“Ku ei tikkua ristiin” – Otteita marttyyriäidin päiväkirjasta

Kaikki ne sanoivat, että näin siinä tulisi käymään, mutta en uskonut. “Minä en taivu”, vakuuttelin pöyhkeästi. Harjoittaisin uraauurtavaa modernia äitiyttä ilman menneiden sukupolvien painolasteja. En ohjeistaisi lapsiani viiskytlukulaisin sananparsin, enkä käyttäisi äitiysnäsäviisastelua, kun ne valittaisivat tylsyyttään. ENPÄ.  Se vaan käy ihan huomaamatta. Tuosta vaan tavallisena tiistai-iltana sitä on yhtäkkiä livauttanut uusia farkkuja kärkkyvälle teinille, että […]

Kun on niin hyvä, että tekee mieli rutistaa lapset ruttuun

Näin kaksi päivää ennen jouluaattoa alan olla noin 98,9 % varma, että tästä tulee kaikkien aikojen paras joulu. Tai omalla tavallaan se on sitä jo, ollut koko juhlaan valmistautumisen ajan. Kuten viime postauksessa teillekin avasin, tämä koko vuosi, mutta erityisesti sen alkupuolisko, oli mulle tosi vaikea. Samaan aikaan, kun sain toteuttaa yhtä unelmaani ja viimeistellä […]

Bermudan teiniö

Tiettyjen asioiden menettämistä sitä osasi äidiksi tullessaan odottaa. Vapaa-aikaa olisi varmasti vähemmän, katkeamattomista yöunista saisi vain haaveilla eikä rahanmenoakaan voisi estää. Parisuhdeaikaa tuskin olisi enää entisellä tavalla ja tissien terhakkuudelle nyt ainakin saisi sanoa hyvästit. Se, mihin sen sijaan en ainakaan itse henkilökohtaisesti ymmärtänyt varautua, oli kaiken maallisen omaisuuteni katoaminen mystiseen bermudan kolmioon, kun lapsi […]

Oot lainaa mulle hetken vain

Nonni. Ainahan mää tiesin, että vanhemmuus on kamalaa. Luopumista, vastuuta ja huolta. Mutta että sitten tulee ihan random lokakuun viimeinen päivä. Tiistai. Teinilikka huseeraa tuossa tapansa mukaan. Piilottaa sukkamyttyjä sohvatyynyjen väliin, hölisee lakkaamatta turhanpäiväisyyksiä ja iskee videoita erityispörröisistä kissoista naaman eteen. Tavanomaisen sähellyksen ja höpinän keskeltä erotan, että se sanoo menevänsä tänään rippikouluun. Rippikouluun. Mutta […]

“Varppina laitat ulkohousut” ja muita talvipukeutumisen perusteita

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos Käykö teille koskaan niin, että jää kesä päälle? Että ostaa automaattisesti mehujäitä pakastimeen vielä lokakuussa ja antaa mukuloiden lähteä kouluun ohuissa kesähousuissa vielä kalseassa syyssateessa? Joo, siis ei mullekaan tietenkään, mutta onneksi silti meitsin ja Elloksen yhteistyö jatkuu ja panivat mut kerrankin ajoissa tilaamaan lapsille talvikampetta. On nimittäin useammin kuin kerran topattu […]

Avoin kirje tytöilleni

Moi tytöt! Olen miettinyt tämän kirjoittamista jo pitkään, silti tuntuu vähän hassulta rustata tätä nyt. Olen yrittänyt toimia äitinä niin, että sanon teille aina suoraan ajatukseni, oli aihe sitten mikä tahansa, mutta silti on varmasti tuhansia sanomattomia lauseita ja hetkiä, jolloin olisitte kaivanneet kehuja ja tsemppiä, enkä ole osannut sitä antaa.  Mä toivon, että olen […]

…ja tulos seitsemän oikein on

Onpa ihan kertakaikkinen ilo huomata, että tasan seitsemän arkiviikon jälkeen perheemme on napannut tuttuun tapaan kokonaisvaltaisessa säätämisessä jättipotin ja onnistunut kokemaan lähes kaikki “näihin mä valmistaudun kyl sit nyt kunnolla” -arkitilanteet. Vastoin varsin toteuttamiskelpoista superarki-suunnitelmaani, emme ole teinin kanssa kovinkaan usein pururadalla toisiamme halailleet ja ne perkeleen hyllytkin on vielä paperoimatta. Tämän kaiken sijaan olemme […]

Jeesiä opintielle – omegat talteen vekkulilla tavalla

Kaupallisessa yhteistyössä Minisun Omega Junior Tämä syksy toi tullessaan meidän perheeseen oikein urakalla uutta, jälleen kerran. Sen lisäksi, että kasiluokkalainen uskaltautui ottamaan vastuun pienemmille suunnatun tanssiryhmän vetämisestä ja aloittaa kohta rippikoulun, myös perheen nuoremmille koululaisille alkanut lukuvuosi tuo eteen uusia juttuja. Reilu kuukausi sitten, juuri siinä arjen alun kynnyksellä se iskikin tajuntaan kerralla – esikoisen haastavimmat […]

Nauti nyt, kun ne ovat isoja

Viime viikolla postilaatikkoon oli tipahtanut kirje esikoisen nimellä. Paperin yläkulmassa luki rauhoittavalla fontilla, mutta kuitenkin jotenkin pompöösein kirjaimin KUTSU RIPPIKOULUUN! Vaikka toki tätä oltiin tiedetty odottaa (ja ehkä hieman kakkubuffettiakin suunniteltu), hätkähdin kirjeestä vähän. Väittävät nyt pokkana, että lapsi on kohta viidentoista. Joka kuukausi lähempänä itsenäistymistä. Vastahan mä opin sen seurasta nauttimaan ja olemaan sille […]

Kuudes pelaaja

Se alkaa jo matkalla. Jokainen ihokarva sojottaa kattoon, kun padilla pyörii dokumentti Lauri Markkasesta ja NBA-komissaari Adam Silver kuuluttaa hänen nimensä seitsemäntenä kaikkien aikojan kovimman korisliigan varaustilaisuudessa. Repussa on Suomen lippu, kaulahuivi ja pelipaita. Jännitys tuntuu sormenpäissä ja kihelmöi ilmassa. Ollaan matkassa kaksin, minä ja poika.  Kenellekään meidän perheen touhuja tai blogia seuranneelle tuskin tulee […]