Ekan seiskan tyrmäys.

Esiteini tuli ennen joulua keittiöön ja tokaisi huolettomasti:

”Mä sain siit äikän aineesta seiska pual. Onkse hyvä?”

SEIS!

Pysähdytään hetkeksi. Mitä sinä olisit vastannut?

joulu+heijastin 070

No. Meillä kävi niin, että molemmat vanhemmat oli toisistaan tietämättä vastanneet samalla tavoin. Että ei se oikein ole. Ihan ookoo, mutta ei, eihän se hyvä numero ole. Pystyisit parempaankin. Ja että vähän skarppausta.

11-vuotiaan mielessä tämä tarkoitti tietenkin välitöntä hylkäystä. Hieman jouduttiin lausuntoja siinä pehmentelemään, että kiertolaisten mukaan ei olla yhden seiskan takia laittamassa, eikä orpoutta ollut syytä välittömästi pelätä.

Tämä meidän vitosluokkalainen on ikäistensä tyttöjen joukossa varmaan aikalailla keskiverto-oppilas. Sellainen enemmän ysin, kuin kasin oppilas. Lapsi, joka ei nyt intoile koulusta, saati haali mitään ylimääräisiä valinnaisia, mutta pärjää hyvin, kun jaksaa keskittyä tehtäviinsä.

Tähän siis perustuu tyrmäävä asenne seiskapuoleen. Olinko silti liian ankara? Pitääkö lasta kehua keskinkertaisistakin suorituksista ja pilaanko lapsen itsetunnon vaatimalla tietyn riman ylittämistä? Ja mikä on kannustava tapa puuttua noihin ”keskinkertaisiin” suorituksiin?

Keskinkertaisuudessahan ei sinänsä ole mitään pahaa. Ja jos kyseessä olisi normaalisti kutosen oppilas, seiska puolestahan olis hinattu lippu salkoon ja leivottu kakku. Kun lapsen kuitenkin tuntee ja tietää pystyvän parempaan, tiettyyn tasoon yltämistä pitää mun mielestä vaatia. Opettaa, että sen enempää koulussa, kuin elämässä muutenkaan ei saa hyviä arvosanoja ilmaiseksi tai hutiloimalla. Tekemäänsä työhön pitää valmistautua, keskittyä ja tehdä parhaansa. Sen enempää ei voi vaatia, mutta jos selkeästi näkee, että jälki on vähän ”juostenkustu”, siihen pitää puuttua.

Tästä aiheesta saatiin miehen kanssakin pientä erimielisyyttä aikaan. Hän tunsi huonoa omaatuntoa jyrkästä suhtautumisestaan ja mietti, pitäisikö tytön läksyjä alkaa tarkastaa kotona ja olla siten kannustavampi. Tästä mä olen sen sijaan jyrkkä. Mun mielestä ei ole vanhempien velvollisuus tarkistaa enää viidesluokkalaisen läksyjä. Kohta 12-vuotiaaseen pitää luottaa niin, että hänelle annetut velvollisuudet hoituvat ilman että niitä kytätään. Ja eikös niitä läksyjä anneta vähän siksi, että ne tarkistetaan koulussa? Ja että jos on tullut virhe, siitä oppii. Apua ja tukea saa kysyä, totta kai. Mutta systemaattiselle holhouslinjalle en suostu lähtemään. Kysyn päivittäin, onko läksyt tehty ja jos vastaus on ”joo”, luotan siihen ilman muuta.

Lapsen isä siis pehmensi linjaansa, jutteli tytön kanssa fiksusti. Minä pysyin lapsellisen järkähtämättömästi kannassani. Selitin kyllä, että tiedän hänen pystyvän parempaan ja olin siksi pettynyt. Ja että ei, seiska ei kaada maailmaa, mutta kasiin ainakin olisi hyvä pyrkiä.

Tämä asia on mua jäänyt vaivaamaan, tuskin siitä muuten useamman viikon jälkeen kirjoittaisin. Olen miettinyt, mikä on oikea tapa kannustaa lasta ja koska mennään ankaruudessa liian pitkälle. Olenko näreissäni yhdestä seiskapuolesta enemmänkin sen takia, etten vaan kasvata vahingossakaan Idols-sukupolven lasta, joka kuvittelee olevansa joka alalla stara-ainesta, eikä kukaan koskaan oikaise häntä. Fiksumpaa olisi kai ollut halata tyttöä, sanoa ettei haittaa ja ensi kerralla paremmin.

Tärkeintä kai tässäkin on lopulta se, ettei lapsen tarvitse pelätä vanhempiensa reaktiota. Tuli kokeesta sitten seiska tai vitonen. Äidin ja isän kainalopaikkaan pitää voida luottaa, vaikka ei aina onnistukaan. Ja ehkä eniten juuri silloin.

Toisaalta se ei kuitenkaan poissulje myöskään sitä, että lapselta voi vaatia tiettyjä asioita. Mä vaadin omiltani käytöstapoja, toisten kunnioittamista, tiettyjen kotitöiden tekemistä ja sitä, että koulu hoidetaan kunnolla. Ja ylipäänsä asiat, joihin lähdetään mukaan, hoidetaan kunnolla. Jos joku harrastus ei esimerkiksi tunnu kiinnostavan, patistan mieluummin lopettamaan kokonaan, kuin tekemään puolivaloilla. Elämä on liian lyhyt siihen.

Ehkä ennen kaikkea mä toivon kuitenkin, että jokainen lapsi löytää oman intohimonsa. Ja annan luvan panostaa siihen, oli se sitten mikä tahansa. Muissa asioissa riittää, että tekee parhaansa. Sen enempää toisaalta tuskin voi vaatia missään.

No. Tuon joulukuisen tapauksen jälkeen kotiin on tuotu toinenkin seiska. Osasin suhtautua rauhallisemmin. Halasin, sanoin ettei haittaa ja ensi kerralla paremmin.

joulu+heijastin 032

Esikoinen kasvattaa tietämättään aika paljon meitä vanhempiakin. Monta ensimmäistä kertaa ja virhettä on tullut ja tulee vielä eteen juuri hänen kanssaan. Ei varmaan aina ihan helppoakaan olla se koekappale.

Se vois olla mutsinkin hyvä muistaa, ennen ku jyrähtelee.

