Helpommin erottu kuin tehty

Multa kysytään aina toisinaan kaipaanko yrittämistä. Vastaan yleensä ympäripyöreästi, että itse kauppaa kaipaan, mutta yrittäjänä toimimista tai veemäistä byrokratiaa en. Mikä on kyllä ihan tottakin. Pieni kauppani oli mulle valtavan tärkeä. Suuri saavutus ja jonkinlainen näyte siitä, että mä pystyn tekemään isoja asioita itsenäisesti. En koskaan kuvitellut, että herkkukaupan omistajana saavuttaisin mitään suurta maallista mammonaa, mutta uskoin pitkään, että pärjätä voisin.

Kuitenkin nyt, vajaat kaksi vuotta sen jälkeen, kun suljin unelmani ovet viimeisen kerran, alan tajuta, millainen virstanpylväs tuo yrittäjäaika elämässäni oli. Eikä pelkästään omassani, vaan koko perheen elämässä. Vuodet Hilman avaamisen jälkeen ovat rehellisesti sanoen ottaneet enemmän, kuin antaneet.

Moni pienyrittäjä varmasti tietää, mistä puhun. Yrittäjäaikana sellainen ylellisyys, kuin palkka oli enemmänkin poikkeus, kuin sääntö. Sesonkiaikojen tuloksilla porskuteltiin aina tietty hetki eteenpäin, mutta kulujen ollessa huimat, ei palkkaa kovinkaan usein jäänyt itselle maksettavaksi. Useimpina kuukausina lasten päivähoitomaksun määrä ylitti omat kuukausiansioni. Ja koska hoitomaksujen määrä laskettiin arvioitujen vuositulojen perusteella, se oli vaan voi voi. Niinä harvoina kuukausina, kun palkkaa oli mahdollista nostaa, koitettiin rämpiä kiinni myöhässä olleita kotitalouden laskuja.

Totta kai yrityksen lopettaminen oli vaikea päätös. Mutta ainoa oikea ratkaisu. En millään haluaisi syyttää tuota pientä, suloista unelmaani niin monesta asiasta, mutta herkullinen pikkupuoti horjutti talouden lisäksi myös avioliiton perustuksia oikein rytinällä.

Ja kun sitä parisuhdetta ei muutenkaan ole helppo yli kymmenen vuoden jälkeen pitää elinvoimaisena. Lasten synnyttyä arki lyö vasten kasvoja, kuin leka. Huomaamatta useampi vuosi kellutaan vaan unen ja valveen rajamailla hoitaen kaikki pakolliset askareet, jotta kaikki nyt selviäisivät jokseenkin järjissään. Kunnes eräänä päivänä huomataan, että lapset ovatkin jo aika isoja. Ja ihmetellään, että kuka tuo tyyppi tuossa vierellä on?

Ihminen muuttuu. Kun yhteinen taival on aloitettu pitkästi alle parikymppisinä, ei voida edes olettaa, että yli 14 vuoden kuluttua oltaisi enää samoja ihmisiä. Noihin vuosiin mahtuu kokemuksia ja kolhuja. Etsimisiä, löytämisiä, kriisejä. Ihastumisia, sairastumista, irtisanomisia, luottamuspulaa. Surkuhupaisaa on, että juttelen kenen tahansa samassa elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa, ongelmat tuntuvat varsin samanlaisilta. Maakuntarajoista riippumatta.

Avioliitto, tai pitkä parisuhde ylipäänsä, on nimenomaan sitä alttarillakin vannottua tahtomista. Että läpi kaiken mahdollisen kuitenkin tahdotaan olla yhdessä ja voittaa ne vaikeudet. Mutta miksei kukaan kertonut, että myös sitä tahtoa koetellaan joskus oikein kovalla kädellä?

Meidän on lukuisia kertoja sanottu olevan täydellinen pari ja match made in heaven. Ollaan aina oltu samalla aaltopituudella ja kohta 15 vuotta rämmitty vaikeuksien yli ja pidetty toistemme puolta. Viime keväänä ensimmäistä kertaa uskaltauduin ajattelemaan, että ehkä me oltiin täydellinen pari. Mutta muututtiin, molemmat eri suuntiin. Kliseisesti kasvettiin lopulta erillemme.

