Sopivasti jussia.

Mulle tulee juhannuksesta mieleen lapsuus. Lämpimät kesäpäivät, paljaat varpaat, mummula. Mansikkapelto, hetekat vintillä, iltapäiväkahvit. Juhannuksena kahvin kanssa ei tarjottukaan korppuja ja rinkeleitä, vaan mansikkakakkua. Tuoreista, oman pellon mansikoista. Mummulassa tuoksui aina ruoka. Seinäkello tikitti hiljaa ja löi aina puolen tunnin välein. Aika oli seisahtunut, eikä ollut kiire mihinkään. Pienestä radiosta kuului hämmästyttävän hyvin stt:n uutiset […]

Viet tuon ämpärin mennessäs.

Pariskuntien ei kuulu viettää koko ajan aikaa yhdessä. Tässä nyt ollaan oltu muutama päivä aika tiiviisti toistemme niskoissa ja pikkuhiljaa alkaa tuntua. Eilen illalla isäntä otti yllättäen hatkat ja oli useamman tunnin ikäänkuin hukassa. Meinasin ensin, että yläkerrassa tuo varmaan, mutta ei vastannut huuteluihin. Pihallakin kävin toljottelemassa, mutta en tohtinut huudella perään. Mitä ne naapuritkin […]

Pavlova. Sittenniin.

Sitä kun saa ihminen lomapäissään kaikenlaisia ideoita. Niinku nyt vaikka alkaa askarrella marenkia. Että nyt kun on aikaa, niin minäpä teen semmosta Pavlovaa, ku ne telkkarissakin aina tekee. Ei VOI olla kovin vaikeeta. Eikä olekaan. Jos vaan uskoo, mitä ohjeessa sanotaan. Valkuaisvaahtoa pitää vatkata oikeasti kauan. Juu, ihan vaikka käsi puutuu ja vatkain kuumenee. Ei […]

Mitäs sitä ihminen… lomalla.

Ihana aamu. Ei herätyskelloa. Kiireetöntä lojumista. Koko perheen yhteinen, hidas aamiainen. Muutama pakollinen asiointi kaupungilla ja takaisin oleskelemaan. Tähänhän voisi vaikka tottua! Meillä ei ole loman varalle ainuttakaan suunnitelmaa. Ei reissua, eikä aikataulua. Lasten puolelta esitettiin yksi toive: “voidaanko yhtenä päivänä pelailla koko porukalla ja sit hiukan herkutella ja vaikka kattoa joku leffakin?” Voidaan. Jälleen […]

#spugelenkki2015

Nyt olen melkein sanaton. Höpönlöpön idea lukijatapaamisesta mauttoman lenkkeilyn merkeissä todellakin toteutui eilen. Kaikki meni enemmän kuin nappiin, lenkkeilijät oli nähneet vaivaa homman eteen ja ohjelmapuoli pelasi, kuin junan vessa. Lenkki suoritettiin kahden (virallisen) pysähdyksen taktiikalla. Tosin lopulta pysähdyksiä oli ehkä lähemmäs kymmenen, koska havaitsimme lenkkeilyn aika rankaksi. Välillä oli pakko pysähtyä lepäämään ja huolehtimaan […]

Tänään!

Tästä viime syksyisestä blogikirjoituksesta lähtenyt, aivan älytön idea lenkkeilytapahtumasta on toteutumassa tänään. Ihan pöllämystynyt ja uskomaton fiilis. Koska läpästähän tuo kaikki alkoi. Niinku tietysti kaikki parhaat ideat yleensä. Kommenttiboksissa naurettiin, kuinka lenkkeillään spurguverkkareissa ja heitettiin vitsillä ilmaan ajatus, että tarttis mennä joskus lenkille ihan porukalla. Ja tänään sit mennään! Muutaman tunnin kuluttua on startti tuosta […]

Levoton.

Tämä on ollut kertakaikkiaan omituinen viikko. On ollut tosi levoton olo. Kummallinen. Oon nähnyt kummallisia unia. Ikeniä kutittaa. Jännitys ja outo olo tuntuu nipistelynä sormenpäissä. Nukkuminen on pinnallista. Tällä viikolla oon tehnyt töitä helpottuneena ja hyvillä mielin. Seurannut sivusta äkillistä paskamyrskyn nousemista, kieltäytynyt yhdestä ainutkertaisesta mahdollisuudesta ja helpottunut osattuani kerrankin sanoa ei. Kaipa tämä fiilis […]

Tatskailua. Mutta mihin?

Tuo miekkonen yllätti mut muutama kuukausi sitten syntymäpäivänäni tatuointilahjakortilla.  Tai yyyyllätti ja yllätti, mutta sellaisen kuitenkin toiveestani sain. Vaikka pidän itseäni noin kaiken kaikkiaan aika spontaanina ihmisenä, tätä olen veivannut edestakaisin nyt ihan liian kauan. En ole vielä varannut edes aikaa, vaikka tiedän jonon kyseiseen lafkaan olevan monen kuukauden mittainen. Mutta kun en ole varma. […]

Huumorii, kato!

Mä olen kasvanut huumorilla. Mun isä on jäyhä ja suht pidättyväinen tapaus, mutta omaa loistavan huumorintajun. Veljeni paskoja juttuja jouduin sietämään ihan lähietäisyydeltä elämäni ensimmäiset 12 vuotta ja äiti sitten ehkä enemmänkin seurasi sivusta ja tuhahteli. “Ootte te kans!” Isoveikan kanssa ollaan pienestä pitäen kuittailtu aika rankasti. Siis enimmäkseen toisillemme. Mutta toki, kun siihen kasvoi, […]