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

58 Replies to “Ekan seiskan tyrmäys.”

  1. Siis kääk! Toi läksyjen tarkistaminen siis! Sehän on ihan lapsesta kiinni, minkä ikäiseltä läksyt tarkistetaan, mutta kyllähän se osoittaa vanhemmalta kiinnostusta lapsensa koulutyötä kohtaan, että ne läksyt ainakin pääpiirteissään tarkistetaan. Onnekkaita olette, jos olette noin hyvin pärjänneet ilman tarkistamista jo pitkään. Ystäväpiirissäni on monia, jotka vielä yläasteellakin vähintäänkin auttavat jossakin vaikeammissa läksyissä, ei se ole mitään kummallista. Ehkä noi seiskat kertoo teille, että lapsi tarvitsee apua. Eihän viidesluokkalainen ole vielä mikään iso!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ei siinä mitään ihmeellistä toki olekaan. Ja kyllä meillä kysellään kokeisiin ja autetaan, jos lapsi pyytää. Tottakai.
      Voi olla, että tämä johtuu mun omasta kasvatuksesta. Tai tietty varmaan johtuukin. Mä en muista, että mun läksyjä olis tarkistettu koskaan. Ja pärjäsin silti koulussa hyvin. Mutta opin paikka on tietysti sekin, että oma lapsi ei välttämättä (tai todennäköisesti) ole samanlainen oppija kuin itse oli.
      Mä luotan siihen, että kun lapsii sanoo tehneensä läksyt, eikä ole pyytänyt niiden tekemiseen erikseen apua, hän on hoitanut ne kunnolla. Enkä koe tarvetta enää häneltä niitä sen lisäksi joka kerta erikseen tarkastaa. Enkä koe myöskään, että se tarkoittaisi välinpitämättömyyttä koulutyötä kohtaan.
      Pikkuhiljaa lapsen on joka tapauksessa opittava vastuuta niin koulusta, kuin omasta tekemisestään muutenkin. Miten hän sen oppii, jos sitä vastuuta ei koskaan anneta?

  2. Päkkänä says: Vastaa

    Mä olisin kysynyt että mitä mieltä sä itse olet? Onko se sun mielestä hyvä numero ja kertooko se miten paljon osaat?

    Koulunkäynti vaikeutuu koko ajan vuosi vuodelta. Nyt huomaa, että ysillä olevaa tyttöä rupee jo vähän harmittamaan jotkut numerot. Ennen oli niin paljon helpompaa saada ysi. Nyt sen eteen joutuu tekemään töitä.

    Mä olen lapselleni sanonut, että jos itse tietää että on paraimpansa yrittänyt ja näkee mihin se riittää niin siihen voi olla silloin tyytyväinen. Jos ei ole, niin seuraavalla kerralla sitten yrittää ehkä vielä vähän enemmän.

    Minä olen sitä mieltä, että 7,5 ei ole hyvä ja olisin kyllä lapselleni sanonut, että hän pystyy parempaan. Tosin, olen kyllä huomannu että tietyistä asioista kannattaa ehkä puhua vähän varovasti ettei herkkähipiäiset nuoret loukkaannu (ettei mikään taaskaan ole kyllin hyvää).

    Ja halleluja, siitä etenkin olen sitä mieltä että vanhempien ei kuulu hoitaa lastensa läksyjä. Meillä ei ole koskaan niitä hoidettu. Meillä ei ole koskaan kuulustelutalkoita pidetty. Lapsen pitää oppia kantamaan itse vastuunsa koulutehtävistä. Toki pyydettäessä autetaan ja joskus kuulustellaan sanoja mutta vain jos lapsi itse pyytää apua.

    Ainakin viime viikolla koulussa tuli vanhpain tapaamisessa hyvää palautetta lapsen oma-aloitteisuudesta ja aktiivisuudesta. Kouluasiat tuntuu hoituvan mallikkaasti. Vaikka äidistä ehkä välillä tuntuu että jotkut tehtävät menee vähän liian löysin rantein. 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on ehkä nyt juuri se tärkein pointti, että niin kauan, kuin lapsi tekee parhaansa, enempää ei voi pyytää. Ja toi on myös totta, että varoen pitää aiheesta puhua, tuo on ikä, jossa selkeästi helposti ottavat itseensä.

      Mä olin viime vuonna yhdessä vanhempainillassa aivan kummissani, kun joku esitti, että kaikki läksyt pitäisi opettajan kirjata Wilmaan, jotta vanhemmat voi tarkistaa, onko ne tehty. Mussa istuu niin tiukassa se, että tätä kautta lapsi oppii vastuuta, että olin ihan pöyristynyt. Ainuttakaan merkintää ei lapset ole kyllä vielä tekemättä jättämisestä, tai muustakaan saaneet, vaikken läksyjä joka ilta läpi käykään. Ovat vissiin siis oppineet ainakin, että läksyt kuuluu koulunkäyntiin siinä, missä kouluunmeno joka aamu. Niitä ei kyseenalaisteta, ne tehdään. Ja jos tarvitaan apua, sitä pyydetään silloin vanhemmilta. Mä kokisin jotenkin osoittavani luottamuksen puutetta, jos pistäisin kiikuttamaan joka ilta läksykirjat naaman eteen.

      Mutta jaa-a, tiedä näistä.

    2. Olen tässä Päkkänän kanssa samaa mieltä.

      Itsellä samanikäinen lapsi, ja olen sitä mieltä, että tuon ikäisen pitää jo ottaa itse vastuu siitä läksyjen tekemisestä. Apua toki saa pyytää ja sitä annetaan, jos tarve on. Ei se tarkoita ettenkö olisi kiinnostunut lapseni koulunkäynnistä, jos en kyttää sen läksyjen tekoa. Yritän itse opettaa sitä, että ne hommat pitäis hoitaa mieluusti niin ettei tarvi hengittää niskaan. Tuon ikäinen osaa kyllä halutessaan. Tai suurin osa ainakin osaa. Meillä ongelmana on se, että poika ei merkkaa läksyjä kirjoihinsa niin on kovin vaikea tarkistaa, onko läksyt tehty. Wilma on täynnä unohdusmerkintöjä ja silti se vetelee kokeista jotain 9 ja 10 väliltä.

      Tuosta 7.5 hyvyydestä ollaan selkeästi montaa mieltä. Meillä ei tarvii saada kymppejä, mutta tiedän, että lapseni pystyy parempaan kun 7.5 eikä se minusta hyvä ole. Ei se nyt mikään katastrofikaan tietty ole. Mulle riittää se, että yrittää parhaansa. Siis oikeasti yrittää, ja että tekee sen kokeen eteen vähän töitäkin.