Maailmankaikkeudelle kiitos, en ole luovuttajatyyppiä. Noiden viime keväisten, poikkeuksetta synkkien ajatusten jälkeen ollaan jollain ilveellä pystytty luomaan se hetken kadoksissa ollut yhteys uudelleen. Molemminpuolisten tunnelukkojen avaaminen teki helvetin kipeetä, eikä vielä kesälläkään ollut varmaa, jatkuuko elo yhteisenä perheenä vai onko seuraavan blogipostauksen liitteenä Uskolan myynti-ilmoitus.

Se on uskomatonta, miten niinkin päivänselvä asia kuin puhuminen, voi ottaa niin koville. Kun molemmat osapuolet on haudanneet omat pahat olonsa ja salaisuutensa omaan sotkuiseen myttyynsä, on solmujen avaaminen uskomattoman kivuliasta. Toisaalta ymmärrän paremmin kuin hyvin, miksi niin monet siinä kohtaa luovuttavat. Onhan se monella tapaa helpompaa. Ei tarvitse myöntää omia virheitään tai haavoittuvaisuuttaan, vaan pikemminkin piilottaa me itsenäisen panssarin taakse. Kyllä minä pärjään yksinkin!

Mä olin vielä keväällä ihan valmis eroamaan. Olin aivan loputtoman väsynyt pahaan oloon, joka aina kotiovella iski. Olin henkisesti niin loppu, etten jaksanut edes ajatella asioiden selvittämistä, halusin vaan pois. Jos vaan erois, ni sais olla rauhassa, eikä tarttis selitellä kenellekään mitään. Mietin käytännön asioitakin jo aika pitkälle, asumisjärjestelyjä ja miten kertoa lapsille. Lopulta olin vaan liian puhki viemään eroa pidemmälle. Ja hyvä niin.

espanja 038

Pelkästään lasten takia ei yhteen kannata väkisin jäädä, mutta lasten takia kannattaa aina yrittää. Joskus ero todella on parempi ratkaisu. Jos yrityksistä huolimatta homma ei svengaa tai rakkaus kertakaikkiaan loppuu, voi olla kaikille parempi jakaa hopeat ja puolittaa velat.

Meillä aterimet saivat jäädä yhteiseen laatikkoon. Rehellisyyskin voi joskus olla tuskainen tie, mutta kannattaa lopulta. Kun ongelmille löytyi nimet, niitä oli mahdollista alkaa korjata. Pikkuhiljaa meidän suhteen liima, yhteinen huumori, löysi tiensä takaisin kotiin. Molemmat on joutuneet katsomaan silmiin sekä itseään, että sitä toista. Miksi ryssiä jotain niin timanttista, vain muutaman henkilökohtaisen kriisin takia.

häät 129

Tässä me vielä ollaan. Mä vihaan ton saamattomuutta ja rumpuja ja se vihaa mun äkkipikaisuutta ja joka pöydällä lojuvia nenäliinoja. Mut kyl me rakastetaankin. Ihan helvetisti.

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

46 Replies to “Helpommin erottu kuin tehty”

  1. Mahtavan rohkea kirjoitus! Ihan liikutuin, vaikken henk.koht. teitä tunnekaan.

    Kerran eronneena voin todeta, että yksin on vaikea puhua, jos toinen ei koe siihen tarvetta. Ja niin paljon on kiinni siitä, mikä suhteessa on hyvää. Jos niitä hyviä asioita löytyy enemmän kuin huonoja, on mahdollisuuksia.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Yksin on todella vaikea puhua. Eikä mekään mitään puhujia olla kumpikaan edelleenkään. Mutta ollaan tiedostettu se kuitenkin ja koitetaan olla lakaisematta asioita maton alle, niinkuin ennen.
      On uskomatonta, miten niistä täysin epätoivoisista fiiliksistä lopulta voi vielä nousta tähän, missä tänään ollaan. Ei täydellisiä, mutta kuitenkin suht onnellisia. Ja se on paljon! 🙂

  2. Paras kirjoituksesi ikinä! Tähän ei ole paljon sanottavaa,ei mitään lisättävää. Tiedän NIIN mistä puhut ja mitä olet tuntenut ja tunnet. En vain olisi kuunapäivänä osannut sanoa tuntemuksiani julki kuten sinä teit. Kiitos siitä,tämä oli suorastaan terapeuttista. Niin totta. Vahvaa tunnetta. Elämää.
    Kiitos.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos.

