Vuosi elämästäni.

Tasan vuosi sitten eleltiin jokseenkin jännittävissä tunnelmissa. Kaupan remontti oli saatu valmiiksi juuri ajoissa ja vuorokautta ennen avajaisia herkut jotakuinkin lentelivät hurjaa vauhtia hyllyihin.
 Jännitti. Pelotti. 
Huomenna saan, tasan vuoden vanhempana ja ennen kaikkea viisaampana, juhlia pienen putiikkini ensimmäistä syntymäpäivää. Vuoteen on mahtunut niin onnistumisen iloa, kuin epätoivon hetkiäkin. Välillä olen valmis tuikkaamaan koko roskan tuleen ja toisinaan en voi tajuta, miten just mulla voi olla maailman kivoin työ! 
Eihän vuosi mikään kovin merkittävä aika vielä yrityksen elämässä ole, mutta pieni henkilökohtainen virstanpylväs kuitenkin. Mielessäni taputan itseäni olalle ja ennen kaikkea kiitän perhettäni. Ilman teitä, ei olisi kauppaa.
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin asiakkaille. Teille ihanille ihmisille, jotka olette ennakkoluulottomasti ottaneet Hilman omaksenne. Teille, jotka jaksatte kannustaa ja käydä ostoksilla. Lupaan tehdä jatkossakin parhaani.
Kiitos.
Huomenna juhlitaan niinkuin 1-vuotiasta kuuluu. Ilmapalloin, serpentiinein ja tötteröhatuin. Maistellaan herkkuja ja ollaan iloisia. 
Mä niin toivon, että neljän vuoden kuluttua saan edelleen olla järjestämässä synttärijuhlia. Vähintään samalla innolla, kuin nyt. 
-Päivi-
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Vuosi elämästäni.”

  1. Onnea Hilmalle ja Hilman syrämelle!

    1. Kiitos maailmanmatkaaja! <3-Päivi-

  2. Onneksi olkoon! Eikös sitä niin sanota, että kaksi vuotta menee ainakin yrityksen saamiseksi “jaloilleen”? Pellavaydämellä on jo se mainitsemasi neljä vuotta täynnä ja jotenkin nyt vasta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että kaupunkilaiset (ei vieläkään kaikki) tietävät että täällä on Pellavasydän.Ei ole meidän “pienten” kauppiaiden elämä herkkua, vaikka kuinka herkkua myisimmekin. Kyllä se on hikeä ja kyyneleitä, mutta onneksi niitä onnistumisen ja ilon hetkiä sopivasti ripoteltuna – että jaksaa uskoa tulevaisuuteen!Juhli nyt oikein täysin rinnoin synttäreitä….

    1. Niinkin olen kuullut, että normaalisti tuo jaloilleen saaminen kestäisi parisen vuotta, mutta Ugissa se on ollut kolme… Jännä. ;)Kiitos onnitteluista, otan tästä nyt kaiken ilon irti! :)-Päivi-

  3. Onnea herkkupuodille ja sen emännälle!Voin vain uskoa, että vuosi on ollut vuoristorataa. Ihailen yrittäjiä ja yrittäjyyttä! Minustakin siihen voisi olla, idea vaan vielä puuttuu :)Voi kun asuisin lähempänä, tulisin asap ostoksille ja onnittelemaan livenä!

    1. Suuret kiitokset, Nipsu! On tässä ehkä enemmän sitä ylä- ja alamäkeä, kuin palkkatyössä, mutta kyllä tämä myös antaa paljon enemmän. Ainakin mulle. :)-Päivi-

  4. Onnea yksivuotiaalle!

    1. Kiitos! :)-Päivi-

  5. Onnittelut yksivuotiaan emännälle!

    1. Kiitos paljon! :)-Päivi-

  6. Onnistuineita yksivuotis-kemuja!

    1. Kiitti! :)-Päivi-

  7. Lämpimät onnittelut!

    1. Kiitos! :)-Päivi-

  8. Ilon,onnen ja onnistumisen hetkiä 1-vuotiaalle <3

    1. Kiitos, Kikke! :)-Päivi-

  9. Onnea Hilmalle ja Hilman emännälle 🙂 Toivottavsti minäkin pääsen joskus vielä nauttimaan ihanan putiikkisi herkuista.

    1. Kiitos! Olet enemmän kuin tervetullut! :)-Päivi-

  10. Onnittelut yksivuotiaalle Hilmalle ja myös sinulle Päivi, ei putiikkia olisi ilman sinun työtäsi! Ihan pakko kysyä mitä on nuo kuvan ekat herkut, missä on tuolaiset pienet kiekurat? Näyttävät vastustamattoman hyviltä!

    1. Kiitos, Katja! 🙂 Nuo etualan pömpylät ovat Baileys-tryffeleitä. Aika taivaallisia… <3-Päivi-

  11. Onnea Hilmalle ja Hilman emännälle!

    1. Kiitos! :)-Päivi-

    1. Kiitos! :)-Päivi-

Vastaa