  3. Päkkänä says: Vastaa

    Niin, pitää vielä antaa kommentti ensimmäiselle kommentoijalle.
    Kyllä vanhemmat voi osoittaa kiinnostusta lastensa opiskeluun ja koulutehtäviin muutenkin kuin kuulustelemalla ja tarkastamalla tehtäviä. Päivän oppiaineista voi puhua ja kysellä mistä siellä on puhuttu ja mitä opittu yms.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Aivan näin!

  4. Anniinan kanssa samalla linjalla. Kyllä vitosen läksyjä vanhempien pitää tarkastaa. Ei oppimista saa sysätä täysin koulun eli opettajan vastuulle. Seiskat kertoo siitä että kotona tulee treenata enemmän. Lapsi ei osaa vielä väyliä ja välineitä treenaamiseen eikä ymmärrä että koulua käydään vain itseä varten vaikka tuon lausahduksen kuulisikin.
    Omat vanhempani lopettivat liian varhain keskittymisen läksyihini. Olin lukiossa aivan ulalla monesta asiasta ja syytän siitä vanhempiani. Nyt vanhempana olen jopa ylikiinnostunut koulujutuista ja läksyistä koska itse lähimpänä aikuisena huomaan missä ja millon mennään metsään jos mennään ja olen paikalla antamassa oikean suunnan. Opettaja ja koulu on tärkeitä mutta en koe että siellä on vastuu lapseni opinnoista.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ei tietenkään ole koulun vastuulla lapsen oppiminen. Mutta mä koen sen sijaan, että lapsi myös oppii oikeasti paremmin tehtyään ensin sen mahdollisen virheen, vaikka sitten läksyissä. Jos ne läksyt tarkistetaan ja korjataan kotona valmiiksi, meneekö se oppi yhtä hyvin perille?

      Voi olla tietenkin, että menee. Ja kuten jo aiemminkin kommentoin, mä olen varmasti jyrkkä juuri siksi, ettei mun läksyjä ole tarkistettu. Mä olen saanut vastuun kouluhommista jo tosi pienenä ja tottunut handlaamaan ne itse. Ehkä se malli on ollut väärä, mutta istuu kyllä tiukassa.

  5. Pehmeitä ootte, älkää poteko omantunnontuskia & nouhätä 🙂 Mut suljettiin joskus 10-11-vuotiaana huoneeseen, kun meinasin mennä lukematta matikankokeeseen (”kun kuitenkin saan vain seiskan” oli mielipiteeni), eikä ulostulemista ollut ennen kuin olin kerrannut koealueen. Sain kasin. Opin, että pänttäämällä opin, ja siitä opista olikin sitten riemua – lyhytmuistini kehittyi ja muistaakseni keskiarvo oli ysin keväällä 9,8. Matikasta tuli ysi. Eli jos arvelee, et lapsi osaa, niin siitä vaan pientä pakkoa kehiin – kyllä vanhempi tuntee ja tietää lapsensa rajat 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No me ei ihan oven taakse olla suljettu, mutta kyllä mekin kokeisiin pakotetaan lukemaan. 😀 Ja kokeisiin myös kuulustellaan. Joten kyllä meilläkin jonkin asteinen kontrolli on, vaikkei läksyjä joka ilta tarkastetakaan. 😉

  6. Itse ainakin olisin toivonut lapsena sitä, että vanhemmat ois vaatinu mua opiskelemaan ja hoitamaan koulujuttuni paremmin. Opin menemään sieltä mistä aita on matalin ja sen on huomannut myös näin isompana. Ei osaa itseltäkään jotenkin vaatia tai tsempata. Joten musta on ihan okei, että seiska puolosesta voi huomauttaa ja kannustaa lasta parempiin numeroihin.. 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Se on ihan totta, että näissä varmaan tekee aikalailla niin, kuin omat vanhemmat on aikanaan käyttäytyneet. Mä luulisin, että meillä kävi myös omassa lapsuudessani niin, että läksyjen tarkistamiset jäi, kun huomattiin että pärjään mallikkaasti ihan itsekin.
      Ja samaa linjaa oon jatkanut siis itsekin. Ehkä tää nyt oli herätys sitten meillekin.

      1. En siis tarkota että mitään huomio siinä jos ei tarkista läksyjä vaan tarkotin kompata että lapsen kannustaminen parempiin numeroihin on hyvä juttu 🙂

        1. nakitjamutsi says: Vastaa

          Juu, toki! 🙂 Tässä oli vielä vähän hakusessa, että mikä se paras tapa kannustaa on, mutta kokeillaan nyt ensihätään näillä eväillä. 😀

  7. Työni puolesta toivon, että siellä kotona jossain määrin ”kytättäisiin” ja hiukan myös tarkistettaisiin annettuja läksyjä. Oppitunti ei aina kertakaikkiaan riitä kaikkien läksyjen läpikäymiseen ja tarkistamiseen , välillä se vaan on pakko jättää tehty-unohdettu-tsekkaukseen. Jos esim lukuaineiden läksyt (lukuläksy) tekee muutaman kerran hiukan laiskanpuoleisesti, kostaantuu se aika pian kokeisiin valmistautuessa.
    Samaa mieltä olen, että lapsen kuuluu jo tuossa esiteini-iässä itse muistaa ja hoitaa ne läksynsä; kutoset esim voi itse Wilmasta tsekata mitäs mistäkin oli tullutkaan.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä myönnän kyllä senkin, että oon huonoin mahdollinen ihminen opettamaan lapsilleni yhtään mitään. Kouluun liittyvää siis. Varsinkin matemaattisissa aineissa oon niin keila, että niitä edes on aika turha tarkistaa.
      Kokeisiin meillä kyllä pakotetaan lukemaan. Ja kuulustellaankin. Ja sit pistetään lukemaan uudestaan, jos ei onnistu. Siinä on myös sitä opin paikkaa lapselle. Jos niitä lukuläksyjä on jääny tekemättä, se tarkoittaa kovempaa hommaa kokeisiin luvussa. Vähän niinkuin oppia kantapään kautta.

      1. Yhdyn tähän kommenttiisi Päivi 😀 Muuten keskusteluissa tullut esille pointteja joita itselläni taitaa olla syytä pohtia.

        Mutta muuten vastaukseni olisi ollut samankaltainen kuin sinullakin. Pidempää jaaritteluakin saisin asiasta, mutta koska en jaksa näppäillä tyydyn linkittämään postauksen jossa asiaa jollain lailla pohdin 🙂 http://aarrekarttani.blogspot.fi/2014/05/minka-arvoinen.html

  8. Itse lopetin läksyjen teon tuossa iässä, jäi enemmän aikaa tärkeämpiin asioihin. Kaksi vuotta maleksin amiksessakin ja nyt on firmat, kartanot ja härvelit.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No ei kait siinä!

