Viisi tärppiä digikasvatukseen by mutsi ja teini


Kaupallisessa yhteistyössä F-Secure

Ruutuaika, lapsilukko, diginatiivi, haittaohjelma… Nämä kaikki alkaa olla sellaista sanastoa, joka pyörii uutisissa ja ihan arjen jutuissakin melkein päivittäin. Digitalisaatio on paukannut päälle niin rytinällä, että etenkin meille vanhemmille kaikki nettimaailman koukerot voivat tuntua välillä kovinkin vierailta ja hankalilta. Silti omille lapsille – niille ns. diginatiiveille – pitäisi pystyä olemaan esimerkkinä, ja neuvoa ja opastaa verkon vaaroihin, laitteiden käyttöön ja sosiaalisen median pelisääntöihin liittyen. Ei aina mikään ihan helppo nakki.

Mä olen tästä kirjoittanut aiemminkin, mutta koska aihe on pinnalla ja tosi tärkeä, päädyin tämän postauksen yhteistyökumppanin, eli F-Securen aloitteesta pohtimaan tätä vielä lisää. Otin keskusteluun mukaan myös itse kohderyhmän edustajan, eli parin viikon kuluttua 15 vuotta täyttävän teinin, joka tietysti ensin tarjoili vähän nollanaamaa, mutta lopulta pehmeni antamaan ihan oikeitakin ajatuksia ja mielipiteitä.

Yhdessä päädyttiin kokoamaan meidän mielestä hyvät tärpit erityisesti jo hieman isompien lasten digikasvatukseen. Näillä aika simppeleillä vinkeillä pääsee aiheessa jo aika pitkälle.

Mutsin ja teinin digikasvatusvinkit TOP 5

1. Tervetuloa vuoteen 2018

Vaikka tokihan tiedämme, että ennen kaikki oli paremmin, uutiset kuunneltiin kerran päivässä radiosta ja maitopullo jäätyi koulumatkalla, ei “nykyvouhotusten” päivittelyllä päästä lasten ja nuorten kanssa kovinkaan pitkälle. Maailma muuttuu ja media ja yhteydenpitovälineet sen mukana. Joten vaikka kaiken siirtyminen verkkoon tuntuisi itsestä kuinka pelottavalta, turhalta ja vaikealta, yritä totutella ajatukseen ja ota rohkeasti selvää asioista. Digitalisaatio on nimittäin sellainen juna, joka ei pysähdy tai edes hidastu, vaikka sitä kuinka sen oman kelloradionsa ääressä vastustelisi.

2. Osoita kiinnostusta

Kun teini näyttää kikatellen yhden illan aikana kymmenen videota kissasta joka lentää kypärä päässä avaruudessa, se voi tuntua sinusta täysin älyvapaalta, mutta lapselle on tärkeää, että osoitat olevasi kiinnostunut hänen tekemisistään, vaikkei niissä mielestäsi aina mitään järkeä olisikaan. Kaikkia lasten ja nuorten hittijuttuja ei ole tarvis edes yrittää ymmärtää, riittää kun on kiinnostunut ja luo avoimen ilmapiirin, jossa muksu voi tulla kertomaan ne vähän ehkä tyhmältäkin tuntuvat jutut vanhemmalleen.

3. Keskustele, älä uhkaile

Meillä vanhemmilla on joskus vähän huono tapa olettaa aina ensimmäisenä sitä pahinta. Harmillisen usein huomaa itsekin etenevänsä olettamuksella, että muksu on syyllinen kunnes toisin todistetaan, eikä toisin päin. Usein onkin helpompi lätkäistä päälle aikarajat ja kiellot helpottamaan valvontaa, kun ehkä tärkeämpää olisi keskustella lasten kanssa turvallisesta netin käytöstä ja antaa heille eväät toimia oikein ahdistavissa ja epämiellyttävissä tilanteissa. Kännykkäkiellot ja takavarikointi ovat lopulta aika ekstreemejä keinoja ja rauhoittavat tilanteen vain hetkeksi. Myös vanha totuus pitää edelleen kutinsa: mitä kielletympää, sen kiinnostavampaa. Usein luottamuksella pääsee kuitenkin pidemmälle – pelisäännöt kannattaa sopia yhdessä siten, että kaikki noudattavat niitä. Myös aikuiset.

4. Ole apuna, turvana ja oppaana

Koska verkossa käytännössä koko maailma on vain muutaman näpäytyksen päässä, mukaan mahtuu tietysti myös haitallista ja epämiellyttävää materiaalia. Netissä ilmenee kiusaamista, trollaamista, haittaohjelmia ja pilvin pimein lasten silmille sopimatonta materiaalia, joka vieläpä helposti lähtee leviämään kaveriporukoiden välisissä ryhmissä. Tiettyyn pisteeseen asti laitteisiin saa monenlaisia estoja ja lukkoja, mutta vaikka kaveriporukan yhdeltä kännykältä ei jotain videota näkisi, on vieressä heti viisi muuta, joista sisältö päästään katsomaan. Tärkeää olisikin puhua lasten kanssa avoimesti siitä, mitä kaikkea netissä voi vastaan tulla, ohjata kertomaan aikuiselle häiritsevistä sisällöistä ja myös ohjeistaa käytössäännöistä. “Sano netissä vain asioita, jotka kehtaisit sanoa myös kasvokkain” on aika hyvä nyrkkisääntö nettikäyttäytymiselle.

