Topit ja flopit – Kirjavuosi 2019

Herramunhyvänenaikani! Mullahan on blogi! Ja tännehän voi kirjoittaakin aina aika ajoin jotain. Aloitetaan siis blogivuosi 2020 näin hyvissä ajoin helmikuussa, mutta sentään lempiaiheellani, eli kirjoilla. Vietetäänhän tänään sopivasti myös Lukurauhan päivää. Reilu vuosi sitten vuodenvaihteessa päätin yrittää palauttaa lukemisen osaksi arkirutiinejani. Kirjallisuus on lapsesta asti ollut minulle tietynlaista aivotreeniä, bensaa ajatuksilleni, ehkä ajoittain todellisuuspakoakin – […]

Lukukunto kohoaa lukemalla + muutama kirjavinkki

Mä kokeilin lapsena jotakuinkin kaikki mahdolliset harrastukset uinnista tenniksen kautta jalkapalloon, judosta kuoroon ja koripallosta teatteriin. Kolme viimeiseksi mainittua olivat tuolloin pitkäikäisimpiä ja samalla sellaisia, joita olen palannut harrastamaan myös aikuisiällä. Tai no kuoroa en ole, mutta voisin. Kaiken tuon kokeilunhalun ja omien juttujen etsimisen ajan yksi harrastus pysyi vakaasti kuitenkin mukana koko ajan, läpi […]

Ahmien, nauttien ja vängällä – alkuvuoden luetut

Multa meni viime syksy, tai oikeammin ehkä koko vuosi, vähän heikosti lukemisen suhteen. Jätin useita, ehkä yhteensä jopa kymmeniä kirjota kesken, vaikka osaa olin saattanut lukea jo reilusti yli puoleen väliinkin. En vain ollut päästä sinuiksi lukemisteni kanssa. Mikään ei tuntunut tarpeeksi säväyttävältä tai mielenkiintoiselta, vaan lukemista sävytti enemmänkin väkinäisyys. Olen kuitenkin kaivannut elämääni sitä […]

10 lukuvinkkiä kesäksi

Mä olin selvästi aliarvioinut kesän saapumisen, koska tänään kun marssin neulepalttoossa tuolla, lähes helteisessä säässä, tunsin kummaa leiskuntaa. Ja leiskunnalla tarkoitan hikoilua. Mutta niin se vaan tulla tärähti, se kesä. Eilen jo valmiiksi nyyhkin kohta lakastuneita omenankukkia, onneksi kohta on jo syreenien vuoro. Ja kesällä, jos joskus, kuuluu lukea. Maata riippukeinussa-laiturilla-nurmikolla-jyskinmuovisellabadenbadenilla-mummolanhetekalla tai ihan vaan sohvalla […]