#puutalokaupunginjoulu

Mua ei ole jouluttanut vielä yhtään. Lasten joululahjatoiveet ovat aiheuttaneet lähinnä ihottumaa, enkä ole suonut kyllä muutenkaan ajatustakaan vielä kuukauden päähän. Tänään maailmankaikkeus teki kyllä kaikkensa joulumielen löytämiseksi ja yllättävän hyvin onnistuikin. Yön aikana kaupunki oli saanut, varovaisen ja märän, mutta valkoisen lumipeitteen ylleen ja puutalokaupunkimme joulunaika käynnistettiin virallisesti tänään. Mekin lähdettiin koko perheellä joulumielen […]

Mörkret

Tänä aamuna iski kriisi. Vaikka tykkäänkin kynttilöistä ja tunnelmasta, marraskuun suttuisen pimeä sadeilma veti jotenkin mielen matalaksi. Tänään ensimmäisen kerran iski todella tajuntaan, että kesä, valo ja kirkkaus on mennyttä. Tätä se on seuraavat viisi kuukautta. Harmaata. Pimeää. Tuhnuista. Toisaalta ei ole yhtään ihme, että suomalaiset on vähän luontaisesti melankolista sakkia. Ei voi tehdä hyvää […]

Talvijumihommat.

Vaikka joku jo kielsi kevättä saapumasta, koska talvi on kesken, kyllä mä koko ajan enemmän huomaan ajatuksen lentävän aurinkoa, valoa ja kuivia katuja kohti. Haluan sujauttaa jalkaan tennarit ilman kaatumisvaaraa ja kevyen kevättakin ilman välitöntä vilustumista. Tosin kevätaurinko on myös pirullinen. Joka vuosi sen säteet paljastavat kodin kammottavan talvikondiksen. Pölyt ja töhnät. Auringonvalo näyttää peilistä […]

Pyjamapäivä.

Kiire on kaikonnut, stressi on ohi. Joulupäivä on perinteisesti pyhitetty lojumiselle. Kirjoille, syömiselle, leikille ja aivot naulaan -komedioille telkkarista. Mainitsinko jo syömisen? No, se ansaitseekin useamman maininnan. Meillä oli tänä vuonna erityisen rento jouluaatto. Oltiin ihan vaan oman perheen kesken, ihan omin aikatauluin. Ei kiirettä, eikä stressiä. Laiteltiin ja pöydät katettiin, mutta ilman paniikkia. Rennosti […]

Kuka vei JouluPäivin?

Olen huolissani itsestäni. Eräs oleellinen osa Päiviyttä on kadoksissa. Nimittäin JouluPäivi. Vielä muutama vuosi sitten, kun ihmiset totuttelivat vasta ensimmäisiin syyssateisiin, JouluPäivi vielä koitti himmailla, ettei ripustelisi ensimmäisiä jouluvaloja ikkunoihin. Ensimmäiset joulutortut JouluPäivi leipoi jo syyskuun loppupuolella, harvoissa tapauksissa malttoi odottaa lokakuun puolelle. Rajattoman joululevy korkattiin samoihin aikoihin ja glögiä lämmiteltiin tuosta lähtien jo viikottain. […]

Lämmitysaika aka. kun nurkista romanttisesti tuulee.

Mä tunsin sen. Lämpimän ja ihanan kesän jälkeen nenänpää on ensi kertaa jäässä ja varpaat tuntuu kohmeisilta. Sisällä torpassa. Alkaa vähän ärsyttää. Paleleekin valmiiksi. Tuolta se tulla taapertaa, pitkä ja helkkarin kylmä talvi, eikä siinä rouvan tuikuttelut paljon taida lämmittää. Ja voi, kuinka romanttiselta alunperin juuri talvet vanhassa talossa tuntuivatkaan. No, siinä vaiheessa kun pissi […]

Kiireistä leirielämää.

Kyllä sitä ihminen voi päästä kokemaan mitä uskomattomampia juttuja, kun sattuu olemaan suuna päänä (aina ja joka paikassa). Blogi ei missään nimessä ole syväjäässä, korkeintaan vähän huurteessa. On vaan rouva ollut niin turkasen kiireinen… ja mistäs sitä muusta nipistää, kuin harrastuksestaan? Yksi selkeä syy kiireeseen on toki viikko sitten alkanut kaupan loppuunmyynti. Jotenkin surkuhupaisaa, että […]

La(i)skiainen

Thank God for daycare! Olis muuten jääny kyllä lasten laskiaislaskut laskematta. Tänään olisi ollut jokavuotinen laskiaistapahtumakin, mutta meiltä jäi nyt väliin… Stressi, pitkä työpäivä, väsymys ja mitä näitä säälittäviä tekosyitä nyt on. Oikeesti mulla on ollut useemman päivän tosi uuvuttavia päänsärkyjä. Niskat ilmeisesti huutelee apuja, vaikka juuri kävin hierojalla… Vaikkei musta laskiaismäkeen ollutkaan, pullat sentään […]

Totaalisen maanantai

Huh! Onneks ollaan jo illassa. Tänään on taas ollut oikein perinteinen maanantai. Ihan liikaa kaikkee. Kun pääsee vihdoin kotioven paremmalle (?!) puolen, lapset kiljuu yhteen ääneen. Kuka käskee päällystää kirjoja, kuka haluaa pelata tietsikkaa, kuka kiljuu monojen olevan liian pienet, kuka karjuu pyyhkimään. Kaikki nuo edellämainitut tulipalot saatiin onneksi sammutettua (paitsi se päällystäminen, miten sitä […]

Valoa kohti ja arvonnan voittaja.

Tähän aikaan talvesta on aina ilahduttavinta huomata, kun neljältä ei olekaan yht’äkkiä vielä säkkipimeää. Eikä edes puoli viideltä! Upea, aurinkoinen pakkaskeli nostaa ainakin mun mielialaa vähän kuin huomaamatta. Miten tervetullutta tämä valo onkaan niiden lukuisten loka-marraskuun harmaiden jälkeen. Eikä muuten haittaa yhtään sekään, että ensi viikolla tämä kakova (!) tammikuu on vihdoin ohi.  Aurinko on […]