Vuosien tauon jälkeen…

Vuosia mä olen tätä odottanut, tästä haaveillut ja tätä miettinyt. Nyt päällimmäisenä tunteena on jännitys, jopa pelko. Miksi mä aina menen lupautumaan kaikkeen, enhän mä enää ole nuori ja näppärä. Jospa se oli aikanaan vaan sitä teini-iän haihattelua, ei mulla oikeastaan mitään lahjoja taida olla. Sitäpaitsi, tulevien viikkojen aikataulut hirvittää ihan tosissaan.

Mutta kun… se palo. On ehkä itsekkäintä, ylimielisintä ja narsistisinta sanoa hinkuvansa lavalle, yleisön eteen, mutta sinne olen kaivannut. Ja sinne olen nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen pääsemässä.

Huomenna on siis ensimmäiset teatteriharjoitukset. Lukuharjoitus oli jo tosin reilu kuukausi sitten ja vuorosanat on tietysti yliviivattu huolellisesti. Ihan niinkuin silloin ennen. Jännittää. Osaanko olla luonteva, mitä jos yritän liikaa, ehkä en olekaan yhtään hauska! Jos ohjaaja lyttää mut heti ja juoksen vessaan pillittämään. Jos en mahdu mihinkään roolivaatteisiin ja lopulta karaan lavalla alasti!

plari 004

Parempi kai vaan hengähtää syvään. Astua mieli avoimena teatterin ovesta sisään ja pikkuhiljaa löytää oma paikkansa porukasta. Ja hei, jos mä yht’äkkiä vihaan koko hommaa ja olen ihan sysipaska, tiedänpähän lopettaa heti tän prokkiksen jälkeen. 😉

-Päivi-

Ainiin, ainiin! Jos sinulla ei vielä lokakuun Kaksplussaa ole paperiversiona, voit käydä sen lukemassa nyt digilehtenä osoitteessa http://www.kaksplus.fi/digilehti

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Vuosien tauon jälkeen…”

  1. Voi että miten upeeta! Oon jo odotellutkin uutisia tältä saralta. Mitä missä milloin?? Kuka sää oot niistä hahmoista?? Oikeesti mä luulen, että susta kuullaan vielä isommissakin piireissä.. 😉

    1. Oi! Vai että oikein isommissa piireissä… 🙂 No, tiedä siitä sitten. 😉 Mulla on sellanen sivuosa, olen itseasiassa henkilö, jota tv-sarjassa ei ole tainnut näkyäkään. Mutta kovasti meitä on ainakin harjoitellessa naurattanut. Tervetuloa katsomaan! 🙂

      -Päivi-

  2. Hienoa, upeeta!
    Potku persuksiin ja lycka till! Hinoa kappaletta pukkaa… voi kun asuisin sillä, olisin niin sun ihalijajoukoissa 🙂

    1. Voi ihanaa, kiitos! (vaikkei kai onnenpotkuista saakaan kiittää ;))

      -Päivi-

  3. Mahtavaa!:)

    1. Niin on, ihanaa! 🙂

      -Päivi-

  4. Tosi hienoa! Onnea matkaan, kyllä sinä osaat ja pärjäät 🙂

    1. Kiitos! Eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala mennä. En malta odottaa pääsyä lavalle. 🙂

      -Päivi-

  5. Päkkänä says: Vastaa

    Eikä, ihanaa että rohkenit ja uskalsit!!! Mullakin oli heti ensimmäisenä mielessä, että ketä mahdat heistä esittää. Tuo on ehdottomasti mun lemppari sarja.

    1. On kyllä oikeesti aika jännää, näin pitkän ajan jälkeen! 🙂 Mun rooli ei ole sarjasta tuttu, mutta täpäkkä täti kuitenkin. 😉

      -Päivi-

  6. Jei, varmuudella onnistut – seikkailut jatkukoon. Kiitos KokoNainen 😉

    1. Voi Ilona, kiitos. <3

      -Päivi-

  7. Mahtavaa! Minusta on ihana lukea, kun jotkut uskaltavat! Itsekin välillä, mutta jotenkin turhan harvoin… 🙂

    1. Kannattaa uskaltaa, se on palkitsevaa! 🙂

      -Päivi-

Vastaa