Katse lepoon päin.

Tänään iltapäivällä heitin kassin olalle, huikkasin moikat, käänsin pihalla kasvot aurinkoon ja hymyilin. Ensimmäistä kertaa viikkoihin kuumuus ei ahdistanut, lämpö helli nenänpäätä ja tuntui hyvältä. Olo oli helpottunut, eikä syyttä. Seuraavaan viikkoon ei tarvitse asettaa herätystä klo 5.40, eikä kiirehtiä iltaisin nukkumaan. Saan keskittyä lapsiin, kotiin ja itseeni. Lukea ja leipoa. Keitellä päiväkahveja. Saatella lapset […]

“Onko Ahvenanmaalla haita?”

Hej! Loistava koko perheen juhannusretki Ahvenanmaalla on nyt ohi. Haikein mielin kerättiin eilen kimpsumme mökin uumenista ja suunnattiin kotiin. Arki alkoi heti tänään aamulla; meidän vanhempien lomat on tähän hetkeen ohi, joten edessä oli paluu sorvin ääreen ja pienimmällä päiväkotiarkeen. Mutta muistellaan kuitenkin vielä hetki Ahvenanmaan suloista suvea ja yhteistä juhannuslomaa. Torstaina startattiin matkaan heti […]

Juhannusterveiset!

Hälsningar från Åland! Aikaisin aamulla kotoa startattiin ja Ville Vikingin kainalon kautta saavuttiin iltapäivällä tänne Jomalaan mökille. Ollaan aivan pöllämystyneitä, kuinka ihana paikka tämä on. Lapset pyöri ensimmäisen tunnin ympyrää sateessa, eikä puheripulista ole meinannut tulla loppua. Täällä on aika onnellinen ja irtaantunut olo. Pakollisten ostosten lisäksi ollaan ehditty jo puhella sitä toista kotimaista, saunoa, […]

Juhannus Ahvenanmaalla!

Hyvä, että edellisen reissun laukkujakaan on saatu purettua kun olisikin jo alettava suunnitella seuraavaa. Ja tällä kertaa mukaan pääsevät myös tenavat. Oltiin jo pidempään suunniteltu pientä kesälomareissua, joko pienen matkan päässä ulkomailla, ihan sisä-Suomessa, tai ehkä kaikkein mieluiten Ahvenanmaalla. Lapset innostuvat laivamatkailusta, enkä itse ole tähän ikään mennessä koskaan vielä päässyt siellä käymään, jos ei […]

Suloinen Riika

Sunnuntaina aamuyöllä kello pärähti soimaan neljältä. Oli aika nousta, nykästä tukka nutturalle ja ottaa suunta kohti lentokenttää. Luojalle kiitos Suomen valoisista kesäöistä. Ja kahvista. Matkanteko sujui ihan leppoisasti ja kentällä oltiin hyvissä ajoin puoli kasin maissa. Ja voi, kuinka mä tykkäänkään tuosta Helsinki-Vantaan lentoasemasta ja sen modernista helppoudesta. Boarding passit kulkee näppärästi kännykässä ja bag […]

Lomavamma.

Mitä helvettiä? Tässähän pitäis olla postaamassa urakalla kuvia biitsiltä, auringosta ja varpaista hiekassa, mutta täällä mä koitan saada itseäni väkisin hyvälle tuulelle. Ihme tunnevammanen minäkin. Mutta näköjään maanantai on maanantai lomallakin. Jostain syystä aamusta asti on vituttanut, ahdistanut. Koska näin loman ensimmäisenä päivänä, jos joskus, kannattaa esimerkiksi murehtia sitä, että loma on kohta jo ohi. […]

LOMA!!!

Ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen, mulla on ihan oikea kesäloma. Kaksi viikkoa näin alkuun, viikko myöhemmin ja vielä jemmaviikko jouluna. Vetää onnesta niin sanattomaksi, että taidan tyytyä toteamaan vain KIPPIS! -Päivi-

Reissuvinkkejä Riikaan?

Hyvänen aika! Olenko mä unohtanut kokonaan hekumoida minun ja mieheni tulevasta minilomareissusta Riikaan?! Ja tämän lisäksi ilmeisesti on jäänyt kokonaan hehkuttamatta “vuoden vaimoteko”! Ai kamala, asia on korjattava välittömästi! Miehen 35 -vuotissyntymäpäivä oli siis viime viikolla. Mietin pitkään, tohtisinko käyttää niukat säästöni pieneen kahdenkeskiseen matkaan, vai tyytyisinkö johonkin vaatimattomampaan ja käyttäisin säästöni johonkin “järkevään”. No, […]

Kuinka kesäloma toimii?

Näin. Sanois Matti ja Teppo. Ehe ehe. Vaikuttaa ehkä hiukan omituiselta ottaa esille kesälomia tässä vaiheessa vuotta, kun talvikin on vasta juuri saapunut. Mutta antanette anteeksi, äkkiseltään laskien edellinen kesälomani oli viitisen vuotta sitten. Siksi siis intoni purskahtelee yli äyräidensä jo tässä kohti vuotta. Viime keväänä kesäloma-aikaa mietittiin Uskolassa tältä kantilta, tänä vuonna sentään toisella […]

Kaiho.

Taisin jo aiemminkin kertaalleen todeta, että tämä tuleva pimeä aikaa ahdistaa minua. En ole nyt jostain syystä valmis luopumaan lämmöstä, enkä varsinkaan valosta. Tuntuu kamalan murheelliselta ajatella tulevaa vuodenpuolikasta. Kylmää, räntää, pimeää. Tämä alkusyksy kuulaine päivineen vielä menee, mutta loka/marras, saati vuoden mittaiselta tuntuva tammikuu saavat aikaan lähinnä puistatuksen väreitä. Syksyisin iskee kaiho. Tyhjä olo, […]