  9. En siis tarkottanu että mitään huonoa siinä jos ei tarkista lasten läksyjä vaan tarkotin kompata että hyvä että lasten numeroihin kommentoidaan ja kannustetaan parempaan :)sitä mäkin olisin halunnu 🙂

  10. Salallaa says: Vastaa

    Näin open vinkkelistä kommentoisin, että läksyjen tarkistusten ja koenumeroille asetettujen tavoitteiden kanssa TÄRKEIN asia mun mielestä on lähteä siitä lapsen tarpeesta liikkeelle. Toiset pärjää jo alusta saakka melkolailla omillaan ja huolehtii läksyt ja kokeisiin luvut, toiset tarvii siihen oikeesti kotoa tukea ja sitä tukea ei voi yksin koulu tarjota.

    7 puol ei myöskään mun mielestä ole mitenkään erityisen huono numero, se on jo hyvin lähellä sitä hyvää osaamista, mitä 8 tarkoittaisi, mutta vilkaisisin kyllä tarkemmin mikä on selityksenä tyydyttävään arvosanaan, onko kyse huolimattomuusvirheistä vai jonkin kokeessa kysytyn asian osaamattomuudesta.

    Ikävintä näin opena on ne tilanteet kun vanhemmille ei riitä mikään muu kuin 10 ja sitä sitten tavoitellaan vähän kaiken muun kustannuksella, sellaista prässiä en suosittele kenellekään.

    1. Komppi tälle! Omissa lapsissa esikoinen 8 v ja keskimmäinen 4 v on kuin yö ja päivä. 8 v tarvitsee apua vielä pitkään, kun taas 4 v osaa mainiosti itsekin (on nyt jo etevämpi kuin 8 v eskariaikoinaan). 4 v taas saattaisi jättää vilppi mielessään läksyt tekemättä, että siinä mielessä on valvonnan alainen, kun taas 8 v tarvitsee apua ihan oppimisessa ja tehtävien ymmärtämisessä.

      1. Opiskelija äiti says: Vastaa

        Mä oon kans tällä samalla linjalla, että samoista värkeistäkin tehdyt voi olla tosi erilaisia oppijoina ja toki muutenkin. Meidän esikoinen 14v taisteli alaluokat läksyjen kans. Ekalla tehtiin läksyjä äitin valvovan silmän alla kaksi tuntia päivittäin. Tokalla aika nousi jo neljään tuntiin. Kyse ei ollut osaamattomuudesta, vaan innosta ja keskittymisestä. Käytiin vähän läksykoulua ja tuli vain ikää lisää. Kolmannella meni jo sujuvammin. Nelosella hiukan vielä tutkailin ja vitosella meni jo omin nokin. Nykyään kyselen silloin tällöin muistutuksena, että onhan läksyt tehty.. Kokeista tulee 7-9.
        Nuorempi nyt 11v, sais joka kokeesta täydet pisteet osaamisen puolesta, mikään aine ei tuota tuskaa. Eskarissa osasi jo nelosluokkalaisen matikan ja tuskastui kun nelosluokkalainen ei osannut. Mutta on huolimaton, unohtelee läksyjen teon, ku ne voi tehdä tunnin alussakin tai jättää tekemättä, että pääsee läksykerhoon, kun muuten ei huolita, jos ei oo tarpeeksi unohduksia. Kokeissa rokotetaan huolimattomuudesta 0,5-2 pistettä, mutta mitäs sen väliä, ku oikeinhan ne on joka tapaukses. Yhdestä kokeesta lähtenyt 4 pistettä, joista pari osaamattomuudesta. Asenne holtiton, kun kaiken osaa. Tulee varmasti vielä ongelmia matkan varrella..

    2. nakitjamutsi says: Vastaa

      No toi on just tasan oikein. Jokainen muksu on kuitenkin omanlaisensa, niin oppijana, kuin muutenkin. Ja onhan tässä sekin, että harva lapsi, tai ihminen ylipäänsä on oikeasti hyvä kaikessa. Seiska puol vähän nosti takajaloilleen, mutta onhan tässä taas perspektiiviä tullu.

  11. ”Seiskat kertoo siitä, että kotona tarvis treenata enemmän.”

    Tuo lause pisti silmään tuolta kommenteista. Eikös aika iso osa oppilaista kuitenkin ole jotain 7-8 oppilaita? Mun mielestä yseihin ylsi vain vähemmistö, mutta voi olla, että olin keskivertoa ”huonommalla” luokalla.

    Itse olin pienestä asti se ysin tyttö ja vähän pelotti tuoda muita kotiin. Äiti sanoi, ettei ole vihainen, mutta kyllähän sen näki ettei vaikkapa seiska tai kasi niin kelvannut. Pieni pelko on hyvä olla persiissa sen koulumenestyksen takia, mutta oma näkemykseni on, että tarkkana kuitenkin täytyy olla. Ehkä asiasta keskustelu, omien ja lapsen mielipiteiden läpikäyminen ja perustelu vois toimia paremmin kuin pari sanaa, joista jää se fiilis että ei mennyt hyvin.

    En tiedä, kun oma on vasta 3v. Mut omia ajatuksia onkin aina helppo jakaa, vaikka voi olla että itse olen sitten joskus tulevaisuudessa aivan yhtä tiukkis kuin oma äitikin 🙂 Oikeata vastausta ei tässäkään varmaan ole.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi kyllä kieltämättä mullekin jäi vähän ihon alle. Vaikka toi eka seiska kieltämättä vähän pani mietityttämään, en nyt ihan noin rankalle linjalle lähtisi. Ja toisaalta, lapsi toi jouluna vielä keväästäkin parantuneen todistuksen kotiin, joten ehkä mihinkään kovin suureen hätään ei ole syytä.

  12. Riippuu lapsesta. Itse olisin ottanut iisoona loukkauksena, jos mun läksyjä olisi tarkastettu. Muistan lukeneeni kokeisiin ensimmäisen kerran vasta neljännellä luokalla, mutta ennen sitäkin tein tai jätin tekemättä ihan itsenäisesti. Seiskalla koin herätyksen ja ryhdyin kympin oppilaaksi. Ehkä siitä johtuen pikkuveljeni läksyjä kytättiin ahkerammin, että olisi tullut edes jotain tehdyksi. Odotettiinko häneltäkin enemmän, kun sisko sai kymppejä, ehkäpä. Ei se ainakaan kiinnostusta koulunkäyntiin lisännyt, sanoisin päinvastoin…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tottahan tuo on. Jokainen muksu on kuitenkin erilainen, niin oppijana, kuin muutenkin. Mä olen ylpeä siitä, että muksu huolehtii pääosin hienosti kouluasioistaan. Ja pyytää kyllä apua, jos sitä tarvitsee. Joten tuskin tässä ihan hakoteillä seiskapuolesta huolimatta ollaan.

