Tämmönen.

Mä oon ihan llloppu! Miksi kukaan, ikinä, missään haluaa lapsia? Just tänään en ole keksinyt ainuttakaan syytä. Meinasin varata yksisuuntaisen charter-lennon Pohjois-Koreaan. Kolme paikkaa on menny, vielä mahtuis. Anyone?! -Päivi Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Nakit bloggaa

Mä ajattelin pyytää noita muksuja kirjottamaan tänne blogiin. Ne oli tietty ensin, et häh ja miks. Mutta isosiskon johdatuksella suostuivat lopulta. Siinä niitä nyt tulee, lasten elämien kohokohtia. Mutta arvatkaa, mikä on siistiä? Se, että ne muistaa noi kahdestaan -jutut. Ja ne on niille tärkeitä. Ja se, että pienin sanoo asiat suoraan. Hah! (p.s. En […]

Leivästä virtaa!

Päästiin koko perheellä, tai oikeastaan erityisesti lapset, mukaan Pågenin kampanjaan, jossa saatiin kehitellä muksujen suosikkivälipaloja. Suunnittelin ensin erilaisia pizzaleipiä ja moussetäytteitä, kunnes hokasin kysyä lapsilta. Ja mistä lapset pitää? No yksinkertaisista asioista! Ainakin meillä. Niinpä annoin lapsille vapaat kädet. Laitoin tarjolle juustoa, kinkkua, maksamakkaraa ja kasviksia. Lapset saivat valita suosikkinsa Pågenin Limpukka-, Oivallus! Subs- ja […]

Lastenlääkäri näppiksen päässä

“Ja minähän en lääkäriin mene!” on meillä aika tuttu lausahdus. Nimenomaan mutsin suusta. Varsinais-suomalainen asenne on siirtynyt tässä tapauksessa jouhevasti isältä tyttärelle ja edelleen mieluummin hiukan kärvistelen ja odotan oireiden katoavan itsekseen, kuin marssin lääkärin pakeille. Katsokaas kun ettei sitten vaan turhaan. Keväällä pitkittyneen flunssan jälkimainingeissa käväisin lääkärissä huonon olon ja korvakipujen takia. Lekuri tutki […]

Letittäjät

Juuri kun mä olen jotenkin saanu itseni vakuuteltua siitä, että oon ihan kohtalainen äiti vaikken askartele omaa saippuaani, säilö kurkkuja, marjasta tai vala lasten kanssa kynttilöitä, löytyy uusi rima ylitettäväksi. Tai mun kohdalla alitettavaksi. Nyt ne letittää. Kaikki some-kanavat pullistelee toinen toistaan upeampia palmikoita, idyllisiä, ylivalottuneita kuvia, hymyjä ja yhdessäolon riemua. Nämä näppäräsormiset äidit ahertavat […]

Mutku emmä tiä!

Tapahtui eräänä tiistai-iltana: – Mua sattuu vatsaan… – No sit täytyy mennä lepäämään. – Mutku mullon se tanssi! – No mut se voi helpottaa ku liikut vähän. Onko se niin kipeä, ettet voi mennä? – Emmä tiedä! Sattuuuuuu!!!! – Meet nyt lepäämään ja ilmotat, ettet pääse tänään tanssiin. – Mutku mä haluun sinne! – Niin, […]

Riittämättömyysitku

Ne oli ne kangaskengät. Pienet, pinkit, läpimärät kangaskengät eteisen lattialla. Itku tulvahti jostain syvältä, tyrskähti kuin paha olo joskus. Yllättäen ja pidättelemättä. Itkua riitti ja riittää vieläkin. Vaikka sitä viikkotolkulla jaksaa, lopulta tulee aina ne kangaskengät, jotka laukaisee riittämättömyyden ja ahdistuksen ulos. Vaikka mä olen jo kaksi isompaa muksua saatellut aiemmin koulutielle ja vaikka olenkin […]

Sillä lailla

Tää on ollu sellanen supervanhemmuusviikko. Just sellanen, jota helmikorvakorukotiäidit paheksuu. Vetää miinuksia pieneen punaiseen kirjaan, naksauttelee kieltään ja voivottelee. Ja minä yritän epätoivoisesti jostain taustalta kiljua, että mää oon oikeesti ihan hyvä, emmä yleensä oo tällanen. Ja silti ne korvismuijat vaan puistelee päätään. Piti tuo vanhimmainen ilmoittaa tanssitunneille. Siihen oikeastaan ainoaan ryhmään, joka tästä kaupungista […]

Vuosi sitten

Jos tuossa pari postausta sitten sanoinkin, ettei tämä ehkä ole ollut mikään elämäni kesä, niin viime kesä osui kyllä aika lähelle sitä. Oli Riikan reissu (josta varsinkin tulomatkan yhteinen ripuli teki ikimuistoisen), ihana Ahvenanmaan juhannus ja koko kesän kruununa voitettu MM-kisamatka Bilbaoon. Että ei sitä kesää kyllä ihan helpolla ylitetä. Tiedän myös toitottaneeni tuhanteen kertaan […]

EN!

Tapahtui tänä aamuna: “EN laita vaatteita. EN syö aamupalaa. EN harjaa hiuksia. EN pue takkia. EN laita ainakaan hattua. EN mene kouluun.” MLL:n vanhempainnetti lupaa mulle 7-vuotiaasta mm. näin: “Lapsi on seesteinen, innokas ja nopea oppimaan uutta.” Olisin vaan kysyny, että entä jos ei oo, ni saako sen palauttaa ja mihin osoitteeseen? Käykö postiennakko? Nimim. […]