Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä.
Tip tap, hyvät nakkiaiset! Se on alle viikko jouluaattoon (en ymmärrä kyllä taaskaan, että missä vaiheessa näin on käynyt), joten kohta löffätään! Koska oikeasti odotan kaikkein eniten nimenomaan edes parin päivän vapaata arjesta. Kyllä se joulu siihen sit ympärille rakentuu.
Toiseksi eniten odotan kuitenkin lahjoja. Tai oikeasti kyllä yhtä tiettyä lahjaa.
Jotkut teistä varmaan tietävätkin, että meillä on veljeni kanssa vuosittain kisa siitä, kumpi onnistuu hommaamaan toiselle huonomman lahjan. Tämä skabailu alkoi vähän vahingossa monta vuotta sitten, ja lähtikin siitä sitten vuosi vuodelta enemmän lapasesta, kuten niin helposti tuppaa käymään.
Alkunsa koko sekoilu sai varmaan jo 15 vuotta sitten, kun veljeni lähetti minulle jouluna postitse valtavan pahvilaatikon, jossa kuvittelin tietysti olevan jotain oikeinkin hienoa. Paketin kymmenmetrisistä kääreistä paljastui kuitenkin lopulta tölkinavaaja ja veljeni oma kuva nimmarilla, eikä hommaa vaan voinut jättää siihen. Jotain typerämpää olisi keksittävä vastavedoksi.
Niinpä minä paketoin turkulaiselle veljelleni seuraavana jouluna Tapparan viirin ja hän puolestaan lähetti Tampereelle “Uutissi Turust” -kirjan. Vastaavalla kaupunkihuumorilla taidettiin lahjarumbaa jatkaa muutama vuosi.
Oikeasti kyllä yritin vielä palata ihan oikeiden lahjojenkin tielle – ostin kirjoja ja muuta suht järkevää, mutta kun veljeni haastoi minut uudestaan lähettämällä syntymäpäivälahjaksi lyijykynän, homma alkoi ikäänkuin alusta.
Tuon jälkeen olen ilahduttanut veljeäni mm. yhden euron arvoisella shekillä, helvetin huonosti photoshopatulla pöytäviirillä, hillosipulipurkilla ja Mamba-pipolla (tietäjät tietää). Voitin monena vuonna peräkkäin, kunnes veljen kultakausi alkoi.
Pari vuotta sitten hän oli paketoinut kauniiseen kultarasiaan minulle kookospähkinän (on muuten vieläkin tallessa!) ja viime vuonnahan sain lahjaksi sen Jetin. Siis pahvisen Jethro Rostedtin. Sen paremmaksi (tai pahemmaksi) ei oikein voi panna, joten olen nyt hävinnyt aika lailla housut kintuissa siis kaksi kertaa peräkkäin.
Kilpailuun kuuluu myös sopimus siitä, että saatua lahjaa on pidettävä esillä seuraavaan jouluun saakka. Niinpä Jeti on kurkkinut kuutta päivää vaille vuoden kuistimme ikkunassa ja herättänyt hilpeyttä ohikulkijoissa ihan kaikkina vuodenaikoina. Tavallaan lahja saattoi siis typeryydessään olla sittenkin paras mahdollinen!
Tiedän, että joidenkin mielestä tällainen on lapsellista ja tyhmää, mutta sellaisia me vähän ollaankin – lapsellisia ja tyhmiä. Ja hyvä niin! Enpä nimittäin montaa yhtä mieleenpainuvaa lahjaa ole saanut kuin vaikka tuo viimevuotinen.
Tänä vuonna paketoin veljelleni kaksiosaisen lahjan, ja odotan tietysti, että molemmat osat tulevat ahkeraan käyttöön seuraavaan jouluun saakka. Vähän kyllä kieltämättä jännittää, pystyykö tyyppi vielä viime vuoden lahjasta parantamaan. Vai oisko tää sit kuitenkin pitkästä aikaa meikän vuosi!
-Päivi
Ai, että odotan joulua juuri tämän takia. ?
-Parraton veli
Sama! 😀
Minusta tämä kuulostaa kivalta perinteeltä. Teille jää varmasti hauskoja muistoja 🙂 Välillä saa olla vähän hupsu.
Tää on just meille sopiva perinne. 😀 Ei kaiken tarvi aina niin vakavaa onneksi olla. 🙂
Ihanaa ? kunpa mullakin ois tuollaista
Tää on kyllä parasta. <3 Tuskin mihinkään muuhun lahjaan nähdään yhtä paljon vaivaa kuin näihin.
Tämä kuulostaa ihan mahtavalta perinteeltä! Ihanaa että teillä on noin lämpimät välit ❤️ Koska vittuilu on välittämistä ja niin on tämäkin! ?
Vittuilu todellakin on korkein mahdollinen välittämisen muoto! <3
Kiitos nauruista ja hyvästä mielestä! Tää on aivan mainio perinne ja kaikille ideoille repeilin lukiessani xD
Tää on kyllä perinteistä paras! Ihan jännittää, mitä se pukki tänä vuonna tuo! 😀
Repesin! ?
Aivan ihana jouluperinne! Hakkaa riisipuuron 100-0.
Kerro sitten miten kävi, alkoi ihan jännittämään! ?
Rentoa joulun aikaa!
Haha, joo, lupaan raportoida! 😀