  13. Minustakaan ei ole paikallaan kehua ja kiitellä lasta ihan kaikesta, siis kannustaakseen. Pehmeän realistinen ote on ehkä parempi 🙂 Oli hyvä kuitenkin, että uuden seiskan kohdalla sanoitte, että ensi kerralla sitten paremmin, näin olisin varmaan itsekin tehnyt. Luultavasti reaktioni ensimmäiseen olisi kuitenkin ollut hyvin samanlainen kuin teillä. Ehkä olisin pohtinut, onko jokin osa-alue, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle ja siten vaikuttanut koenumeroon. Juuri tänään taas mietin, olenko liian vaativa äitinä. Meillä tärkeimpiä ”oppeja” ovat toisten huomioonottaminen, tavaroista huolehtiminen ja se, että asioita saa kyllä useinkin tehdä huolimattomasti, mutta joskus jotain on tehtävä kunnolla = koulunkäynti mm. Tätä viimeistä yritetään jotenkin markkinoida jälkikasvulle niin, että kannustamme heitä näyttämään sen potentiaalin, joka heissä meidän mielestämme on! Miksi tehdä sinnepäin, kun osaa tehdä paremmin. Joku viisaampi voisi nyt kertoa, kasvatetaanko täällä meillä niitä suorittajia, perfektionisteja? Puolustaudun kyllä sillä, että täydellisyyttä ei vaadita, vaan kokeilemista ja yrittämistä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ja tossa oli tietty vielä sekin, että kyse ei ollut kokeesta, vaan äikän kirjoitelmasta. (kutsutaanko niitä vielä aineiksi?!) Enhän mäkään niissä koskaan parhaimmillani ollut. Mielikuvitus riitti usein kovinkin laveaan alustukseen, mutta sitku ei enää kiinnostanut, tarinan lopetti kuin seinään. Äikkä ei ole neitosen suosikkeihin koskaan kuulunut, joten ei ehkä ylläri, että just tuolta toi eka tipahti…
      Mutta toihan noiden muksujen kasvatuksessa just pointti onkin. Että kaivavat sen oman potentiaalinsa esiin. Harvoilla sitä ihan joka asiassa on niin kamalasti, mutta jokaisella tietyissä asioissa kyllä.

  14. Mä olisin päkkänän (?) Kans samoilla linjoilla, että kysyisin miten lapsen omasta mielestä meni, tekikö esim valmistautumisessa parhaansa ja oliko joku mikä erityisesti tuntui vaikeelta. Ja sitten yhdessä sovittais että seuraavaan tsempataan ja käydään tietty koe läpi siinä. Mä en vitosluokkalaisen läksyjä tarkistele koska niissä ei ole ollut kellään mitään häikkää. Kyllä opet tiedottaa ja niiltä voi kysyä että mites meiän lapsen läksyt. Lapsien koulunkäynnistä olen päivittäin kiinnostunut, pienempiä jeesaan ja kuuntelen lukuläksyjä jne. Isompien kans saatetaan muuten jutella esimerkiks rooman ajoista 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Just sama homma meillä. Mukana ollaan koulujutuissa, jutellaan useinkin läksyistä tai muusta kouluun liittyvästä ja opitusta, mutta ei tarkisteta systemaattisesti läksyjä. Jossain kohtaa se on kuitenkin lapselle annettava, se vastuu.

  15. Meillä kotona on useampi oppija, kovin erilaisia toisiinsa verrattuna. Toiselle oppiminen on paljon hankalampaa kuin toiselle, joka muistaa kaiken kerrasta. Ohjenuorana oon yrittänyt kuitenkin pitää tehdyn työn määrää: jos on harjoitellut tosissaan kokeeseen ja tuloksena on seiska (tai vaikka kutonen), ei pyyhkeitä tule. Jos taas ollaan menty soitellen sotaan ”kyllä mä nää kaikki osaan muutenkin”-asenteella, voi kasi puolestakin tulla sanomista. Toistaiseksi homma on toiminut ihan hyvin, mutta olen myös joutunut asiaa pohtimaan kun palautetta on täälläkin tullut annettua joskus aika hyvistäkin numeroista.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on erittäin hyvä pointti. Kaikista aineista ei kaikki hyvälläkään valmistautumisella saa hyvää arvosanaa. Mä en esim koskaan ole ollut hyvä matemaattisissa aineissa ja vihannut niitä yli kaiken. Toisinaan yritin enemmän, kuin joskus ja kyllähän ne huonolla valmistautumisella saadut huonot numerot harmitti enemmän.

  16. Yhdyn tähän kommenttiisi Päivi 😀 Muuten keskusteluissa tullut esille pointteja joita itselläni taitaa olla syytä pohtia.

    Mutta muuten vastaukseni olisi ollut samankaltainen kuin sinullakin. Pidempää jaaritteluakin saisin asiasta, mutta koska en jaksa näppäillä tyydyn linkittämään postauksen jossa asiaa jollain lailla pohdin 🙂 http://aarrekarttani.blogspot.fi/2014/05/minka-arvoinen.html

  17. Itse olisin huolissani enemmänkin siitä, että antaako koulu ja läksyt tarpeeksi haastetta lapsen älylle, ja onko opettajalla ylipäätään jäänyt muiden paimentamiselta opettaa uusia asioita.
    7 1/2 voi hyvinkin olla myös osoitus lahjakkaan lapsen joutokäynnillä olosta tai siitä, että asioita ei ole tunnilla opetettu.

