Totaalikyllästyminen

Me ollaan asuttu tässä meidän Uskolassa nyt reilut viisi vuotta. Muuttovaiheessa remontoitiin urakalla, ensin keittiö, ruokasali ja olohuone, seuraavaksi eteiset, vessa ja kuisti. Pikkuhiljaa remontti ulottui yläkertaan ja vuosien aikana remontin alle on päässeet yläkerran pikkuveski, lastenhuoneet ja meidän makkari, joka rakennettiin vanhan saunan tilalle.

Viimeiseen vuoteen ei olla tehty kertakaikkiaan mitään. Maalisudit on pysyneet pakkauksissaan ja tapettirullat kaupassa. Ei ole oikein ollut sen enempää aikaa, rahaa, kuin oikein innostustakaan. Seuraavat selkeät kohteet löytyis tuolta yläkerrasta; käytävän lattian uusiminen ja kylppäri. Lisäksi piha muistuttaa lähinnä kyntämätöntä peltoa, mutta viherpeukalon vikaa mussa ei kyllä ole pätkääkään.

himahommat-touko-15-028

himahommat-touko-15-033

Eilen siivoamisen tuoksinassa seisahduin tuohon olohuoneen ovelle ja päätin, että tämä laitetaan seuraavaksi. Ja pian. Olen niin kertakaikkisen kyllästynyt huoneen hallimaisuuteen ja avaruudesta tipahtaneisiin huonekaluihin. Valjuun tapettiin. Maalaisromanttisiin hörseleihin. Haluan nyt jotain erilaista. Selkeämpää.

Kipitin suorinta tietä miehen pakeille ja ehdotin, että haetaanko heti pari pänikkää harmaata maalia ja pistetään seinät uusiksi. Koska tuo mies on meistä aavistuksen harkitsevaisempi, maalia ei lopulta ihan siltä seisomalta lähdetty hakemaan. Mutta muutos päätettiin kuitenkin toteuttaa. Pian.

Saman tien tekis mieli vaihtaa sohvatkin linjakkaampiin, mutta luulen, että näillä nyt mennään kuitenkin. Kirjahyllyn aion jostain metsästää. Ja pienen työpöydän. Hauskoja tauluja ja valaisimia. Jotain uutta ja kivaa.

himahommat-touko-15-041

Nyt, kun vielä muistais viikonkin päästä tän innokkuuden. Saa muistuttaa, jos ei ala remppajuttua kuulua seuraavaan kuukauteen!

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Totaalikyllästyminen”

  1. Minulta irtoaa vanha klaffipöytä, jos pientä työpöytää kaipaat. Uusi maali vain pintaan, niin siitä saa ihanan. Kadun toisesta päästä siis.

    1. Hei mahtavaa! Koko on pöydässä äärimmäisen tärkeä (sen on oltava aika pieni), mutta kunhan siihen asti päästään, voisit laittaa kuvia? 🙂

  2. Kyllä kodin uusiminen piristää mieltä, nimim. kokemusta on. Vuosi on tehty (määmittäänootehny) vähän isompaa remonttia ja nyt saa jo nauttia tuloksista. On se vaan vaivansa väärtti. Tsemppiä teidän koitokseen!

    1. On se just näin. Tämä meidän remppatauko on tehnyt ehdottoman hyvää välillä. Ja totuuden nimissä, mä en oikein koskaan lämmennyt tälle meidän olkkarin tapetille seinässä… joten ehkä viiden vuoden jälkeen saa jo vaihtaa. 🙂

  3. Päkkänä says: Vastaa

    Tiedätkö mitä mun mies tohon sanois: ais taasko sulla on joku kriisi ?

    1. Mun mies ei onneks uskalla. Se vaan huokailee. 😀

Vastaa