Kaksi minuuttia sitten, klo 17.40 tänä päivänä, tuli kuluneeksi jämptisti kolmetoista vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Puolimetristä pötkylää tunattiin ulos 1,5 vuorokautta ja synnytyssalin radiosta ehti tuona aikana kuulua valehtelematta kymmenen kertaa Liekki-yhtyeen biisi Pienokainen. Olisiko sopivammin voinut osua?
“Pois, hei lennä pois, tyttöni pois.”
No lensihän se lopulta aika nopsaan, kun ponnistamaan päästiin. Tuli siihen pienine nenineen muuttamaan meidän elämän. Ihan pieni, hirveän rakas, aivan itsensä näköinen.
Tänään, synttäriaamunaan se heräsi kuumeessa. Enää se ei halua kipeänä kainaloon, vaan vetäytyy omiin oloihinsa. Lahjat avattiin (rahaa), lempiruokaa tehtiin (jauhelihapizza) ja kakku leivottiin (muta-sellainen). Ihan tuon neidon syntymään liittyvän Liekki-bändin kunniaksi leivoin kakkuakin hieman näyttävämmin ja meinasin siinä ohessa panna koko torpan palamaan. Classy. (blogin FB-sivulla tapauksesta sankarin nappaama kuvakin…)
Kolmetoista opin vuotta. Vieläkään en itseäni tunne edes aikuiseksi, mutta jotenkin kummallisen luontevasti tuo lapsi on tässä vierellä kasvanut. Hyvä tyyppi se on. Huumorintajuinen ja tunnollinen. Vähän rähmä.
Pienokainen.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