    Itselleni lahjakkaana lapsena koulu ei tarjonnut mitään ennen yliopistoa, missä osoittautui, että en osaa opiskella, koska vieraiden kielien sanoja lukuun ottamatta en ollut joutunut tekemään läksyjä kotona. Sitä ennen olin aina ilman ylimääräisyä lukemistakin saanut aina kokeesta 9-10. Muutaman kerran sain jopa 10+, sillä opettaja tiesi aiheesta vähemmän kuin minä ja oli laatinut kokeen väärin, esimerkiksi yhteiskuntaopin kokeessa opettaja oli sitä mieltä, että Islanti ei ole Nato-maa.
    Valitettavasti lahjakas lapsi on peruskoulun suurin väliinputoaja, eikä asialle tulla tekemään mitään, koska kaikki tarvitsevat tasatasapuoliset mahdollisuudet, joka valitettavasti tarkoittaa useimmin sitä, että lahjakkaimmilla ei ole koulussa mitään tekemistä. Näin näyttää olevan myös aineissa, joissa opetuksessa vain taivas voisi olla kattona. Tunnen esim. pari lukiolaista, jotka selvisivät yläkoulun atk-tunneista kahden vuoden ajan kirjoittamalla 15 minuutissa wordilla tai excelillä opettajan antaman tehtävän, ja lopun ajan minkä hitaat kirjoittajat ja tottumattomat koneen käyttäjät tarvitsivat samaan tehtävään, esim. 5,5 tuntia, he pelasivat Facebookin suosittuja pelejä, tai kirjoittelivat minulle yksityisviestejä siitä, miten tylsää tunnilla taas on, kun opettaja ei anna tehtäviä… Valitettavasyi tämäkin tarina on tosi 🙁

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hyvä, uusi näkökulma tämäkin. Tän lapsen kohdalla en usko, että kyseessä on tämä. Seuraavan kanssa mahdollisesti jossain vaiheessa saattaisi olla. Hän on selkeästi luontaisesti älykäs ja jo nyt kakkosluokalla huomaa, kuinka jotkut tehtävät tuntuu niin helpoilta, että tekee ne vähän vasurilla. Käsialakin vähän mitä sattuu. On niin kiire muihin hommiin ja saada ne vaan nopsaan pois alta. Mitään haastetta eivät tunnu hirveästi tässä vaiheessa tarjoavan.

  18. Paljon ajatuksia herättävä juttu. Omani on kolmannella. Kokeisiin kotona kuulustellaan ja läksyt tarkistetaan, mutta nyt kun esim. on murtolukuja, enhän minä niitä edes osaa, onneksi isänsä osaa, mutta ei ole aina kotona. Rehellisyyden kannalla olen. Lapselle on hyvä olla rehellinen. Kyllähän sinä parempaakin pystyt, vai mitä mieltä itse olet, sanoisin. Ja sitä vastuuta omasta oppimisestaan on hyvä lisätä iän ja lapsen persoonan mukaisesti pikku hiljaa. Neiti kun on hajamielistä sorttia, on usemman kerran käynyt niin, että kun kysyn että koskas sulla taas onkaan ne enkun sanakokeet, tyttö ei tiedä, ja kun soittaa kaverille, ne ovatkin huomenna, ja kohta pitäisi mennä nukkumaan. Pänttäämällä kokeista saa helpolla sen ysin tai kympin, mutta olen sanonut että seuraavalla kerralla kun hän ei tiedä koska on enkun sanakokeet, ja käy ilmi että ne ovat huomenna, en auta hätä pänttäämisessä. Koska hänen täytyy se ymmärtää että en minä ole vastuussa hänen koulun käynnistään loppupeleissä vaikka paljon huolta pidänkin. Sitä paitsi hän haluaa kovasti oppia englantia. On hyvä laittaa lapsi miettimään sitä mitä tämä itse haluaa osata ja olla. Kannatan sellaista lempeyden ja ankaruuden sekasotkua, mutta rehellisyyden nimissä. Ärhentelyn jälkeen pitää halia.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hyvä kommentti. Meillä oli tytöllä juuri toi kolmonen sellanen aika rankka kouluvuosi. Paljon uusia asioita, uusi kieli ja yht’äkkiä oikeita kokeita, joihin piti lukea ja valmistautua. Käytiin useampia keskusteluja siitä, miksi kokeisiin ylipäätään pitää harjoitella. Kun kolmosesta päästiin, on koulunkäynti asettunut ihan mukavasti uomiinsa. Nyt vitosellakin tuli uusia aineita, fysiikkaa ja kemiaa, sekä historiaa, mutta nyt koulun käymiseen liittyvät jutut alkaa olla jo takaraivossa, joten siitä ei niin paljon enää taistella.
      Mutta ikäänkuin hiukan lohdutuksen sanasenakin, kunhan hetki vielä kuluu, teilläkin varmaan muodostuu tietty rutiini, jolla hommat hoituu. 🙂

      1. Näin uskon myös minä :). Ja sitten kun se vastuu ja ajatus koulunkäynnistä on lapsella mallillaan, ei silloin tällöisistä seiskoista tarvitse kantaa huolta. Onhan niitä seiskan päiviä meillä aikuisillakin ja huonompiakin.

        1. nakitjamutsi says: Vastaa

          Aivan totta ja just näin. Mä olisin varmaan saanu tästäkin tammikuusta ehdot… 😉

  19. Anteeks nyt vaan mutta olen aika pöyristynyt keskustelun linjasta. En tiedä missä maailmassa elätte mutta jonkun tietyn ”tason” odottaminen lapselta aiheuttaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä ahdistuneita aikuisia. Lapsi tietää jo aika varhaisessa vaiheessa itsekin onko tehnyt parhaansa, ei siihen vanhempien moralisoinnia tarvita. Minulla on kolme poikaa eikä koulu ole koskaan ollut heidän juttunsa. Jokainen on löytänyt itsetunnon lähteensä muualta. Terveisin muusikon, kirjailijan ja tulevan puuseppä/sepän äiti. Voin kyllä mainita että meiltä löytyy kaksi aspergeria ja yksi adhd. Jokainen hyvin älykäs.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mutta siitähän tässä oli, ainakin alunperin, kysymyskin. Että omaan parhaaseensa pystymistä pitää voida vaatia. Kun tiedän, että tyttö pystyy kyllä kasiin, ehkä ysiinkin, voi häntä kannustaa saamaan ensi kerralla itsestään enemmän irti.
      Mitään kympin lapsia mulla ei tarvitse olla. Koulumenestys kertoo lopulta niin kauhean vähän lapsesta kuitenkaan.

  20. No sen verran on pakko kommentoida mm. Päkkänälle -yläasteen opettaja kun olen- että suunta on päinvastainen: arvosanat napsahtavat helpommalla, kun opettajakunta joutuu toteamaan, ettei oppilaiden opiskelukyky useinkaan riitä, eikä varsinkaan aika opiskella kotona, kun on niin paljon harrastuksia. Kokeista pääsee esim.läpi 20 % lla oikeita vastauksia, mikä on todella vähän. Saattaa monessakin kokeessa vastata vaikkapa kokeen ensimmäistä tehtävää, joka on aina helpoin. Vertaa vaikkapa lukioon, jossa läpipääsyn raja voi hyvinkin olla 50%.

