Mulla on mennyt muutama viime viikko vähän lujaa. Ei siis hauskanpitomielessä (valitettavasti), vaan aikataulumielessä. Kotona oon kääntynyt pääasiassa nukkumassa, muuten arki on täyttynyt aikatauluista. Kroppakin jossain vaiheessa yleensä kertoo, kun ei itse tajua pysähtyä. Nukkuminen huononee ja kaikenmaailman kulkutaudit iskee helpommin. Pääsiäisen vapaat tuli siis varsin hyvään kohtaan. Ehkä kaikkein eniten toivoisin kokonaan suunnitelmista vapaita […]
minä itse
And she’s twelve.

Siinä se mun aprillihuijarini on. Ihan vaan kokonaan 12-vuotiaana. Vein tytön tänään syömään juhlan kunniaksi. Ihan kaksin. Ja tuli sellanen pakahduttava onni. Tästä tyypistä on kasvamassa hieno ihminen. Osaa käyttäytyä. Osaa nauraa. Ja mitä isommaksi on kasvanut, sitä enemmän uskaltaa heittäytyäkin. Lapsi, joka oli ennen kouluikää niin ujo, ettei selvinnyt edes kerhokuvauksesta itkemättä, on nykyään […]
PING it on, bitch!
Mä olen vieläkin melkein sanaton viikonlopun jäljiltä. Enkä pelkästään siksi, että ääni otti eilen lenssun ja koriskannustuksen jälkimainingeissa hatkat. Vaan se PING. Moni varmaan vieläkin ihmettelee, että mistä helkkarista tässä hommassa oikein oli kyse. Ja sitä jännitettiin me osallistujatkin varmasti kollektiivisesti ennen perjantaita. PING Helsinki kokosi ensimmäistä kertaa sisällöntuottajat blogeista, Instagramista ja Youtubesta sekä yritykset […]
#pinghelsinki
Passi… Check. Korkkarit… Check. Huulipuna… Check! Meitsi lähtee kohta kohti Helsinkiä ja huomenna koittavaa PING Helsinki -tapahtumaa. Hiukan jännittää, paljon innostuttaa! Koneen äärellä tuskin juurikaan ehdin majailla seuraavan parin vuorokauden aikana, mutta meininkiä (ja MUTSIn ensimmäistä Tallinnan matkaa..) voi seurata Instagramissa häsällä #pinghelsinki ja Facebookissa. Pitäkää peukkuja, että a.) ehdin bussiin, b.) hyppään oikeaan bussiin […]
Parasta just nyt!
Voi rakas blogini, kuinka olen sinua laiminlyönyt! Ja saattaa olla, että joudun jatkamaan välinpitämättömällä linjallani vielä loppuviikonkin. Olen niin pahoillani. Mutta lupaan kuitenkin olla sinulle hyvä taas ensi viikolla. Sit mä usein tahtomattani laiminlyön teitä blogikavereitakin. Oon saanut viime kuukausina useammankin haasteen ja vaikka niihin olen ollut tarttumassa, olen lopulta unohtanut. Anteeksi siis myös teille. […]
Sijaistoimintoja.
Uskomatonta, kuinka vetoavalta imurointi voi tuntua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Käsittämätöntä, että reisissä ei paina lenkillelähtö yhtään, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Ihmeellistä, kuinka suurella intohimolla vessojen pesuun voi suhtautua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Olen ihan koko päivän onnistuneesti siis vältellyt noita tehtäviä. Pessyt mielettömällä draivilla pyykkiä ja pyöritellyt vessapaperikiharoita. Tehnyt oikeastaan mitä tahansa, kunhan ei […]
Tulikohan vahingossa pilattua lasten elämät?
Aloin tuossa koulusta tullessani bussimatkalla muistella omaa nuoruuttani. Sitä yläaste-aikaa. Kuinka kipeästi sitä kaipasi pois kotiseudulta. Mä olisin ihan välttämättä halunnut tuolloin muuttaa Jyväskylään. Sukulaisten luona Keski-Suomessa vietetyt lomat saivat mut ihastumaan kaupungin letkeään elämänmenoon. Juuri sopivan suuri kaupunki, eikä tällainen pikkukylä. Ja sit siel oli toi Body Shop. Mitä muuta 90-luvun 14-vuotias tarvitsi? Ei […]
Jos ottaisin keskellä viikkoa viiniä…
… ni nyt olis just sen hetki. Kuka tarjois mulle viiniä? Lonkeroa? Mojiton? Ämpärillisen tequilaa? Ja kyllä. Avasin koneen ihan vaan tämän postaamista varten. Aika mielenkiintonen elämä mulla. Sori. -Päivi-
Lukuloma!
Mä olen jäljessä! Vuodenvaihteessa aloittamani lukuhaaste on edennyt kyllä, mutta ei ihan siihen tahtiin, kuin olisin toivonut. Huomenna starttaa jo viikko 12 ja luettujen kirjojen määräksi nousi juuri äsken kahdeksan, mikä tarkoittaa siis sitä, että olen jopa neljä opusta aikatauluani jäljessä. Mä pääsin tällä viikolla itseasiassa pitkästä aikaa taas kunnolla lukumoodiin. Kärsin muutaman viikon jonkin […]
Kolkkeetkolme.
Onhan se vähän harmillista, kun aikuisena syntymäpäivät ei enää oikein tunnu miltään. Ilmapallot, suihkuglitterit ja aamiais-skumpat jäi tänäkin aamuna saamatta, kun starttasin jo kuuden bussilla kouluun. Onneksi pääsin ihmisten aikaan kotiin ja pienten torkkujen jälkeen sain kimpun ruusuja ja lahjankin. Kuopus oli piirtänyt prinsessapiirustuksen (siinä oli ilmapalloja ja suihkuglitterii!) ja nyt keittiössä kolistellaan ilmeisesti jotain […]