Arkikuva 43/52

arkikuva43

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. 

Yksi sana. Hotel. Lautapelimaailman kruunaamaton kuningas. Oikeasti veljeni ikivanha joululahja, joka on vaan jostain syystä joskus eksynyt mun muuttokamoihin. Tai sit siitä syystä että pöllin sen. Koska se on paras. 

Pakko myöntää, että meillä lautapelejä pelataan aiiiivan liian harvoin. Arki-iltaisin ei käytännössä koskaan, viikonloppuisinkaan… ei juuri koskaan. Joululomalla kaivettiin ekaa kertaa (edellisjouluna..) joululahjaksi saatu Visailuetsivät testiin ja loppiaisena levitettiin pöydälle vanha kunnon Hotel. Itsehän vanhana bisneshaina voitin pelin yhden hotellin taktiikalla, kun ei nuo muut ole vieläkään tajunneet, että Presidentti on voiton avain. Leyhyttelin sitten lainhuudatustodistuksia ja rahatukkoja muiden kiukutellessa sohvalla. Koska sehän peli-iltoja aina luonnollisesti leimaa. Niin kauan on kivaa, kun joku voittaa. Suuttujien määrä tosin vaihtelee. Tällä kertaa teini otti ihmeen iisisti.

Oikeestaan harmittaa aika paljon, että pelataan niin harvoin. Meilläkin on kuitenkin varastossa kaikki perinteiset Pekingin mysteeristä (oi kyllä!) Monopoliin ja Scrabblesta Huojuvaan torniin. Unoa joskus lätkitään, Kimbleä en sen sijaan voi sietää. Syytä tähän en osaa eritellä.

Mites ruutujen takana, tuleeko pelailtua ja onko teillä samanlaisia ikisuosikkeja, ku tää meitsin Hotel?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

17 Replies to “Arkikuva 43/52”

  1. Kirsi Sulonen says: Vastaa

    Muuttuva labyrintti on kans aika kova. Sitä pelataan täällä. Ja Unoa. Vanha kunnon Kimble on kyl kans hitti ja tietty Afrikan tähti, ikisuosikki.
    – Suikka

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hei joo, meillä on toi Labyrinttikin! Ja Afrikan tähti myös. On hyviä! Paitsi toi Kimble. Mikäköhän siinä vituttaakin niin paljon?

  2. Karjakko says: Vastaa

    Voi juu, lautapelit on niin ihania!! Tai ei kaikki. Yks. Scrabble!!!!! Sydän itki verta, kun jouluaattona huomasin ko pelin olevan hukassa anopin hyllystä. Mun jouluhaaveeni kun oli nimenomaan päästä pelaamaan scrabblea…
    Tulee pelattua vähänlaisesti. Lasten kanssa nyt jonkin verran Afrikan tähteä, mikä on ihan kiva. Ja joskus Kimbleä, mikä sekin on ihan ok, vaikka luulin että en tykkäis.. Sit lastenpelejä, mitkä on joskus vähän kyllä tylsiä… Choco, muistipelit, lotto.. Eläinpyramidi on ollut ihan haastava aikuisillekin!
    Jotkut pelit vaan on nykyään mun makuun liian monimutkaisia. Ärsyttävää, kun menee monta pelikertaa siihen, että yrittää ymmärtää mitä pitäisi tehdä..
    Mutta Scrabble! ♥ Yritetään kaverin kanssa saada aikaiseksi peli-iltaa, tai jopa kuukausittaista sellaista.. Ois ihanaa, kun vaan sais lastenhoidon järjestymään..

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Scrabble on mahtava! Just mietittiin, että sitä pitäis kyllä pelata pitkästä aikaa. Ja vitsi mikä idea, peli-illat! ⭐

  3. Meillä otetaan joka joulu muutama Monopoli matsi. Muulloin
    sitä ei pelata. Olen aika laiska kotona pelailemaan, kun pelaan
    töissä iltapäivätoiminnassa lähes päivittäin. Toisinaan tyttäreni
    osuu arkaan paikkaan sanoessaan, et kyllä sä toisten lasten kanssa
    jaksat pelata, mutta et hänen (auts, osu ja uppos). Silloin on pakko
    ryhdistäytyä ja istuutua pöydän ääreen pelaamaan.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Monopoly on kyl hyvä. Me pelattiin aikoinaan serkkuni perheen kanssa paljon sitä, siitä on mahtavat muistot. 💙

