Yksi plus yksi.

On yhtäkuin rakkaus. Miten ihanan pariskunnan ihania hääjuhlia saatiinkaan eilen olla viettämässä. Rento ja onnellinen hääpari jatkoi jorailua pikkutunneille asti, kuten tietysti me reippaat vieraatkin. Tänään onkin jaloissa tuntunut siltä, kuin olisi kiihdyttänyt muutaman tunnin jäärataa ympäri kolme numeroa liian pienillä luistimilla. Mää sydän korkokenkä.

Voisin tähän samaan syssyyn kertoa myös tarinan siitä, kuinka erään, nimeltä mainitsemattoman rouvan puoliso kysäisi huolettomasti 10 minuuttia ennen vihkimistä, että “mutta näkyyks sulta perse?”. Ei ollut vitsi, eikä naurattanutkaan kyllä yhtään siinä vaiheessa, kun hetkeä ennen juhlaa huomaat, että mekosta todellakin näkyy läpi. Ihan kunnolla!

Muutaman kirosanan, juoksuaskeleen ja paniikkiajatuksen jälkeen hommaan keksittiin kuitenkin upea hätäratkaisu, ennen kuin koko hääväki ehti nähdä rouvan haarakiilaa sen tarkemmin. Huh helpotusta. Ja bailaamaan!

Tässä vielä eilisiä tunnelmia kuvin. Kiinnittäisin erityistä huomiota varsin onnistuneisiin pariskuntapotretteihin lopussa. Olis niin ainesta “päivän asu” -bloggaajaksi, vai hä?! 😉

häät 029

häät 031

häät 035

häät 037

häät 039

häät 042

häät 046

häät 048

häät 073

häät 080

hääkaksari

häät 133

häät 129

häät 132

Voi hyvä isä…

Kiitos ja onnea vielä S & P! Ja hei, rakkautta kaikki! It’s all that matters!

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Yksi plus yksi.”

  1. Nimetön says: Vastaa

    Voi että mää taaas repesin 🙂 Ihanat! Hauskaa viikkoa! -Tia

    1. Hahahaha! Revettiin mekin aikalailla, kun eilen näitä kuvia alettiin selailemaan. 😀 Kivaa viikkoa sinnekin!

      -Päivi-

  2. Uulalaaa minkä väriset korkkarit!
    Ja mitä takapuolen vilautteluun tulee: vuosia sitten eräissä häissä oli päälläni puolihame. Hienosti toiletti reissun jälkeen hame oli jäänyt takaa ylös. Jeps, siellä sitten äässi paljaana pitkin juhlapaikan lattiaa ennen kuin kaveri huomautti, et viittis laskee hamettas. Kiitti vinkistä. ;D

    1. No eiks vaa olekin komeet klopot?! Mä tykkään niistä kyllä kovin, tosin mun jalat ei ollu ihan samaa mieltä. 😉
      On se kiva, että meillä kuitenkin on noita kavereita, jotka estelee meitä vilauttelemasta. 😀

      -Päivi-

  3. Nimetön says: Vastaa

    Voi ihanuus mitkä juhlat ja miten edustava pariskunta siellä lopussa <3

    1. Voi kiitos! <3

      -Päivi-

  4. Nimetön says: Vastaa

    Nyt naurattaa, ei voi mitään vedet silmissä täällä hekotan. Olet kyllä aivan mahtava persoona, kiitos siis tästä päivästä:)
    Ilona

    1. Ei ollut tuossakaan kamerassa sitä apinasuodatinta. 😀 Kiitos itsellenne, oli valtavan hauskaa! 🙂

      -Päivi-

  5. Voi että, työ ootta ihania!!! (Mie repesin kans…) ;DD

    1. Haha! No kyllä kieltämättä meitäkin vähän nauratti, kun tämä kuvakavalkadi nähtiin. 😀

      -Päivi-

  6. Kyl on niiiiin vakka löytäny kantensa!!

    1. No niin sitä moni tuntuis väittävän. 😀

      -Päivi-

Vastaa