Rakkaat nakkilaiseni, olen niin pahoillani, että alkuvuosi on lähtenyt blogin osalta liikkeelle hieman nihkeästi. Viimeiset pari viikkoa on olleet aikamoista tunteiden vuoristorataa. Olen käynyt jännityksen ja innostuksen huipulla, pudonnut välillä ahdistukseen ja pelkoon, lopulta pudoten kuitenkin helpotukseen. En tiedä, reagoiko kroppa jännityksen laukeamiseen väsymisellä, mutta viime päivät olen ollut äärimmäisen poikki, jotenkin epänormaalin väsynyt. Olo […]
ajatukset
The lista 2016

Pakko myöntää, että tämä vuosi on alkanut kohdallani aavistuksen kankeasti. Fyysinen kankeus on toki samaa luokkaa viime vuoden kanssa, käydäänhän tässä jo visusti neljääkymmentä, mutta myös henkisellä puolella kone on yskähdellyt. Olen lueskellut muiden innokkaita ja toiveikkaita ajatuksia alkaneen vuoden varalle, saamatta itse kiinni vastaavasta positiivisesta ajattelusta ollenkaan. Tuli sellanen epäröinti. Ja sitä seurasikin jo […]
Mikäs vuosi se tämmönen oli?

Se on kuulkaas kokonaista kaksi päivää jäljellä armorikasta vuotta 2015. Koitin tossa tämän päiväisellä Turun reissulla hiukan fundeerata, että minkäslainen vuosi tämä nyt sitten oli. Mitä tapahtui, tapahtuiko mitään ja oliko tästä nyt kellekään mitään iloa. Koska tämä bloggaajan elämä on ihan ensteks pöhköintä hommaa, jouduin tietysti tarkistamaan vuoteni kulun täältä. Enhän mä muuten mitään […]
Aikaa. Lisää aikaa.

Mietin tuossa tänään kotiin kävellessäni, että vuosi alkaa ihan todella olla jo lopuillaan. Reilun viikon kuluttua kilistellään jo uuden vuoden alkamisen kunniaksi ja opetellaan muutama viikko kirjoittamaan päiväyksiin vuosi 2016. Useamman viikon, ehkä kuukaudenkin ajan olen tiennyt, että viimeistään vuodenvaihteessa asioiden on muututtava. Jo liian pitkään olen puskenut eteenpäin jaksamiseni äärirajoilla. Että kunhan tämän ja […]
Tänään pinnalla

Maanantai. Need I say more? No ei varmaan, mutta sanon kuitenkin, koska se on ikäänkuin tän bloggaamisen idea. Tänään: – heräsin melkein tunnin liian aikaisin kummallisen liskojen yön jälkeen. Irtos naama ja ärsytti, kun uni loppui kesken. Vieressähän äijä tursotti kyllä varsin kovaäänisesti kellonsoittoon asti ja samaan selkeään tyyliin vielä vartin ylikin. Siinä vaiheessa, kun […]
Ihan chillisti vaan

Mua on vähän harmitellut tässä viime vuosina, etenkin nyt tänä kuluvana, kun niin moni sellaisista mulle ennen niin tärkeistä asioista on jäänyt ihan hunningolle tai mennyt kokonaan ohi tämän alituisen arkikaaoksen takia. Vaikkapa nyt tuo joulu. Vielä lasten ollessa pienempiä olin viimeisen päälle jouluhöperö ja aloitin jouluvalmistelut todella hyvissä ajoin. Olen toki huomannut viime vuosina, […]
Kiitospäivä

Ärsyttää myöntää, mutta olen aina ollut vähän luontaisesti negatiivisuuteen taipuvainen ihminen. Monella tavalla olen vähän hölmön sinisilmäinen ja haluan ajatella ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää, mutta pohjimmiltani näen lasin helposti mieluummin puolityhjänä, kuin puolitäynnä. Ihan paskaa elämänkatsomusta, josta olen yrittänyt (varsin laihoin tuloksin) opetella pois, mutta kovin sitkeässähän tuo tuntuu istuvan. Kun kuitenkin just aina meidän autosta […]
Ajatus viikonlopuksi

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Yksinkertaista, itsestäänselvää, totta. Kiitos Bill Murray. Hyvää viikonloppua! -Päivi Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
“Mut äiti, miks?”

Koko viikonloppu on mennyt vähän pala kurkussa. Ensin suuttumuksesta ja turhautumisesta idiotismia kohtaan, pojan pelissä saamasta aika pahasta tällistä ja lopulta saman pelin hienosta voitosta. Mutta onhan ne ajatukset olleet myös Pariisissa. Kuten monilla muillakin. Nyt osui lähelle. Minä, ja uskoisin, että suurin osa meistä, kokee keski-eurooppalaiset kaltaisekseen. Isku olisi voinut tapahtua yhtä hyvin Lontoossa. […]
Kuumottava sairaspäivä

Tokaisu “Miksköhän toi nukkuu päiväunet? Ei se kyllä yleensä… ettei vaan oo kipeeksi tulossa..” päättyy useimmiten juuri siihen, että kipeäksihän se on nimenomaan tulossa. Tai tullut jo. Omansa kun aika hyvin tuntee, on oppinut myös huomaamaan melko varhain, yleensä jo siinä vaiheessa kun lapsi itse ei vielä ymmärrä olevansa sairas, että jotain on vialla. Tänä […]