Vinkkaa kirja!

Kyselin jokin aika sitten vinkkejä esiteinin lukemaan innostamiseksi ja sain niin valtavasti hyviä vastauksia, että ajattelin kokeilla samaa uusiksi. Tällä kertaa vinkkejä olen vailla ihan minä itse.

Lukemaan minua ei niinkään tarvitse innostaa, into löytyy kyllä jo takataskusta. Mutta kuten aiemminkin olen jo maininnut, olen tuurilukija. Lukuinto riippuu mielialasta, kiireen tasosta, fiiliksistä ja mistä lie tähtien asennoista. Nyt on kuitenkin taas into päällä! Kävin pitkästä aikaa kirjastossa (mä olen pahan luokan pokkarihamsteri, enkä ole aikoihin lainannut kirjoja), enkä oikein tiennyt, mitä etsiä. Usein naistenlehdistä bongaan mielenkiintoisen oloisia kirjavinkkejä, mutta unohdan ottaa ne talteen ja kirjaston hyllyjen välissä tunsin lähinnä avuttomuutta.

Kolme opusta sain kuitenkin valittua matkaan. Riikka Pulkkisen maalailevan kauniiseen maailmaan ihastuin ikihyvikseni Raja – ja Totta -romaanien myötä, Katja Ketun Kätilöä olen kuullut kovasti kehuttavan. Täytyy muuten sanoa, että Pulkkisen Vieras ei ole vielä puolivälin jälkeen vakuuttanut ihan samalla tavoin, kuin nuo kaksi aiempaa…

syysuki 008

Nyt kaipaisin kipeästi siis kirjavinkkejä! Oletko äskettäin lukenut jonkun aivan erityisen upean teoksen? Kirjoittaako suosikkikirjailijasi varmaa tuotantoa kerta toisensa jälkeen? Palaatko jonkun tietyn kirjan pariin aina uudestaan? Mikä uutuuskirjoista on viehättänyt sinut? Vinkkaa!

Tää kiittäis ja kumartais. 🙂

-Päivi-

*edit* Valtava määrä suosituksia! KIITOS! 🙂

*edit2* Haluaisin vielä Pulkkisen Totta – ja Raja -teosten lisäksi suositella toista Riikkaa. Nimittäin Riikka Ala-Harjan Maihinnousu kosketti, ainakin minua.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

36 Replies to “Vinkkaa kirja!”

  1. Mä luin hiljattain Potter-Rowlingin Paikka vapaana. Se kertoo pikkukaupungista, jossa valtuutettu heittää henkensä ja hänen paikastaan sitten kilpaillaan. Oli kiintoisampi kuin kuulostaa: sopivasti ihmissuhdesoppaa, dramaattisia käänteitä ja juonittelua. Kaunareita siis. Kirja kiinnosti “työnkin puolesta”, ja mä luulen et sieltä vois löytyä sullekin tutunoloisia hahmoja 🙂 Tästä ollaan tekemässä vissiin leffaakin.

    1. Oi, kuulostaa JUST hyvältä! Kiitos vinkistä! 🙂

      -Päivi-

  2. Mun suosikkikirjailijoihin kuuluu ehdottomasti ruotsalainen Liza Marklund! Loistava naisnäkökulman ja perhe-elämää pohdiskeleva dekkarikirjailija, mutta jos tahtoo syventää ajatusmaailmaansa kannattaa tarttua hänen kirjoihin kuten turvapaikka ja uhatut. Nostaa muuten niskakarvat pystyyn rajuudellaan mutta siinä on myös oikeasti totuus… Ei ole kepeää luettavaa, mutta käsistä ei pysty laskemaan ja herättää taatusti ajattelemaan…

    1. Mä tykkään kans Marklundista ja olen tainnut kahlata aika lailla läpi koko tuotannon. Uhatut ja Turvapaikka koskettivat aikanaan erikoisesti, luin ne muistaakseni kun esikoinen oli vielä ihan pieni. Näitä suosittelen minäkin!
      Viimeisin lukemani Annika-kirja oli vähän ehkä pettymys. Ehkä jo liian tuttu ja turvallinen..? 🙂

      -Päivi-

  3. Pirkko T. says: Vastaa

    Oon lukenut ahmimalla kevään jälkeen kaikki Mari Jungstedin kirjat ja toivon että pian tulisi uusi kirja ulos!
    Olen dekkareidein suurkuluttaja!