      Mä oon erityisen kiitollinen siitä, että niin moni on kokenut tekstin omakseen ja ottanut muhun yhteyttä. Mä tiesin, ettei me voida olla ainoita. Eikä parempaa vertaistukea voi olla, kuin samassa tilanteessa elävät tai eläneet ihmiset.
      Kiitos vielä.

  3. Kiitos <3 iltaitkut on itketty tän sun rehellisen ja aidon kirjoituksen vuoksi. Niin tuttuja tuntemuksia.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos. <3

  4. Ihana postaus, kiitos avoimuudestasi <3 <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos, Susa. <3

  5. Kiitos. Tää antoi ajattelemisen aihetta. Lämmintä joulun odotusta sinulle ja perheellesi.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tän takia mä kirjotan. Jos yksikin ihminen saa ajattelemisen aihetta tai jopa ratkaisun aihioita elämäänsä, se on huikeeta. Kiitos. <3

  6. Hei Päivi,

    jokin aika sitten aloin seurailla facen kautta blogiasi, kun joku tuttu linkkivinkkasi. Eka kertaa nyt kommenttia heitän, koska hyvin kuulostaa tutulta tämä aihe 16,5vuoden parisuhdetaipaleen jälkeen. Ihan ei ole vielä noin pitkälle tilanteet kärjistyneet, että eroa olisi mietitty, mutta kyllä sitä aika ajoin joutuu miettimäänesim sitä mitkä on ne yhteiset intressit, kuka minä olen ja kuka tuo toinen tosiaan on. Mutta onneksi sitä tahtotilaa on löytynyt, vaikka kuinka välillä mättäisikin. Kodin Kuvalehden verkkosivuilla on ollut tänä syksynä monta parisuhdeteemaa, yhdessä mm puhuttiin siitä, että entäs jos kasvaisikin uudelleen yhteen tai jopa kenties ensi kertaa yhteen puolisonsa kanssa. Usein puhutaan julkisuudessa vain siitä erilleen kasvamisesta, mutta entäs jos ei opiskelu-ura-perhe-työkiireet-harrastukset-huusholli-yhtälössä ole edes ehtinyt vielä kunnolla kasvaa yhteen… mielenkiintoinen pointti sekin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihana, että olet löytänyt tiesi tänne. Ja totta tosiaan, hyvä pointti toi yhteen kasvaminen. Mä ainakin huomaan tän arkilennon keskellä, että jos joskus onkin ihan vaan aikaa miehen kanssa, ei oikein tiedä mitä tekisi tai miten sen kanssa olisi. Jollain tavalla sitä on vuosien myötä kuitenkin vieraantunut toisistaan.
      Mutta tosiaan, ongelmien tiedostaminen on aina se ratkaisun avain. Mekin ollaan matkalla vasta, mutta pikkuhiljaa mennään… 🙂

  7. Hyvä kirjoitus, ja niin totta. Allekirjoitan täysin 25 vuoden liiton perusteella. Vaatii välillä aika tahtoa, omaan itseensä menoa ja omien ajatusten muokkausta. Mutta tilalle saa jotain ainutlaatuista, puolison jonka kanssa on suurimman osan elämästään.

    Yrittäminen on kovaa, oma näkökulmani on yrittäjän puolison näkökulma. Ja se jos mikä voi viedä eron partaalle ja monella eroon saakka.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyllä. Tahtoa se vaatii aivan pirusti. Ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, vaikkei joka hetki siltä tunnukaan.
      Yrittämistä en kaipaa, vihdoin aletaan pikkuhiljaa päästä sellaiseen mukavaan tilanteeseen, missä molemmat viihtyvät työssään ja aikaa jää perheelle ja muullekin. Ja se on tosi tärkeetä.