  4. Mulla oli kans tuo peli, oli aivan huippu! Ja tietenkin Presidentti piti aina saada 👍 Pitäisikin pönkiä äitin kaappeja, jos jostain vielä peli löytyisi. Oon onnettoman huono leikkiin lasten kanssa, mutta nyt vanhimman kasvaessa on päästy pelaileen lautapelejä ja siitä kyllä nautin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, nyt kaivelemaan! Mahtavat historian siipien havinat!

  5. Kyllä se on Royalin ja Boomerangin yhdistelmä, joka tuo voiton kotiin 😉

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Njääääh, Presidentti. Ja tarvittaessa Waikiki kaveriksi. 😂

  6. Lautapelit on parhautta! Olen ollut lautapeli-teemaisissa pikkujouluissakin jopa. (Ei kyl pukeuduttu pelinappuloiks, kuhan pelailtiin.) Itseasiassa me ei kyllä sen kyseisen kaveriporukan kanssa mitään muuta melkein ikinä tehäkään ku pelataan. Mut ne pelit onkin sitte iha lautapeliharrastajien pelejä eli pirun pitkiä ja haastavia. Lemppari ”tavis”peli on kyl ehdottomasti Cluedo! Pääsee välillä ite salapoliisiks,

    1. Ohops, loppuun piti tulla piste, ei pilkkua. Ei näytä siltä että juttu on kesken, ei. *Viheltelee viattomana*

  7. vaaleanvihreaa says: Vastaa

    Kuopus, 9v, päihittää kaikki Cluedossa, sen taktiikka on yksinkertainen ja päihittämätön. Uusi Castles-peli on hyvä, mahtuu 2-4 pelaajaa. Ikäsuosistus 13+, mutta nuorempikin pystyy pelaamaan, jos jaksaa keskittyä. Juoniminen vaatii ehkä sen 12-13v ikää. Säännöt eivät avautuneet heti ekalla pelikerralla kunnolla.

    Muuttuva labyrintti, muistipelit, Uno, Afrikan tähti ovat nopeahkoja pelejä. Itse inhoan Monopolya. Meillä on paljon pelejä. Nyt voisikin jostain pienten peleistä jo luopua.

  8. Meillä pelataan melko paljon.
    Järjestämme myös peli-iltoja ihan aikuisten kesken. Pientä naposteltavaa, ehkä joku hyvä haaste tai palkinto voittajalle.
    Paljon tulee pelattuna lasten kanssa hyväksi havaittuja klassikoita, kuten monopolya ja unoa, korttipakkakin on aika kova.
    Uusina peleinä talosta löytyy mm. Otrio.

  9. Unoo tuli pelattua loman aikana ”muutaman” kerran. toisin mulla meinas palaa käämit kun oltiin putkeen pelattu seittemän kertaa ja jokaikinen kerta kuusvee voitti mut!? sitten kun itte voitti nii johan alkoi maistumaan taas pelaaminen. 😀 pienet pelikaverit oli siitä ärsyttäviä kun aina oli taistelu kuka saa aloittaa ja kuka laitto minkäkin kortin ja se tärkein, kuka voitti. 😀 alias on lemppari, mut kimbleärsytyksen jaan sun kans, pelkästään se ääni on niin raivostuttava kun painaa sitä noppajuttua 😀

  10. Annuskainen says: Vastaa

    Carcassonne on meillä noussut suosioon. 🙂 Pelaillaan aikuisten kesken (välillä ihan kahdestaankin, peli sopii 2-5hengelle), mutta kyllä myös 13v on ollut täysillä mukana välillä ja voittanutkin meidät aikuiset moneen otteeseen. 🙂

  11. Voih, Pekingin mysteeri.. Me ollaan niin sitä mettästetty siskon kans, kun meillä oli se lapsena, mutta on kokenut hiukan kovia. Meillä ei hirveesti pelailla lautapelejä, mutta jos pelataan niin Cluedoa, se on meidän suosikki. Sitten korttipeleissä Skibbo on ehdoton ykkönen 🙂

Vastaa