    1. Mä tykkään kans dekkareista ihan hulluna! Oon siitä ehkä erikoinen tyyppi, että luen aina peräkkäin tiettyä tyyliä. Joskus pelkkää dekkaria, joskus hömppää, toisinaan elämäkertoja… Mutta kaikki uppoaa. Paitsi scifi. Yh. 😉

      -Päivi-

  4. Nimetön says: Vastaa

    Aloita Finlandia-voittajalla: “JÄÄ” , Ulla-Lena Lundberg. Luin kesällä ja aion lukea vielä uudestaan.
    Henning Mankell on itselläni lähes varma valinta, kirjoittaa sekä dekkareita että muista aiheista. Lukuiloa!

    1. Mä kanssa luin ton jään, josta joku jo vinkkasi. Tykkään lukea kotimaista/pohjoismaista. Anna-Leena härkönen, Eve hietamies ja Leena lehtolainen on mun ehdottomat suosikit. Tää ketju palvelee muakin, kiitos tästä :).

    2. Hei joo, mä muistan miettineeni tuota “Jää”-teosta, kun se Finlandian voitti. Kiitos muistutuksesta! Mankellia rakastan myös. Håkan Nesser ja Åke Edwardsson kuuluvat myös suosikkeihin. 🙂

      -Päivi-

  5. Eat Pray Love kannattaa lukea jos ei sitä ole jo tehnyt. Jos taas arjen keskellä ei pitkäksi aikaa ehdi syventymään kiinnostavaan kirjaan, on olemassa ihana, itkettävä ja naurattava vaihtoehto: Mark Levengoodin pakinakokelma-kirjat, jotka ovat täynnä hyväntuulisia kokemuksia ja oivalluksia elämästä. 🙂

    1. Eat Pray Love oli ihana! Pisti mut ainakin tosi paljon ajattelemaan, pohdiskelemaan omaa elämää. Leffaversiosta en niinkään välittänyt… Voisin kuvitella, että Levengoodin jutut uppois, kiitti vinkistä! 🙂

      -Päivi-

  6. Niina W. says: Vastaa

    Khaled Hosseinin Tuhat Loistavaa Aurinkoa on kylla ihan ehdottomasti yks mun suosikeista. Ma aloin just lukeen saman kirjailijan uusinta And The Mountains Echoed ja alku on lupaava.
    Suosittelen myos Gil Courtemanchen Kigalin Sunnuntait -teosta. Kaikessa lyhykaisyydessaan inhimillisen karu valotus Ruandan kansanmurhasta. Kaunis ja hirvea samaan aikaan.

    1. Tuo Tuhat Loistavaa Aurinkoa kuulostaa tutulta, olenkohan sen jostain joskus bongannut “pitäis lukee”-listaan. Kiitos näistä vinkeistä, kirjoitan ylös vihkooni! 🙂

      -Päivi-

  7. Luin Peter Franzenin Tumman veden päällä ja tykkäsin kovasti. Nyt luen Peterin uutta kirjaa, kirjan nimi muistaakseni Samoilla silmillä. Dekkarien jälkeen erilaista, mutta tosi hyvää luettevaa.

    1. Tätäkin olen muuten miettinyt! Pitääkin laittaa listoille. Ja leffakin mua kiinnostais. Kiitos vinkeistä! 🙂

      -Päivi-

  8. Mun tulee luettua kaunokirjallisuutta laidasta laitaan. Dekkareista pidän eniten. Usein poimin vinkkejä lehdistä sekä kyselen kirjastovirkailijalta ja ystäviltä. Näistä pidin: Valo valtameren yllä – M.L. Stedman, Kadonnut – Chevy Stevens, Hurrikaani – Laurent Gaudé, Ystävä hyvä – Rebecca James, Edward Finniganin hyvitys – Roslund&Hellström, Sisar – Rosamund Lupton jne.. listaa voisin jatkaa loputtomiin. Lisää omia suosikkejani löydät blogistani – kirjat tagin alta :O) Lukuintoa.