  8. Hieno, rehellinen kirjoitus – kiitos sinulle! Jotenkin uskomatonta, että itse pohdin juuri samaan aikaan omassa blogissani samoja asioita:http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.fi/2014/12/sinulle-joka-harkitset-eroa.html
    Telepatiaa?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No kappas! Ja tosiaan, omani päädyin julkaisemaan vasta nyt, oikeastaan sattumalta. Telepatiaa, todella. Hyvä on kirjoituksesi! 🙂

  9. Kiitos, kyyneleet vierähtivät, ajatukset kulkivat…<3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos. <3

  10. Pirke W. says: Vastaa

    Mahtavan rohkea kirjoitus, kiitos rohkeudestasi!
    Ja olen vilpittömän onnellinen, että teidän yhteinen tie jatkuu, sekä teidän itsenne että lastenne takia! 🙂 <3

    PS. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, eroaminenkaan ei ole pelkästään helppoa, mutta sen sä jo olit huomannutkin miettiessäsi syntyjä syviä…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ei missään nimessä eroaminen ole helppoa. Varmasti se olisi jo tehty, jos niin olisi. Joten tavallaan onni, ettei se käy tuosta vaan.

      Ja kiitos sanoistasi. <3

  11. Hei,

    Ajankohtainen kirjoitus itselleni, kun avioeron harkinta-aika on juuri rullaamassa. Täsmälleen sama aikajana, alle parikymppisestä reiluun kolmeenkymppiin. Mutta nyt vaan ei enää jaksa, arki on tylsää ja haluamme elämältä aivan eri asioita. Jännitin lapsille kertomista, läheisten reaktioita jne. Lapset eivät kuitenkaan vaikuta olevan tilanteesta juuri milläänkään ja läheisten reaktiot ovat olleet tyyliin ”way to go!”, ”toteuta unelmiasi!” jne. Kun toinen haluaa aina tuttua ja turvallista toisen ollessa adrenaliinifriikki, joka haluaa kiertää maailman ympäri, ei yhteistä säveltä enää kannata edes etsiä. Kotiovella lyö vastaan nyt vain ääretön helpotus.

    1. Arki on tylsää?kuulostaa aika lapsellista.
      No kelläpä ei arki olis tylsää.
      ei kyllä sen takia tulis mieleenkään hajottaa perhettä.
      Arki on arkea eron jälkeenkin.
      Lapsiin sattuu aina,kun vanhemmat eroaa.sitä ei vain välttämättä näytetä.
      Eikö pitäisi tietää jo ennen lapsia halutaanko samoja asioita?

      mullakin on 17 vuoden liitto takana, teini-iässä alettiin seurustella.
      kolme lasta,ollaan yrittäjiä yhteisessä firmassa ja vaikeita aikoja takana.
      Arki on todellakin ollut raskasta ja tylsää,mutta vielä vaikeampaa se olisi kestää ilman toista.

    2. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyllähän se niin on, että jos arki ja elämä tuntuu yksitoikkoiselta ja tylsältä, ei suhteessa ole kaikki kunnossa. Ja tosiaan, ihmiset muuttuu, kaikki kokemukset ja elämä opettaa ja muuttaa. Vaikka jonkun kanssa joskus olisitkin tuntenut suurta yhteenkuuluvuutta ja rakkautta, useamman vuoden jälkeen asia voi olla toisin.

      Ja kyllä mä oon sitä mieltä, että jos yhteinen elämä tuntuu pahalta, eikä yrittämisestäkään parane, on parempi lähteä erilleen. Koska tottahan lapsetkin aistii, jos vanhemmilla on asiat huonosti. Eronneet, onnelliset vanhemmat on varmasti lapsillekin parempi vaihtoehto, kuin väkisin suhteessa kärvistelevät.

  12. ihana teksti kiitos ! <3 Mekin vasta kolme vuotta seurusteltu, nyt räpsähti 18 vuotta mittariin.. Joskus miettii vaan, että käykö meillekkin tällä tavoin, että joskus mietitään että kuka tuo toinen on. Ehkä, toivon että selviämme siitä sitten, joskus tulevaisuudessa 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Suhteesta pitää muistaa pitää huolta. Sittenkin, kun se kaikki arki kiireineen iskee päälle. Toivon teille paljon onnellisia aikoja! <3

  13. APUA! Mä niin tunsin piston sydämessäni. Ja ihan meinas kyyneleet silmiin tulla. Huomasin monessakin kohtaa ajattelevan et NIIN, JUST NOIN! Rakkaus se vaan lopulta kyllä esteet ylittää. Jos vaan jaksaa hammasta purren siihen uskoa, edes hiukan.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joskus se tosiaan vaatii hampaiden kiristelyä, kun usko meinaa vaan kertakaikkiaan loppua. Mutta siinä se tahto sitten lopulta punnitaan. Väkisin ei kannata mitään suhdetta ylläpitää, kyllä se tahto on oltava molemmissa.

