Toimi nyt, pliis toimi!

Kamala viikko takana. Kuinka turhauttavalta, kamalalta, surulliselta ja tyhjältä tuntuu, kuin jokin niin henkilökohtainen, kuin oma blogi on kadoksissa. Olen kiukutellut, hermoillut ja tirauttanut jopa turhautuneisuudessani muutaman kyyneleenkin blogin vuoksi. Suunnittelin jo lopettavani kokonaan ja hahmottelin mielessäni äärimmäisen koskettavaa jäähyväiskirjettä. Mutta olenkin draamakuningattarien eittämätön… no, kuningatar!

Kovasti toivon, että lukijat ovat pysyneet matkassa tauosta huolimatta. Pientä fiksailua blogi todennäköisesti vielä vaatii matkan varrella, mutta ainakin omasta mielestäni sivujen uudistus on kovin onnistunut. Tykkään blogien uudesta, selkeämmästä ulkoasusta ja muutenkin Kaksplussan modernimmasta lookista. Mitä sinä tykkäät uudistuksesta? Onko jotain toiveita tai ehdotuksia blogeihin liittyen?

Nyt mä aion painaa uhkarohkeasti “Julkaise” -painiketta ja toivon parasta. Meillä on isäntä viikonlopun töissä, joten vietellään lasten kanssa aikaa keskenämme. Kunhan tämä postaus nyt onnistuisi, kirjoitan lisääkin vielä tänään. Piirakkapostauskin oli saatu kaivettua takaisin kartalle, jihuu!

Mutta nyt, totuuden hetki… Toimiiko?

-Päivi-

p.s. Huomaattehan, että kommentit näkyy nyt heti otsikon alla? Siitä vaan klikkailemaan! 🙂

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Toimi nyt, pliis toimi!”

  1. toimii :)))

    1. Jes! Vihdoin! 🙂

      -Päivi-

  2. No kyllä vaan näkyy täällä oikeen hyvin 🙂 Nautiskelkaa hei viikonlopusta, mäkin oon touhunnu ihan intsinä kotihommia pitkästä aikaa! (jotenkin vapauttavaakin, että mökkikausi alkaa oleen pulkassa)

    Ja koetetaanko taas nähä joku kerta??

    1. Ihanaa, että vihdosta viimein näkyy kunnolla. Meinasi jo usko loppua vallan.
      Koitetaan ehdottomasti nähdä! Olis kiva kahvitella ja porista. 🙂

      -Päivi-

Vastaa