    1. Voi että, ihanan pitkä lista suosituksia! Kiitos kovasti! Nyt mulla on ainakin jotain kättä pidempää, kun ens kerralla menen kirjastoon. 🙂

      -Päivi-

  9. Voin myös suositella Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa – loistava!, ja uusinta Ja vuoret kaikuivat, myös tosi hyvä. Tuo Pulkkisen Vieras ei ollut mielestäni hyvä, Totta jätti suuret odotukset… Syksyyn sopii dekkarit ja tykkään kovasti Mari Jungstedtin ja Camilla Läckbergin dekkareista. Suosittelen myös David Nicholsin Eräänä päivänä (One day), aivan ihana kirja! Tiikeriäidin taistelulaulu, Aikamatkustajan vaimo… lukuiloa!

    1. Kiitos vinkeistä, Leena! Mä alan olla Vieraassa jo loppupuolella ja hiukan paremmin sisällä, mutta ei minusta silti missään nimessä yllä edellisten Pulkkisten tasolle.

      -Päivi-

  10. Khaled Hosseinia suosittelen minäkin; kirjailijan esikoisteos Leijapoika (muun muassa) on upea tarina, jota lukiessa itku tuli, vaikka hyvin harvoin tulee kirjojen parissa muuten. Sitten toinen, kerronnaltaan ihan toista maata, on viikonloppuna lukemani Anna-Leena Härkösen Onnen tunti, joka kertoo sijaisvanhemmuudesta. Oli nopea lukea, ja Härkönen omalla suoramukaisella tavallaan kkirjoittaa aiheesta mielestäni tosi hyvin.

    1. Hosseinia siis tulee lukuun, ihan varmasti! Niin monesta suunnasta on nämä suositukset nyt tulleet. Härkösestä tykkäisin varmasti, jo teininä tuli luettua Häräntappoasetta repeatilla. 😉

      -Päivi-

  11. Suosittelen Eve Hietamiehen kirjoja “Yösyöttö” ja sen jatko-osaa “Tarhapäivä”. Sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettuja elämänmakuisia teoksia vanhemmuudesta ja selviytymisestä. Koukuttavia.

    1. Mä ajattelin tulla suosittelemaan juuri noita samoja! 🙂 aivan loistavat!

    2. Yösyöttö oli tosi hyvä ja nyt on pakko myöntää, että mulla on jääny Tarhapäivä kesken… Pokkari lepää yöpöydällä vain osittain luettuna. En jotenkaan heti päässyt mukaan. Ehkä aloitan sen kokonaan alusta. 🙂

      -Päivi-

  12. Jos tämä kirjavinkkipyyntö kattaa muutakin kuin romaanit niin lukaisepa Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa -kirja. Tuhti ja vaikuttava tietopaketti ruokaan ja kosmetiikkaan upotetuista lisäaineista ja on muuten kiinnostavasti kirjoitettu! Samaa kauhutarinaa jatkaa Mats-Eric Nilssonin Petos lautasella.
    Älynystyröiden hierontaan ja universumin ihmettelyn alkupaloiksi Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa (Tieto-Finlandia -voittaja 2002).

    1. Marjoja ja Maskaraa on jotain kautta tullut tutuksi, täytyykin tarttua siihen vielä tarkemmin. Kiitos vinkeistä! 🙂

      -Päivi-

  13. Liza Marklund on myös mun lemppari – ja Annika hahmona on jo ystävä. Aina kun saa uuden kirja käteen, on sellainen fiilis että voisi itkeä tirauttaa, kun on niin onnellinen “jälleennäkemisestä”.