  14. Leena Ahveninen says: Vastaa

    Teininä kopioin runokirjaan tällaisen latteuden: Rakkaus ei ole kävely käsi kädessä kuutamossa, rakkaus on yhdessä nähty nälkä, yhdessä syöty leipä. (Alkuperä tuntematon)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Vaikka lattea olisikin, niin tottahan tuo. Hienosti sanottu.

  15. Voi että, tutulta tuntuu… Saako kysyä mistä lähditte liikkelle siinä solmujen avaamisessa ja yhteyden löytymisessä? Totesitteko vain itse että tarttis varmaan puhua vai saitteko ulkopuolista ohjausta? Ihan samojen asioiden äärellä täällä painitaan, eikä hajuakaan miten pystyis etenemään . Lukkoja löytyy 30-vuotisen taipaleen varrelta aika paljon…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tavallaan se molemmat tiedettiin jo pidemmän aikaa. Kumpikaan ei vaan ehkä halunnut kohdata asioita silmästä silmään, kun tiedettiin että kipeää tulee tekemään. Jossain vaiheessa vyyhti lähti purkautumaan ja kaikki kortit heitettiin pöydälle. Ja sattuihan se. Mutta kannatti.

      En pitäis hassumpana ajatuksena ammattilaisen apuakaan. Kolmas osapuoli voi olla se, joka auttaa lopulta näkemään asiat uudelta kantilta. Tsemppiä!

  16. Kerroit meidän monen ajatukset ja elämän ääneen. Kiitos.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos. <3

  17. Hyvä kirjoitus. Joskus saattaa parisuhde olla niin, että kaikesta voidaan puhua juuri sillä oikealla hetkelläkin. Mies ja nainen voivat olla liian samanlaisia, ja myös samalla erilaisia. Tavallaan molemmat tuntevat olevansa sielunkumppaneita, mutta silti suhde ei jostain syystä toimi. Näin olen itse elänyt yli 10 vuotta, ja nyt todennut, että tunteet ovat hiipuneet pikku hiljaa täysin nollaan. Ainoa paha siinä on, että en voi ihastua enää kehenkään, kaikki muut tuntuu niin vierailta. Tästä suhteesta minulla ei ole lapsia, mutta edellisestä on yksi aikuinen poika. Ja se suhde onkin aivan oma juttunsa, joka omalla tavallaan jätti jälkensä. Elämä ei ole helppoa, mutta ei se myöskään olisi mielenkiintoista, jos aina olisi kaikki tarjottimella. Olen ainakin toistaiseksi valinnut tien olemalla yksin, ei ollenkaan huono vaihtoehto henkiseen hyvinvointiin. Sosiaalista elämää on muutenkin 🙂 Tsemppiä kaikille, olitte sitten suhteessa tai ette.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihan varmasti noinkin voi käydä. Mä ymmärrän niin kovin hyvin sen, että jokapäiväistä ”latteutta” on hankala kestää. Ja ajattelen kyllä jollain tasolla niin, että meille on annettu vain yksi elämä. Jos koko ajan tuntuu pahalta, ei se voi olla se tarkoitus miksi täällä ollaan.
      Yksin oleminen ei missään nimessä ole huono vaihtoehto, voisi tehdä monellekin hyvää.
      Tsemppiä sinnekin!

  18. Hieno kirjoitus — arvostan loppuratkaisua! Tsemppiä teille ja meille!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos kovasti. 🙂

  19. Kiitos. Oon myös miettiny miten pienet yritykset pärjää pienessä kaupungissa ja miten sen yhdistää perhe-elämään. (mullakin on unelma). Rohkeeta kun toteutit omas vaikka kävikin niinkun kävi.
    Sitten toi ero. Ite jopa mentiin niin pitkälle että erottiin, hetkeks, kunnes huomattiin ettei voida elää ilman toista ja kuinka tärkee toinen onkaan ja mitä se on jos sen menettää. Ton sun tekstin jälkeen tunsin kovaa kiitollisuutta että yritettiin, kasvettiin ja jatkettiin onnellisempina ja vahvempina. Tirautin pari kyyneltä tyynyyn, katsoin nukkuvia lapsiamme ja halasin miestäni, sanoin että rakastan ja että kiitos että hän on siinä. Joka päivä. Ja vieläkin. Ps.Sulla on Päivi kirjottamisen lahja, jatka ihmeessä

