Arkikuva 16/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Mun piti postata ihan jostain muusta. Mutta en malttanut olla julkaisematta tätä, olkoonkin kaksi arkikuvaa melkein peräkkäin. Mutta kun kesä. Matonpesu ja mäntysuovan tuoksu. Kesäkeittoa lautasella. Hihkuva kersakolmikko kastelemassa itseään pesurin suihkussa. Se noiden tyyppien yhteinen riemu, joka niin usein katoaa arkikähinän […]

10+1 syytä matkustaa Uuteenkaupunkiin

En ole koskaan kovastikaan peitellyt sitä, että olen aika kotiseuturakas, vaikkei etenkään ehkä blogimaailmassa ole kovinkaan trendikästä olla pikkukaupunkilainen ja vähän kaukana kaikesta. On kuitenkin syynsä, miksi meidän perhe päätti kuusi vuotta sitten körötellä pakettiautolla Tampereelta lopullisesti tänne ja miksi jokaisen pitäisi ainakin kerran elämässään täällä Uudessakaupungissa, Suomen sinisimmän taivaan alla käydä. No missä me […]

Arkikuva 14/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. KESÄLOMA! Kevätjuhlan orrella on taas käyty pillittämässä. Tyypit sai huikeat todistukset jokainen, keskimmäinen pokkasi stipendin ja vanhimmaisen luokka lauloi ala-asteen opettajalleen jäähyväislaulun siihen malliin, että tulva oli valmis. Kuvaavinta on tietysti nuo luistimet. Kuka sitä nyt aiemmin kamojaan koulusta kotiin kantaa. Viime […]

Kesä 2016 – Bucket List

Mä en ole viime vuosina juurikaan kesiäni suunnitellut. Lomaa on ollut vähän, jos ollenkaan, rahaa jotakuinkin saman verran. Missään kovin pitkällä ei olla käyty, nautiskeltu lähinnä kesän tuomasta vetelehtimisluvasta ihan kotimaisemissa. Kuka sitä nyt kotoaan mihinkään lähtisi, ja mitä näitä nyt on. Oikeasti en kyllä kesällä välttämättä kovin pitkälle kaipaakaan. Joku pieni irtiotto, kyllä kiitos, […]

10 lukuvinkkiä kesäksi

Mä olin selvästi aliarvioinut kesän saapumisen, koska tänään kun marssin neulepalttoossa tuolla, lähes helteisessä säässä, tunsin kummaa leiskuntaa. Ja leiskunnalla tarkoitan hikoilua. Mutta niin se vaan tulla tärähti, se kesä. Eilen jo valmiiksi nyyhkin kohta lakastuneita omenankukkia, onneksi kohta on jo syreenien vuoro. Ja kesällä, jos joskus, kuuluu lukea. Maata riippukeinussa-laiturilla-nurmikolla-jyskinmuovisellabadenbadenilla-mummolanhetekalla tai ihan vaan sohvalla […]

Parasta

Sälekaihtimien välistä siivilöityvä ilta-aurinko. Kukkiva omenapuu. Vielä viileä kaste aamunurmella. Puiden tuore vehreys. Raikas valo. Alkukesän sade. Pehmeäkantinen dekkari. Ohuet villasukat. Mustavalkoinen salapoliisielokuva. Mustikkapiirakka. Raparperi. Syreenit. Ensimmäinen grillimakkara. Pehmis. Aurinkolasit. Mummopyörän huonot jarrut. Viimeiset kouluviikot. Mullalta tuoksuvat ja likaiset ulkoilmavekarat. Ihana alkukesä. Ehkä vuoden paras aika. Ainakin just nyt tuntuu siltä. Lapset alkaa olla iisimmin, […]

Arkikuva 7/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Nauratti tämä kuva ihan hittolasti. Ihan jäätävä viikko takana, liian vähän nukuttuja tunteja, huutamalla kadotettu ääni, töitä ja koripalloa, vuorovedoin. Kotona on pääosin vaan käyty kääntymässä (Mama-nuudeleilla…) ja sen on huusholli näköinenkin. Edustusjoukkueen finaaleja varten teetettiin faniporukalla tuollaiset kannustuspäät. Tämä meille muuttanut […]

Kiitos, kesä 2015!

Mun puolesta saa sataa. Nautin suunnattomasti viilenevistä illoista ja syksyn tuoksuisista aamuista. Elämän asettumisesta normaaleihin uomiinsa. Vaikka olin keväällä vähän murheellinen reissuttomasta kesästä ja suuri osa suvesta kului sadetta pidellen, oli tämäkin taas kuitenkin hyvä kesä. Ei nyt mikään “elämäni kesä”, mutta kuitenkin hyvä, valoisa ja antoisakin. Viime kuukausien kuvia kaivellessa, hymy nousi korviin monta […]

Halloumi, my man!

Sellasta oon miettiny, että miksi halloumia tulee syötyä ainoastaan kesäisin? Tuo ihana, venyvä, suolainen grillijuusto kun paistuu pannullakin ihan mallikkaasti. Mutta onhan grilli aina grilli. Varsinkin hiilillä. Tupareissa askarreltiin tarjolle simppeliä, hedelmäistä halloumi-salaattia. Usein yksinkertaiset jutut vaan toimii parhaiten. Tämä uppoaa ainakin meitsille ja hyvin näytti maistuvan juhlaväellekin. Hedelmäinen halloumi-salaatti Kerä tai pari revittyjä salaatinlehtiä […]

Jälkeistuparit ja cosmobooli!

Me ollaan puhuttu ainakin viimeiset kolme kesää, että pitäis järjestää pihabileet. Välillä on pohdittu talkoita ja välillä jotain muuta. Koskaan ei ole kuitenkaan (olevinaan) ollut sopivaa hetkeä juhlille ja aina ne on vaan jääneet. Tänä kesänä saatiin vihdoin lyötyä päivämäärä lukkoon ja koska tajuttiin, ettei olla muistettu järjestää lainkaan tupareita Uskolassa, päätettiin että ne on […]