Airbnb – hitti vai huti?

Tämä postaus on ollut ajatuksen tasolla teossa jo kesäkuisesta Köpiksen reissusta asti, mutta enpähän taas ole saanut aiemmin aikaiseksi. Ja toisaalta en oo ollut oikein edes varma, mitä mieltä itseasiassa koko jutusta olin. Paljon positiivista palautetta olin kuullut Airbnb-majoituksesta erityisesti perheen kanssa matkustaessa, mutta miten homma lopulta eroaa hotelliyöpymisestä, kun reissussa on pariskunta? Tässä vähän kokemuksia meidän ensikosketuksesta toisten kotona majoittumiseen.

kopis1

Alkuun on tietysti todettava, että kokemus perustuu tavallaan pakon edessä ja viime hetkellä valittuun majoitusvaihtoehtoon. En häpeile myöntää, että matkustaessani harvinaiselle kahdenkeskiselle lomalle pariksi päiväksi mieheni kanssa, nukkuisin mieluiten vaivattomasti hotellin valkeissa lakanoissa ja nauttisin superaamiaisbuffetista. Helposti ja huolettomasti. Avainkortti, aulabaari, siivouspalvelu, kaikki kelpaa näillä harvinaisilla lomilla mulle vallan mainiosti. Jos olen pari päivää arjesta pois, en mielelläni ajattelisi ruoanlaittoa edes aamiaisen vertaa, vaan nauttisin muiden loihtimista herkuista ja keittämistä kahveista varsin mielelläni.

Siksi kävikin ahdistamaan, kun Köpiksen reissumme ajankohdalle ei ollut enää paria kuukautta ennen matkaa vapaita hotellihuoneita juuri lainkaan. Tai oli, mutta hintaluokka pyöri siellä 500 euron nurkilla yöltä halvimmillaan. (joku massiivinen konferenssi siellä oli) Vaikka siis hotellin rapeisiin lakanoihin halajinkin, ei budjetti venynyt lähellekään noita summia. Virhe tuli tehtyä tässä kohtaa; jäin odottamaan, josko tapahtuisi joku ihmehalpeneminen. No ei tapahtunut. Ullatus.

airbnb2

airbnb4

Kun lopulta palasin asiaan, aivan liian myöhään, sain pakit aika monelta majoittajalta. Joku piru vie ehti aina ensin. Lopulta iski jo vähän paniikkikin. Keikkaliput ja lennot oli taskussa, mutta majoitus pissi. Mietittiin majoittumista jo Malmön puolellekin, kun bongasin tämän asunnon Kööpenhaminan Frederiksbergista. Kämpästä oli mahdollisuus tehdä pikavaraus, eli mikäli tarvittavat päivät ovat vapaana, kuitata kämpän itselleen odottamatta vahvistusta. Vain vajaata viikkoa ennen reissua päätin tarttua tarjoukseen.

Kämppää houstaava Frank oli mahtava tyyppi. Heti varauksen tehtyäni sain viestin, jossa sovimme saapumisaikataulusta ja avainten luovutuksesta. Frank neuvoi meille selkeät ohjeet perille ja oli vastassa Frederiksbergin metropysäkillä, josta käppäiltiin muutaman sadan metrin matka asunnolle.

Perillä Frank esitteli meille lyhyesti asunnon, neuvoi wifin käytön, näytti pyyhkeiden ja lakanoiden paikat ja opasti kahvikoneen käytössä. Lähikaupat, parhaat ravintolat ja kahvilat hän neuvoi myös. Sovimme avaimen palautuksesta ja hän lähti. Oli vähän hassu olo. Täällä me vaan nyt ollaan Tanskan pääkaupungissa, jonkun täysin tuntemattoman miehen asunnossa. Jännittävää.

