Tapettia ja laattaa.

Tämähän on ollut hupaisa alkuvuosi! Pitkän itämisajan vatsatauti saavutti lopulta eilen illalla minutkin, oletettavasti ensi viikonloppuna on sitten miehen vuoro. Enpä muistanutkaan, kuinka avuttomaksi aikuinen ihminen vetää vatsataudin edessä… Jollain kummalla olen saanut väisteltyä tautia viimeiset neljä vuotta. Ja toivottavasti myös seuraavat.
Siinä siis postauksen laattaosuus. Tapettiosuus on paljon kivempi! Pikkuneidin huoneen lattiat on siis saatu maalattua ja tapetointikin on edennyt mukavasti puoleen väliin. Mä olen ihan hämmentynyt tästä vauhdista. Tämän huoneen valmistumisen jälkeen on pidettävä pieni remppatauko. Ihan vaan finanssipoliittisistakin syistä. (voitte sit muistuttaa, jos alan olla tulisilla hiilillä, kun eskarilaisen huoneen remppaa ei ole aloitettu…)
Tän huoneen suunnitelmat on olleet suht selvillä jo yli 2 vuotta. Aika huisia, että nyt ollaan oikeesti jo tässä vaiheessa! Ja voi vitsi, mä rakastan tota Kirsikkapuuta. 
 Nyt tuntuu siltä, että on palattava makuuasentoon… Pidän vielä huomenna toipilaspäivän ja kaupan kiinni, etten tartuta tautia eteenpäin. Kyllä vähän vielä puhalluttaa…
Muistakaahan osallistua arvontaan, löytyy tuolta pari postausta alaspäin. Vielä tämä ilta aikaa osallistua!
-Päivi-
P.s. Kiitos hurjasta palautemäärästä eiliseen postaukseen. Aivan ihania, kannustavia sanoja. Olen lukenut niitä kyynelsilmin. Kiitos.
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Tapettia ja laattaa.”

  1. Voi vitsit… en ollutkaan lukenut edellistä postaustasi. Kerrot asiat rehellisesti ja realistisesti, yrittäjyys ON haastavaa. Yhdistettynä vielä pieniin lapsiin ja (kauniiseen!) kotiin, mutta jota koko ajan on kuitenkin remontoitava. En voi muuta kun toivoa sinne voimia ja uskallusta päättää jatkosta, on se sitten kumpaan suuntaan tahansa! Hampaat irvessä ei kannata vetää loputtomiin, realiteetit on ymmärrettävä! Mutta myös toteutunut unelma omasta yrityksestä on tärkeä! Muista, että olet varmasti hyvä työntekijä myös “vieraalla” eikä se ole mikään “häpeä” yrittäjyyden jälkeen siirtyä jonkun palkkalistoille, päin vastoin. Arvostan ennen kaikkea sitä että yrittää ja pyrkiin unelmiinsa, ei niihin täydy kuitenkaan jäädä. Voit saada vaikka minkälaista uutta sisältöäsi elämääsi jatkossa uusien tuulien myötä, muista se!Mutta siis asiaan, mitä mun OIKEESTI piti aluks kommentoida 🙂 Kirsikkapuu sopii pienen neidin huoneeseen tosi hyvin! Meillä sitä parissa paikassa kotona (olohuone ja pätkä eteistä) enkä kyllä kyllästy siihen varmaan iKINÄ.ZEMIÄ!

    1. Kiitos Nipsu. Ihania, voimaannuttavia sanoja. Asiaa pitää pohtia kunnolla ja pidemmän kaavan mukaan. Ja tehdä tarvittavat ratkaisut, vaikka vähän pelottaiskin.Ja voi että, tuo Kirsikkapuu! Nyt, kun huone on jo viittä vaille valmis, se pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Aivan ihana! <3Kivaa alkanutta viikkoa!-Päivi-

  2. Meilläkin syksyllä rempattiin pikkuneidin huone. Yhdelle seinälle tuli Kirsikkapuu tapettia. Aivan ihana tapetti, todella kaunis. Kiva nähdä miltä teidän neidin makkari näyttää valmiina : )

    1. Tykkään kans tosi kovasti! Nyt vannotettiin jo neitiä, ettei sitten mene piirtelemään tai muuten sotkemaan tapettia, kun sitä ei niin vaan pyyhitäkään… ;)-Päivi-

  3. Paranemisia, en uskalla edes sanoa, koska meillä on viimeksi oksennettu, sillä takuulla sen jälkeen sitä tekee joku ensi yönä, nyt on hirveästi tauteja liikkellä. Ihana tapetti.

    1. Vatsatauti on kyllä viheliäinen. :/ Meillä on kyllä joka ikinen talvi ollut ainakin yksi vatsatauti perheessä, mutta me aikuiset ollaan onnistuttu väistelemään viimeiset vuodet… Nyt se nalli sit taas napsahti. Yök.Toivotaan, että ykä ei löydä teille!-Päivi-

  4. ai tuo kirsikka on tosiaan ihana!Ja meillä myös vatsatautiepidemia koettelee. En tajua miten meidän 4v pystyy olemaan niin aurinkoinen tauottomasta oksentamisesta huolimatta. juo lasin mehua ja oksentaa sen vauhdilla ulos, sen jälkeen nauraa ja laulaa päälle. ei kuule onnistuisi multa, menee ihan kaikki voimat vatsataudissa…ja toivottavasti ei tule siis mulle :)Paranemisia!

    1. Mä en kans tajua, miten lapset voi olla kamalimmankin taudin keskellä niin pirteitä. Hyh! Ite on ihan veltto kyllä kertakaikkiaan… Toivotaan, että sä säästyt taudilta. :)-Päivi-

  5. Ai tuli se ny sullekin sitte! Mut sitä vaan piti sanoa, että ihana neitosen huone siel on tuloillaan. Oon kans aina tykännyt tosta kirsikkapuusta <3 Ja edellisenkin kirjotuksen kävin lukemassa, valtavasti tsemppiä! Koeta päästä yli nyt tästä tammikuusta, niin josko se pallo olis enempi hallussa? Ja niinku joku muukin tuossa sanoi, niin jossei homma vaan lopultaskaan sit toimi, niin rohkea päätös. (Kaikista pikkukaupungin puheista huolimatta..) Ei kannata menettää sitä kaikkee muuta hyvää yrittäjyyden takia.<3

    1. Joo, sais se sit lopulta mut kiinni… Yh! Vasta tänään oon saanu juotua ekan kupillisen kahvia. Mutta kyllä tämä tästä. :)Kyllä nyt rauhassa katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tosiaan, kun fiilikset heittelee aika lailla… ;)Ihana huone siellä Sebukalle ainakin tulossa! <3-Päivi-

  6. Paranemisia!!!Ps. Sinulle on haaste blogissani!

    1. Kiitos Ylva! 🙂 Koitan muistaa napata haasteen mukaan. :)-Päivi-

  7. Hyvältä näyttää! Me liimailtiin viime viikonloppuna vihreäpohjaista kirsikkapuuta seinään, ja kyllä se vaan on hieno kuosi. En tiedä miksi tuo kirsikkapuu on niin kovin kiva, vaikka muuten kukkaiskuosit nostattavat karvat pystyyn? Ja tummansinipohjaisenakin se on hieno, lähes dramaattinen!

Vastaa