    Paljain jaloin on myös upea kirja. Tarina on tosi ja surullinen (välillä meinaa happi loppua kun on niin surullinen. Mutta kaikessa kaameudessaan myös suuri rakkaustarina ja kunnianosoitus elämälle. Kirja joka jätti jäljen. Mä olen kirjaston suurkuluttaja, mut Laura Saven ensimmäinen ja viimeinen teos löytyy kirjahyllystä – ja sydämestä…

    1. Annika tosiaan on melkein kuin ystävä jo! Ja noissa kirjoissa erityisesti olen aina Annikan puolella, vaikka hän välillä vähän rasittava olisikin. Mutta kun hän on ystävä. 😀
      Paljain jaloin kuulostaa mielenkiintoiselta. Otan “ohjelmistoon”. 🙂

      -Päivi-

  14. Jari Tervo : Layla

    1. Tästä olen kuullut paljon hyvää. Kiitos vinkistä! 🙂

      -Päivi-

  15. Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis! Äskettäin luin hesarissa kovin kehutun Tommi Liimatan Rautanaula-romaanin. Mutta eniten ikinä koskettaa Margueritte Durasin mikä vaan teos. Ah. Olen lukenut ne kaikki vähintään kahteen kertaan. Olenkin vähän outo. Mika Waltarin Neljä päivänlaskua on myös ihan pakko lukea.
    Sekava lista. T maria Kotitalouskriisistä

    1. Haha, outous ja sekavuus sopii tänne varsin hyvin! 😀 Kiitos vinkeistä, kirjaan ylös. 🙂

      -Päivi-

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        k

  16. Jos iskee elämänkertafiilarit, niin itse pidin Madame Mao:sta, kirjoittanut Anchee Min. Kiinan historiaa sivutaan taustalla, mutta pidin kirjan kirjoitustyylistä ja riitti käänteitä rouvan elämässä melkoisesti. Kirja mielestäni löytyy Ukin kirjastosta 😉 Lainasin saman kirjailijan aikoinaan enemmän huomiota saaneen Punainen Atsalea, mutta se ei sykähdytä samalla tavalla. Elämäkerta sekin, mutta kirjailian omasta elämästä tämä. Luettava se on, ehkä sekin vielä imaisee mukaansa.
    Toinen jota voin suositella oli Piiat, Kathryn Stockett. En meinannut malttaa laskea käsistäni. Leffaa en tästä vielä ole nähnyt.
    Kirjavinkkit oli kiva postaus. En ole vakilukija, mutta facessa bongasin tämän postauksen ja päätin palata hakemaan ideoita. Lukeminen on niin kiwaa!

  17. Moikka, nyt löysin tänne kun vinkkasit facessa! Vielä en ole saanut sitä lukuintoa tälle kevättä päälle, mutta eiköhän se pian tule, kun saadaan muutettua sinne omaan taloon ja alkais kunnolla aurinko lämmittämään! Sitten vaanterassin portaille istumaan kera kirjan 🙂 yöpöydällä odottaisi nälkäpeli ja en etes tienny että se löytyy kirjaston nuorisopuolelta, saas nähä millanen on. Leffaa en oo nähny, mutta mies tykkäs leffasta paljon. Ennen minäki hamstrasin pokkareita, nyt pyrin hyödyntään kirjastoa 🙂
    No mutta nyt niihin omiin suosikkeihin! Viime kesänä luin lähes yhdeltä istumalta kirjan Kun suljen silmäni, S.J Watsonilta. Tykkäsin paljon ja todellaki suosittelen! Minäki tykkään myös hömpästä
    Eli kaikki himoshoppaajat oon lukenu 😀 yösyöttö kans hyvä ja ps. i love you 🙂 ja sit myös dekkarit kuten donna leon ja lars keplerilta lukenu vasta yhen, mutta sekin vei niin mukana että ei kauan nokka tuhissu!! Että onhan näitä!

    1. Ja oho, olikin edellisestä postauksesta jo vierähtänyt jokunen kuukausi! Voisko tätä
      vinkkilistaa herätellä henkiin näin kesän kynnyksellä? 🙂

Vastaa