airbnb5

airbnb

Se olikin ehkä koko hommassa ristiriitaisinta mulle. En ole oikein koskaan ollut hyvä yökyläilijä, enkä viihtynyt muiden kotona pidemmillä vierailuilla. Tunnen toisten nurkissa oloni jotenkin kovin vaivaantuneeksi ja vaikka Airbnb:ssä isäntäperhe ei ollutkaan paikalla, jotain samaa tässä tunsin. Sellaista vähän ahdistavaa. Että missä ne asukkaat nyt joutuu loisimaan ja eihän me nyt vaan hajoteta mitään ja eihän se ikkuna jääny auki ja mikä toi haju on. Se lopullinen rentoutuminen vaan jäi puuttumaan, tiedättekö?

Itse asunto oli mainio puulattioineen ja erinomaisine sijainteineen. Kämppä ei ollut putipuhdas, vaikka perussiisti olikin, mutta se toi ehkä aavistuksen lisää tuota vaivaantuneisuutta mukaan fiilikseen. Harvemmin sitä kotonakaan putipuhdasta on, mutta “oma lika” on aina vähän eri juttu kuin muiden.

airbnb3

Hinta oli parilta yöltä yhteensä hieman päälle 200 euron, eli ei juurikaan ihan normaalia hotellihuonetta edullisempi, mutta tuossa meidän ryssimässä varaustilanteessa taas verrattaen varsin halpa. Majoituksen loistava sijainti, Frankin vieraanvaraisuus ja koko varaamisen helppous oli ehdottomia plussia meidän ekassa Airbnb-kokemuksessa. Nuo pienet siisteyspuutteet ja “toisen kämpässä loisimisen ahdistus” ehkä niitä miinuksia. Hintaero oli tässä tapauksessa suuri, mutta normihotskuhintoihin verrattuna ei olisi ollut, joten ehkä plusmiinusnolla siitä. Huomattavasti edullisemmalla olisi kyllä päässyt, jos olisi ollut liikkeellä ajoissa. Kröhöm…

Kokonaisuudessaan fiilis jäi plussan puolelle. Jatkossa todennäköisesti tulen kurkkaamaan sekä tämän majoitusvaihtoehdon että hotellit. Erityisesti lasten kanssa tai kaveriporukalla matkustaessa uskoisin käyttäväni Airbnb:tä jatkossakin. Suosittelen myös muita epäilijöitä kokeilemaan rohkeasti. Ja kun on ajoissa liikkeellä, saa varmasti myös suuremman säästön.

Millaisia kokemuksia teillä on Airbnb:stä?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

8 Replies to “Airbnb – hitti vai huti?”

  1. Pelkkää positiivista. Asuttiin vajaa viikko
    Lontoossa muutama vuosi sitten Airbnb kämpässä, jonka omistajat itse asustivat ulkomailla. Migään henkilökohtaista tavaraa ei siellä juurikaan ollut siis, joten ei tullut tuota kyläilyoloa.
    Lontoon hotellihuoneisiin verrattuna kahden makuuhuoneen pesukoneella varustettu kämppä Bond streetin metroaseman kyljessä oli kyllä todellista luksusta. Ei tarvinut kompastella laukkuihin ja tilaa oli myös löhöillä sohvalla. Meitä oli siis kolme aikuista, tuo jälkikasvu kun on jo reilusti yli täysi-ikäisyyden rajan ?
    Tykättiin ja käytetään varmaan jatkossakin tarvittaessa

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Jep, kuulostaa kyllä todelliselta luksukselta! Ja just toi, että kun vaan on ajoissa liikkeellä, saa varmasti edullisemmin ja hyvältä paikalta. 🙂

  2. Ei ole kokemusta, aivan uusi asia minulle. Reissussa valitsen aina mieluusti huoneiston, koska hotellielämä on minulle vastenmielistä. Perheen kanssa reissatessa huoneisto on toimivampi vaihtoehto. Kiitos hyvästä palveluvinkistä!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyllä ehdottomasti kannattaa tsekata! Majoitusvaihtoehtoja on ihan ympäri maailman ja monenlaisiin tarpeisiin.

