Oisko se nyt vaikka mutscamole sitten?

Mä aina höpsähtelen asioihin. Niinku tiettyihin ruokiin esimerkiksi. Sit syön niitä ihan suu vaahdossa muutaman kuukauden putkeen, jonka jälkeen ilmenee totaalikyllästyminen ja tulee stoppi.

Nyt on menossa avokado-höpsähdys. Tai tarkemmin tuon pyhän kolminaisuuden avokado-valkosipuli-chili -höpsähdys. Tujusta guacamolesta on tullut joka viikonlopun vakkari ja innostuinpa tällä viikolla vihdoin kokeilemaan viime vuoden hittipastaakin. (vai olikse jo edellisevuonna?!) Enkä vaan saa tarpeekseni!

Koska mulla on tapana käyttää varsinkin valkosipulia suht runsaalla kouralla, on aina hiukan mietittävä, tekeekö näitä nyt ihan just palaveria edeltävänä päivänä. Mä olen koittanut sijotella tänne viikonloppuihin.

Tänäänkin siis valmistui vakkariguacamole. Ei lainkaan sileän samettinen, vaan tulisen rouhea. Sain alkuperäisellä ohjeella tehtyä ensi kerran viime kesänä grillibileissä, mutta koska en ohjetta enää muista, on se muokkautunut matkan varrella oman näköiseksi. Maistuu joka kerta hiukan erilaiselta, riippuen siitä, kuinka paljon mitäkin laittaa, mutta jotain tähän suuntaan. Olisko tämä nyt sit vaikka:

MUTSCAMOLE

2-3 kypsää avokadoa

1 limen mehu

3 valkosipulin kynttä

1-2 chiliä

tilkka oliiviöljyä (esim. valkosipulilla maustettu Lanfranchi)

suolaa

ripaus sokeria

rouhaisu pippuria

tuoretta korianteria

Sit vaan kaivellaan avokadojen sisustat kulhoon ja survotaan haarukalla sopivan “chunkyksi”, paloja saa jäädä. Chilit pilkotaan pieniksi ja lisätään joukkoon. Valkosipulitkin voi pilkkoa, mä yleensä lyön puristimen läpi, jotta maku tulisi mahdollisimman tasaisesti esiin. Puristellaan limen mehut joukkoon ja lisätään suola, pippuri, sokeri, öljy ja hienonnetut korianterit. Sekoitetaan koko homma.

Valmis!

guacamole 006guacamole 009

Nachojen ja tortillojen väliin tai niinku meillä: ämpärillinen tortillachipsien dipiksi. Ja House of cards -maratoni käyntiin.

Hyvää viikonloppua!

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

7 Replies to “Oisko se nyt vaikka mutscamole sitten?”

  1. Pitää ottaa ylös ja kokeilla! T.guacamole-neitsyt. 😀

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ehdottomasti kannattaa! 🙂

  2. Pia Koivula says: Vastaa

    Kuakamoole toimii aina. Tänäänkin tein.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Niin toimii! Ku junan vessa! 😀

  3. Mulle avokadot on suuri mysteeri, tarttisin kai jonkun personalkokin näyttämään mistä tietää, että ovat syöntikypsiä ja miten se hemmetin systeemi edes pilkotaan. 🙂

    Laittelin aiemmin kommenttia siitä Riikan matkasta – vaihdoin hotellin toiseen kun oivalsin, että autollekin pitää olla oma nukkumapaikkansa (josta sitä toivottavasti ei kukaan käy ulkoiluttamassa). Uskaltaiskohan siellä ihan kampaajallakin käydä? Sä et tainnu käydä testaa?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ei se oikeesti vaikeeta oo, ku sen kerran on tehny. 😀

      Mä en käyny Riikassa kampaajalla, mut miksei uskaltais? Mun mielestä annat mennä vaan! 🙂 Koska ootte lähdössä?

  4. […] Tarjoiluun lempeää creme fraichea, maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä ja juustoraastetta, sekä maissilastuja. Ja lastujen kaveriksi käy mainiosti myös tämä. […]

Vastaa