjaa tajuta sytyttävänsä jo kolmatta adventtikynttilää tai ymmärtää, että lahjojen hankinta jäi taas viime tippaan. Ihan ehdoton joulumielen tuoja on kuitenkin kauneimpien joululaulujen laulaminen. Erityisen harvinainen näky koettiin tänään, kun koko perhe oli […]

Arkikuva 38/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Aika kiitää niin järjettömällä vauhdilla, että koko joulukin varmaan menisi ohi vaan ihan perusviikonloppuna, jos nämä lapset ei muistuttelisi piparien leivonnasta, lahjalistoista ja torttutaikinan ostamisesta. Parasta on kuitenkin se, että lasten kanssa leipominen ei ole enää holtitonta taikinoiden viskelyä, lättäämistä ja sottaamista, […]

Arkikuva 37/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Hyvät naiset ja… öh, no pääasiassa varmaan naiset! Tällä päivämäärällä julistan, että jouluun on aikaa enää neljä maanantaita. NELJÄ! Eikä oo kuulkaa hyasinttii, ei lahjaexcelii, eikä viime vuodenvaihteessa alennusmyynneistä hamstrattuja kinkkupusseja. Joulukortit jäänevät tänä vuonnakin lähettämättä ja pukki tilaamatta. Eli siinä mielessä […]

Vielä viimeiset

Sinne se meni. Joulu. Ja loma. Tänään olis kai koitettava nukahtaa ennen puoltayötä (eli siis käytännössä pyöriä hiessä kolmeen) ja aamulla saatava itsensä seiskalta ylös. Talossa, jossa on helposti yön jäljiltä aiiiika vähän plus-asteita. En väitä, että houkuttelis. Pakko kuitenkin myöntää, että kuusi seisoskelee nurkassa edelleen. Toisaalta voin ehkä turvautua tähän lounais-suomalaiseen perinteeseen, jossa kuusi […]

Joulun top vitonen

Tämä on ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen kiva joulu. Harvinaista kyllä, mulla ei ole nyt vielä yhtään kiire pois tästä joulutunnelmasta. Lomalla saattaa toki olla osuutensa asiaan, mutta mielelläni nyt viivyttelen tässä tunnelmassa ja oman perheen kesken, omien seinien sisällä. Jotenkin fiilis on ollut entistä rennompi tänä jouluna. Olen kyllä siivonnut, kokannut ja koristellut, mutta paljon […]