5. Käytä apuvälineitä

Avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen on meidän mielestä digikasvatuksen ykkösjuttu, mutta lisäksi kannattaa käyttää saatavilla olevia apuvälineitä. Esimerkiksi tämän postauksen yhteistyökumppanin F-Secure SAFE perhesäännöt on kätevästi Android-laitteisiin ladattava turvapalvelu, jonka avulla voi suojata useamman laitteen yhdellä kertaa. SAFEn avulla voi esimerkiksi määritellä päivittäisen ruutuajan pituutta ja rajoittaa juuri noita haitallisia sisältöjä lasten laitteista. Jos kännykän kelmeä valo meinaa kajastaa ovenraosta vielä yömyöhällä, SAFEn avulla laitteita voi hallinnoida myös etänä. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä palvelun avulla muksun sijainnin voi paikantaa kännykän avulla. Meidän perhe on parin viikon kuluttua lähdössä lomalle Wieniin ja olen kyllä ihan hyvilläni, että voin tarvittaessa tsekata teinin olinpaikan, vaikka hän omasta mielestään suureen maailmaan onkin jo valmis.

F-Secure SAFE -turvapalveluun voi tutustua lataamalla ilmaisen 30:n päivän kokeilujakson TÄÄLTÄ. Kokeilu ei vielä sitouta mihinkään, mutta kannattaa ehdottomasti ladata ja koklata, olisiko tämä just teidän perheelle käytännöllinen palvelu. F-Securen sivuilla on myös erinomaisia vinkkejä ja muistilista digiajan vanhemmille.

Kanssani tässä samaisessa kampanjassa ovat mukana myös Salamatkustaja-blogin Satu sekä Äidin puheenvuoro -tubettaja Inari, joiden postaukset ja videot löytyvät linkeistä. Kannattaa kurkata!

Millaisia ajatuksia nämä digihommelit teissä lukijoissa herättävät? Mitkä olette kokeneet parhaiksi digikasvatusnikseiksi omassa perheessänne?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Viisi tärppiä digikasvatukseen by mutsi ja teini”

  1. Nää on kyllä hankalia juttuja, joten kiitos hyvistä tärpeistä. Omat lapset on vielä himpun alle 10 ja olen päättänyt somen suhteen pitää kiinni 13 vuoden ikärajasta, vaikka olen kuulemma ainut nipo äiti ja KAIKKI MUUT saa jo tehdä sitä ja tätä. Tässä tapauksessa se kyllä taitaa ollakin totta, mutta silti aion pitää pääni.

    Toisaalta muistelen (korvat punoittaen) itseäni 14-16-vuotiaana kissin chatissa ja mietin, että ihan ok aikuinen musta tuli siellä vietetyistä tunneista huolimatta… 😀

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Siis just noi Kissin chatit! Ou gaad, millasia juttuja.. Eikä mitään käryä, kuka oikeasti oli langan toisessa päässä! Puhumattakaan siitä, kuinka paljon soiteltiin jo ala-asteella sen aikaisiin seksipuhelimiin, joihin naiset sai soittaa ilmaiseksi. Siis aivan keskenkasvuisina kakaroina kuultiin sellaisia juttuja aikuisten miesten suusta, että puistattaa.
      Somen myötä on tullut kyllä monenlaisia juttuja, joita vältellä, mutta oli niitä tosiaan jo silloinkin.
      Ja kiva, jos tärpeistä on jeesiä! 🙂

  2. Tämä oli tosi hyödyllinen artikkeli , kiitos! Meillä on kotona 4,5-vuotias, joten netin käyttö ei meillä vielä ole ajankohtaista, mutta ruudun ääressä vietetty aika kylläkin. Päivitin juuri juniorin iPadiin uuden käyttiksen, jonka mukana tuli Ruutuaika asetuksiin mukaan. Ja sinne tallentuva data on nimittäin pelottavaa! Tsekkaan joka ilta kertyneen saldon ja voi apua miten vaivihkaa sinne kerääntyy niitä tunteja ja minuutteja! Jonain päivänä luulin, että ei ole käytetty padia juuri laisinkaan, mutta saldo näyttää yli tuntia…!

  3. […] että perhesäännöt toimivat vain Android-laitteilla. Nakit ja Mutsi -blogin Päivi testasi F-Securen perhesääntöjä yhdessä teini-ikäisen lapsensa kanssa. Etenkin kaikkien teinien vanhempien kannattaa vilkaista […]

Vastaa