  3. Päkkänä says: Vastaa

    Paljon matkustelevana aloitan yleensä matkan harkinnan hotellien tarjonnan katsastamisella. Mitä enemmän ikä mittariin tulee kilometrejä, sitä enemmän suosin hotellia palveluilla, mutta välillä pitää tehdä poikkeuksia. Joko rahallisesta tai käytännön syistä.

    Poikkeukseni sijoittuu Singaporeen, jossa en tosiaankaan meinaa asua keskustan tungoksessa ja maksamalla itseni vielä kipeäksi siitä. Joten airbnb it is!

    Kannattaa katsoa vuokraajan palautteet huolella. Vastausnopeus, perumisalttius, huoneiston arvostelut sekä lukea maksu- ja peruutusehdot tarkkaan. Meidän 4 henkinen perhe majoittui kolmen makkarin condoon. Talon ja paikan tiesin ja tunsin ja se on täysi kymppi. Asunnossa oli todellakin sitten toivomisen varaa. Ensimmäiseksi hain marketista pesuvälineet ja pesin kaksi kylppäriä lattiasta kattoon sekä keittiön. Toisen lika on tosiaan erilailla hyi hyi kun oma lika. Asukkaan omia tavaroita oli ainoalla ruokapöydällä häiritsevästi. Jääkapissa oli asukkaan itämaisia mömmöjä ja yksikään keittiön kaapeista ei ollut auki vieraille. Lisäksi keittiön varustus oli huono. Sängyt ja petivaatteet oli ok. Asunnon emäntä lähetti minulle kiitos viestin Suomeen palattauani koska oli pitänyt hänen asunnostaan niin hyvää huolta. Siellä päin asuneena minulla on pieni epäily siitä, että myös viraden tietty siisteystaso ei välttämättä ole ihan sama kuin täällä meillä päin. Se on hyvä ottaa huomioon. Menisinkö toiste airbnb asuntoon. Todennäköisesti menisin. Mutta kyllä se hotelli on vaan niin paljon helpompi. Ei tarvitse sopia treffejä kenenkään kanssa, miettiä ohareita tai asunnon kunnon tai varusteita. Hotelliin kun voin kävellä sisään koska tahdon ja osoittaa huoleni respaan silloin kun siltä tuntuu.

    Airbnb kyllä avaa paljon parempia matkailukokemuksia seikkailunhaluisille ja kohteisiin jossa muuten saattaisi olla vähän turhan kallista.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, musta tää konsepti on aivan loistava. Tarjolla on niin monenlaista majoitusta, että varmasti löytyy jokaiselle sopiva. Yksin matkaaville pelkkä yhden huoneen vuokraaminen on varmasti ehdottoman hyvä vaihtoehto ja just perheelliselle on tarjolla isompia asuntoja. Mutta sit on tietty toi yllätyksellisyys-factor. Kun ei voikaan soittaa respaan, kun on paskasta ja saada uutta huonetta.

      Mutta varmasti tullaan mekin käyttämään kyllä jatkossakin jossain yhteydessä.

  4. Kaksi kertaa puolen vuoden sisällä Tallinnassa ja molemmat olleet juuri niin hyviä kuin ovat mainostaneet ja muut arvostelleet. Tässä tilanteessa (kaksi aikuista ja kaksi melkein aikuista lasta (kokonsa puolesta varsinkin) majoittuvat kahta erillistä hotellihuonetta edullisemmin.
    Kaksin matkustavalle valitsisin välillä hotellihuoneen palveluineen:)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Samoin miettein täällä. Isommalla porukalla menisin varmasti toiste, kaksin ehkä mieluummin kuitenkin hotellin helppouteen. Riippuen toki siitäkin, kuinka pitkästä reissusta on kyse. 🙂

Vastaa