Käytin tossa nyssitte viime viikolla semmosta ikäänku veto-oikeutta omaan päätökseeni julkaista arkikuva joka viikko. Tai ylipäänsä kirjoittaa edes kolmesti viikossa. Ei vaan pystyny. Tuli siinä ensin vähän potkua sukille, sitten kohta jo nivusiin, kunnon hutmasu palleaan ja lopulta vedettiin ihan huolella silitysraudalla käkättimeen. Ei nyt sentään fyysisesti, mutta henkisiä mustelmia tuli senkin edestä.
Tiedättekö, mistä tietää että on ollu vähän rankempaa menoa? Siitä, kun on kaksi viikkoa ollut tekemässä “sitä kana-pastalaatikkoa kato valmiiks, ni on sitte kahden päivän ruoat”. Ja sen parin viikon aikana pakkaseen on kertynyt sellaiset viisi pakettia noita kana-pastalaatikon kanoja, joiden päiväys oli jo umpeutumassa.
On noi tyypit kai jotain syöny, tosin ei mitään käryä, että mitä. Mutta ne on elossa ja ihan semihyvinvoivan näkösiä. Itse olen yhtä pahannäköinen kuin aina, mutta vähitellen jo ilman niitä litrasia silmäpusseja.
Niin, että antakaa antenni, kun olen ollut paskabloggaaja. Mutta joskus se elämä vaan tulee ja vie kauheudessaan (tai jollain ehkä kauneudessaankin) blogin ohi.
Kananpaskalaatikkoa ei ole tehty vieläkään, mutta ehkä jo tällä viikolla. On nimittäin ainakin sitä kanaa, mistä tehdä. Öhö öhö.
Että morjensta ja terve, oon hengissä ja ajattelin, että henkiset maanantait vois olla nyt marraskuun osalta lusittu.
-Päivi
Olet sä kyllä hyvä!
Mä olin kans jo eilisen päivän jälkeen sitä mieltä, että olis viikonlopun vuoro. Sanoivat, että tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai kuuluisivat tähän arkiviikkoon myös…
Että ei auta kuin painaa ?
Joo, yök! Toi on just pahinta, ku tiistaina tuntuu, että ei kestä tätä viikkoa enää yhtään ja sit tajuaa, että on vasta alkutaipaleella. Ugh.
Meidän pakastin näyttää muuten aikalailla samalta. Lisäks jääkaapissa on yks rasiallinen JO PAISTETUJA kanoja, joista ei siltikään oo syntyny sitä kanapastaa. Aika paljon on menny lihapullia ja pinaattilettuja syystä ja toisestakin viime aikoina. Ehkä kuitenkin selvitään hengissä. Tai toivottavasti. Kun vaan tämä vuosi selvittäis loppuun piiiiiiiiiiian!
Pinaattiletut on ehkä jonkun jumalan armopala meille kärvisteleville äideille, uskoisin. Koska meillä ei rehellisesti varmaan selvitä viikkoakaan ilman.
Mä kans jotenkin oisin nyt vailla jotain pientä breikkiä, olkoon vaikka joulu. Jos sit taas jaksais painaa.
Hahah, mullakin oli ihan oma kanacase eilen, et sinäänsä lohdulliseen saumaan tää tuli. Avasin paketin (joo, munkin oli pitänyt tehdä ruokaa ja monta päivää aiemmin, kalpeat rintafileet oli leputelleet kaapin perällä jo päiväkausia.) ja sen verran kananpierulle löyhähti jo, et ei niistä ihmisten ruokaa tullut. Paistoin siispä koiralle kauniissa vuoassa oikein juhla-aterian ja lapset sai taas tyytyä kaupan foliovuokiin. Pinaattiletut on kans hirmu kätsyjä, sen verran monipuolinen tuote, että taipuu moneen, meillä niitä on näet syöty sujuvasti aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi sekä iltapalaksi.
Sylvia
Joo, siis noi pinaattilätyt on ehkä parasta, mitä ruokakaupalla on tarjota. Mä en oo itse ikinä voinu sietää, mutta muksut yhtä lukuunottamatta onneksi vetää hyvällä halulla. En oo muuten vieläkään tehny sitä laatikkoa…
Nyt vasta luin tätä vanhaa tekstiä, miten menny ohi??
Mut hyvä, että luin. Ollu kauhee morkkis, ku muksut tekee ruoan joka toinen viikko (isäntä iltavuoros) ja se isäntä sit joka toinen viikko. Kuvittelin kiireen hellittävän oman koulun loppumisen myötä, mutta mitä v***ua, alkaa huumori loppua jne, jne.. Mut onneksi on pastaruoat, kiusaukset, ranskikset, lihapullat, nakit ja NUUDELIT 🙂