    Mutta mielestäni on oikein vaatia lapselta OMANSA tasoista suoritusta, jos on kiitettävän tyttö ja alkaa tuoda seiskoja, niin tottakai sanotaan, että pystyy parempaankin. Mutta mielessä täytyy siis pitää, eTtä joillekin seiskakin on todella hyvä, tai varsinkin yläasteelle siirryttäessä jokin yksittäinen aine voikin olla selkeästi heikompi.

    1. Muistan miten silloin kun itse kävin koulua (aika kauan sitten), opettajat jaksoivat huomautella jatkuvasti miten heille jäi vaikutelma että osasin enemmän kuin koenumeroni osoittivat. Ja olin ysin/ kasin oppilas, jossain aineissa kympinkin. Tietoni monesta aineesta olivatkin laajemmat kuin oppitunneilla käsiteltiin. Perintöä varmaan kodista jossa keskusteltiin paljon maailman polttavista kysymyksistä. Ahdistuin kuitenkin opettajien kommenteista niin paljon etten todellakaan halunnut lukioon vaikka kaikki sitä odottivat. Löysin oman tieni käyttää tietojani työelämässä. Minulla on kaksi koulutusta erinomaisin arvosanoin ja voin sanoa kokeneeni menestystä työelämässä. Ahdistus kuitenkin palasi kun jouduin työtehtäviin joissa en voinut itse vaikuttaa työtapoihin. Pitkä johdatus siihen että meitä on monenlaisia oppijoita joita koulu ei välttämättä tavoita.

    2. nakitjamutsi says: Vastaa

      Erittäin hyvin kommentoitu! Mä olen harrastusasioissa niin natsi, etten antaisi edes lasten harrastaa liian monena iltana viikossa, koska se väkisinkin jollain lailla vaikuttaisi kouluun. Eikä jaksamisen rajoilla ole muutenkaan syytä harrastaa.

      Ja just niin, omalle tasolleen pitää pyrkiä. Mulla oli just toi yläasteelle siirtyminen se kohta, jossa matemaattiset aineet alko kyykätä. Tai siis kasia taisin niistä saada, mutta se oli muuhun nähden kyykky.

  21. Minusta yksittäinen 7,5 ei ole vielä mitenkään huolestuttava asia. Itse olin tunnollinen oppilas. Tein läksyt itsenäisesti, eikä niitä tarkistettu erikseen. Sain yleensä 8 tai 9, mutta välillä tuli huonompiakin numeroita yksittäisistä kokeista. Tajusin silloin itsekin, etten ollut yltänyt aiemmalle tasolleni ja se harmitti. Ehkä vähän pelottikin, pystynkö parantamaan arvosanaa entiselleen vai olenko muuttunut huonommaksi. En siis ollut tahallani jättänyt lukematta niihin kokeisiin, mutta olisin voinut kenties lukea vähän paremmin.

    Muistan yhden kerran ala-asteelta, jolloin puolet luokastamme alisuoritti samassa kokeessa. Olin yksi heistä, mutta sillä kertaa tiesin, että muutkin olivat lukeneet siihen huonosti. Opettajamme ilmoitti, että koe uusitaan, koska hän tiesi, että pystymme parempaan. Sillä kertaa pidin huolen, että sain kiitettävän toisella yrityksellä. Se sai minut tajuamaan, että on parempi tehdä parhaansa ensimmäisellä kerralla tai muuten voi joutua lukemaan samaan kokeeseen uudelleen.

    Olen elävä todiste siitä, ettei ala-asteella saatu 7,5 äidinkielen aineesta kerro mitään tulevaisuudesta. Jouduin ensimmäisillä luokilla tukiopetukseenkin, kun ajatus kulki nopeammin kuin kynä, joten kirjoituksestani puuttui usein kirjaimia, välillä jopa sanoja. Kirjoitin kuitenkin ylioppilakirjoituksissa äidinkielestä L:n. Sen jälkeen olen työskennellyt mm. toimittajana.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihanasti kirjoitettu! Tää tekstissä mainitsemani toinen seiska oli nimenomaan tän tyyppisestä kokeesta, jossa koko luokka oli jostain syystä kyykännyt, tytön seiska plus oli jopa yli keskiarvon. Joten siitä en kovin huolissani ollut.

      Mulla oli myös kirjoittaminen kouluaikana aika heikko kohta. Inhosin kaikkia tulkintatehtäviä, olin niissä ihan paska. Ja aineissa sain skarpata, että sain kasin. Ylppäritodistuksessa äidinkieli on ainoa C, muut kirjoitin E:nä. Ja silti uskallan kirjoittaa täällä, ihan kaikkien nähtävillä. En mä edelleenkään tässä haka ole, mutta olen löytänyt silti oman tapani ilmaista. 🙂

  22. Olen miettinyt samanmoisia, kun olen tarkistanut kakkosluokkalaisen läksyjä ja kokeita. Toki lasta täytyy kannustaa, mutta olen kyllä silti tarttunut sellaisiin asioihin, jotka eivät ole menneet niin hyvin. Kun luetunymmärtämisen kokeesta tuli 15/30, niin totesin pojalle, että tässä meidän pitää vielä tehdä vähän töitä. Peruskoulun opetussuunnitelmassahan on laadittu osaamistavoitteet arvosanalle 8. Minusta siihen on hyvä tähdätä. 7,5 ei ole huono, mutta turha sitä on liikaa kaunistellakaan. Vaikeaa on juuri se, kuinka muotoilla lapselle, että parannettavaa olisi, mutta hän itsessään on hyvä ja riittävä. Siksi olen tuon kakkosluokkalaisen kanssa tsempannut sitten niin, että YHDESSÄ harjoittelemme vaikka sitten vähän vaivihkaa niitä asioita, joissa huomaan hänen tarvitsevan vielä opettelua.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tuo on kyllä totta. Siihen tukeen lapsen tulee voida luottaa. Ja tosi hyvä pointti myös se, että osaamistavoitteet on arvosanalle 8. Koko ikänsä enemmän tai vähemmän ysin oppilaana sitä helposti unohtaa tällaiset asiat. Ja sit voi ikäänkuin huomaamattaan vaatiakin liikaa.

