Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 5. luukku – joulumuistaminen opettajalle

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä.

Armon kanssarämpijät,

olemme jollain kumman ilveellä ehtineet tukahduttavan hellekesän jäljiltä jo viettämään ensimmäisiä joulujuhlia. Hetken jouduin aamulla kalenteriani tulkitsemaan, kunnes tajusin, että jouluaattoon on toden totta tasan kaksi viikkoa. Paniikin lietsomiseen emme kuitenkaan täällä chillailukalenterissa ryhdy, vaan ihan rauhallisin mielin toteamme, että ensi viikolla on tiedossa joulujuhlat ja harrastusporukoiden joulukinkerit, eli nyt alkaisi olla sopiva aika miettiä, haluaako lasten opettajia, päivähoidon henkilökuntaa tai harrastusten vetäjiä muistaa jotenkin näin joulun alla.

Tätä aihetta blogissa on sivuttu aiemminkin, koska meillä jo lapsuudessa oli tapana muistaa opettajia jollain pienellä aina lukukauden päätteeksi. Vähän samaan tapaan kuin muistan vaikka yrittäjänä yhteistyökumppaneita jouluisin, ajattelen, että vaikka opettajat kyllä toki tekevät “vain työtään”, he ovat lasteni elämässä aika suuressa roolissa päivittäin ja haluan sen jollain tavoin huomioida.

Kaikilla ei tällaista tapaa ole, eikä ole tarviskaan, mutta jollain mukavalla pienellä yllätyksellä on minusta ollut aina kiva opettajia kiittää. Joku lapsen askartelu tai kortti on kiva muistaminen, samoin uskoisin kukan ilahduttavan aina. Me ollaan pyritty viemään jotain suht helposti kulutettavaa, pääosin syötävää tai juotavaa, koska sellaiset lahjat todennäköisesti harvemmin jäävät kaappeihin pölyä keräämään. Yritän myös aina miettiä asiaa omalta kannaltani: millainen lahja olisi kiva saada?

Tästä pari vuotta sitten julkaistusta postauksesta löytyy viisi (tietty omasta mielestä tosi hyvää!) vinkkiä viemisiksi kouluun tai päiväkotiin. Mukana on jokaisen idean kohdalla myös hintahaarukka, mutta kaikki lahjat ovat kuitenkin alle kympin arvoisia.

Noista ideoista minkä tahansa olisin voinut toistaa tänäkin jouluna, mutta tällä kertaa päädyttiin kuitenkin The Body Shopin käsisaippuoihin. Näissä toistuu kuitenkin se ajatus, että ovat kulutustuotteita ja hinnaltaankin vielä ihan kohtalaiset. Olen pitänyt näissä lahjoissa ylärajana juuri tuota kymppiä, mutta tosi kivan viemisen voi saada jo ihan muutamallakin eurolla (noi yrtit ja kaakaot esimerkiksi). Nämä kyseiset saippuat maksoivat 8,90 €/kpl, joten sujahtivat vielä budjettiin.

Kuvat eivät nyt ole laisinkaan niin viehättäviä kuin suunnittelin, koska odotettuani kaksi tuntia päivän valkenemista, tajusin luovuttaa ja kuvata vaan tässä synkkyydessä. Mut hei, kahden viikon kuluttua päivä alkaa jo pidentyä!

Mitenkäs teillä, onko tapana muistaa opettajia tai hoitopaikan henkilökuntaa jotenkin? Kivoja vinkkejä tulevia vuosia varten otetaan vastaan.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 5. luukku – joulumuistaminen opettajalle”

  1. Perus joulukonvehtirasioista on tullut lahjoina ihan liian aliarvostettuja! Kaikilla tuntuu olevan sellainen kuva, että sitä suklaata nyt sitten ainakin tulee kaikille ihan kamalasti. Oikeastihan näin ei ole, ja harvassa taloudessa suklaata on liiaksi asti. En ole ainakaan kuullut…
    Eikä mitään ihmeitä tarvita, perus-Panda on oikein passeli.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tää menee meitsillä siihen “en haluaisi itse” -osastoon, mutta mulla tietysti painaa menneisyys suklaakauppiaana, että en välttämättä niin hirveästi sitä muutenkaan jouluihini kaipaa. 😀

  2. Itse olen pitänyt hyvänä lahjana 10 tai 15 egen lahjakorttia johonkin kahvilaan. Itse pitäisin tästä lahjasta ?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on kyllä kiva idea!

  3. Itse olen myös ostanut suklaata näin ennen joululomia. Keväällä vein tuoreita mansikoita lukukauden päätteeksi ja siitä tuli kyllä kiitosta, kun oli vähän terveellisempää syötävää. 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oi, mansikat best! Me ollaan pari kertaa viety joku tuore yrtti ruukussa keväällä, sekin on ollut tykätty. 🙂

Vastaa