  23. Mulla on kaksi jo aikuista tytärtä, jotka näyttivät heti alaluokilla, että osaavat paljon ja helposti. Koska menestystä tuli, kuin itsestään, pidin linjaa, että kasi tai parempi on ok. Jos tuli alle kasin, niin silloin ei ole tehneet itse asian eteen tarpeeksi. Ei niistä heikommista numeroista tehty mitään suurta numeroa, mutta lapset itse alkoivat vaatia itseltään enemmän.
    Joskus pahalla tuulella ollessaan toinen tytöistä itki, että sä vaadit multa niin paljon. Kun asiasta juteltiin, tuli tyttö siihen tulokseen, että häntä itseään harmitti, kun ei ollut viitsinyt lukea kokeeseen, mutta halusi sälyttää harmistuksensa päälleni ja unohtaa oman osuutensa.
    Heidän läksyjään ei juuri koskaan tarvinnut tarkastaa, eikä sen paremmin kyselläkään, että onko tehty. Hoitivat pääsääntöisesti hommat mallikkaasti. Kokeisiin kyseltiin, jos itse halusivat apua.

    Lukion ekalla esikoinen aikoi ensimmäisen jakson jälkeen vaihtaa ammattikouluun. Kaikista aineista oli tullut 9 tai 10, mutta silloinen poikaystävä oli amiksessa. Silloin jyrähdin ja sovimme tytön isän kanssa, että emme anna lupaa vaihtoon. Tyttö kiukutteli viikon, mutta on monet kerrat jälkeen päin kiitellyt, että onneksi ette antaneet hänen hölmöillä. Tänä vuonna on valmistumassa maisteriksi ja tohtorin opinnot kiinnostaa.

    Kaksi nuorintani ovat nyt eka ja tokaluokalla. Tokaluokkalainenkin on tyttö. Hän kyselee toisinaan apuja, mutta tekee pääsääntöisesti itsenäisesti. Koulussa menee hyvin kaikki muu, paitsi liikunnassa on omat haasteensa. Opettaja totesi, että on suorastaan hyvä, että tyttö on edes jossain hieman heikompi muita, ettei käy koulunkäynti liian tylsäksi. Toisaalta tyttö on erittäin herkkä ja pahoittaa mielensä helposti, joten häntä täytyy kovasti kannustaa joka tilanteessa.

    Nuorin, ekaluokkalainen on poika. Hänelläkin on hyvät taidot, mutta keskittymiskyky on välillä mitä sattuu. Hänen kanssaan teemme useasti tehtäviä yhdessä. Tai hän tekee kyllä tehtävät, kunhan me aikuiset väännämme tehtävänannot niin, että hän tajuaa mistä on kyse. Se ei ole aina ihan helppoa, kun vastassa on kiukuttelva, väsynyt sankari. On täytynyt ihan opetella itse uuteen rooliin, kun ei ole ennemmin juuri tarvinnut tällaista tehdä.

    Että kyllä nää asiat on ihan lapsikohtaisia. En usko, että menette metsään vaatiessanne lasta tekemään parhaansa. Te tunnette hänet parhaiten ja teidätte mitä voi vaatia. Ja kannattaa jutella tytön kanssa sellaisella hetkellä, kun koenumero ei ole ihan akuutti asia ja muutenkin kaikki on hyvällä tuulella, että mitä hän itse haluaa teidän tekevän.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Erittäin hyvin kommentoitu. Meillä jo kahdesta koululaisesta (kakkonen ja vitonen) huomaa, että ovat erilaisia. Pojalle tuntuu tässä vaiheessa menevän päähän hyvin aikalailla kaikki, tyttö vaatii vähän ponnisteluja. Ja helposti heittäytyy myös prinsessaksi, kun ei oikein jaksa jotain. Ja onkin ihan tyhmä, eikä ymmärrä lainkaan mistä puhutaan, kun vaikka kokeisiin kysellään. Silloin on aina vihellettävä peli poikki ja rauhoituttava. Ollaan koitettu tankata neidin päähän, että kaikki aiemmin opittu ei voi kadota päästä aina uuden kokeen tullessa eteen.

  24. Sus-anna says: Vastaa

    Meillä mennään niin, että jos lapsi on lukenut ja tehnyt työnsä (opiskelun, kokeisiin lukemisen) hyvin, niin silloin 7,5 on hyvä, mutta jos kokeisiin mennään asenteella ’ei tarvii lukea, mä osaan tän’, niin silloin tulee sanomista. Jos on tehnyt työtä asian eteen, silloin tuloksista ollaan ylpeitä, on se mikä tahansa. Mä luulen, että kaikilla täällä lukijoilla on yhtä monta oppijaa kuin Mussukkaa, yksi vaatii perässä hiihtämistä ja pyyhkimistä, toiseen luotto skulaa. Piiz män!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Just oikein! Jokainen tuntee omansa parhaiten ja tietää, mikä kullekin lapselle sopii. Nämä on aina sellaisia aiheita, kasvatus ja vanhemmuus siis, että joku katsoo aina olevansa selkeästi oikeassa ja toinen väärässä. Mullakin on omat, jyrkätkin mielipiteeni tietyistä asioista, mutta en väitä että ne olis missään nimessä oikeita.
      Joten piiiiz todellaki! 😀

  25. Mielenkiintoinen postaus ja keskustelu täällä :). Oma 14-vuotias tyttäreni on aina ollut niitä heikkotasoisia koulussa. Tytöllä on lukihäiriö ja muitakin oppimisvaikeuksia johtuen pikkukeskosuudestaan (syntymäpaino alle kilon) . Ihan normaaliluokassa on aina ollut, mutta muutamissa aineissa saa erityisopetusta. Olen aina joutunut tsemppaamaan läksyissä ja kokeisiin valmistautuessa autan aina kyselemällä tai tekemällä pikku testejä hänelle. Mutta silti kokeista tulee yleensä kutosia tai seiskoja. Kasiin ollaan tosi tyytyväisiä. Tyttö on kyllä tunnollinen koululainen ja tekee aina läksyt ja kokeisiin lukee. Kannustavalla asenteella olen koettanut tsempata, pitäisi ehkä enemmänkin vaatia, mutta tiedän että parhaansa kuitenkin yrittää.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on musta just se tärkein juttu. Että kun parhaansa yrittää ja tekee, ei enempää voi vaatia. Jos se paras riittää kutoseen, silloin siihen voi olla tyytyväinen. 🙂

  26. […] olen välillä huomannut syyllistyväni siihen, että annan vain lasten pärjätä. Vaadin heiltä vastuunottoa, jonkun mielestä varmaan liikaakin, ja kun huomaan asioiden rullaavan eteenpäin ilman jatkuvaa […]

Vastaa