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tietenkin jokaisella yrityksellä on oma polkunsa. Mun olis pitäny pystyä kasvattamaan toimintaa joko nettikaupan tai kahvilan suuntaan, joista kumpaankaan mulla ei sillä hetkellä ollu rahkeita. Mutta ehdottomasti suosittelen, että jos kauppaa suunnittelee, siihen kannattaa heti kytkeä nettikauppa kylkeen. 🙂
      Parisuhde todella vaatii panostusta, eikä sekään välttämättä riitä. Mä koen olevani onnekas, että kaiken sen jälkeen, mitä tapahtui, ollaan vielä yhdessä. Ei täydellisinä, mutta kasvaneina ja edelleen rakastavina.
      Kiitos kauniista sanoista. <3

  20. Niin saman olen kokenut ja enkä ole katunut päivääkää että yhdessä ollaan. Ja voi luoja miten ihana suhde meillä nykyään onkin. Mieheni on nykyään myös paras ystäväni hän jolle oikeasti voin kertoa kaikki ajatukseni ja mietteeni. On täytynyt oppia hyväksymään toinen tuollaisena kuin hän on, oppia toisaalta rakastamaan sitä että tuosse ne vaatteet sohvalla on, mutta mitä jos ne vaatteet ei joku päivä siinä olisikaan? Äitini joskus neuvoi että se on sen merkki että olette vielä yhdessä. No pirttihirmu vaimo äidistä on tullut lepsu rentoileva äiti. Uusi haaste onkin saada mies tajuamaan että ota ja mene omiin menoihin, haluan että annamme toisillemme tilaa. Taaperoita ei lapset ole enään vaan pieniä koululaisi tai toinen kohta eskarilainen. Nythän on aikaa enemmän toisille. Voi huippua että kirjoitit tästä!! Olen niin kannustanut ja rohkaissut monia että jos ei oikeasti ole mitää pelkoa väkivallasta yms. jotka johtaa pahoihin asioihin niin älkää luovuttako. Pienten lasten kanssa on rankkaa kahdestaan mutta vielä rakempaa yksin. Korjatkaa hoitakaa suhteita ihmiset. Yksi elämäni tärkein tehtävä on että meidän perheessä rakastetaan ja ollaan yhdessä vielä vanhoina. Kokemuksien jälkeen tunne on että ”Vaikka seinät kaatuisivat ympäriltämme, kun jaksamme rakastaa ja olemme yhdessä sevliämme mistä vain”. Olisi tyhmää heittää hukkaan 10v joka ollaa tätä meidän liittoa rakennettu ja vahvistettu. Niin mekin oltiin vasta 16v kun tavattiin. Yhdyn tuohon että tahtominen ja päättää ettei eroa vaa päättää korjata ja jatkaa niin vaatii paljon sitä tahtoa, että toisaalta kokemuksesta ymmärrän miksi jotku eroaa, mutta mielestäni vahvat haluaa ja tahtoo yrittää. Korostan ettei se ole aina mahdollista, mutta luulenpa että liian helposti ihmiset eroaa. Ihanaa rakkauden täyteistä Joulua! p.s se tunne että samassa talossa asuu vain kaksi aikuista kesti jopa vuoden ja se oli tylsää, mutta se on pieni aika kymmennistä tulevista vuosista.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on muuten valtavan tärkeetä, että molemmilla on omatkin menonsa ja kaverinsa. Se on myös sellanen opin paikka. Että kasvetaan sieltä kutevista parikymppisistä ihan oikeiksi, erillisiksi, itsenäisesti ajatteleviksi aikuisiksi. Ja uskaltaa luottaa siihen rakkauteen ja pysyvyyteen, vaikkei joka hetki yhdessä ollakaan.
      Samaa mieltä oon, että helpolla ei kannata luovuttaa. Vaikka joskus niinkin on parempi lopulta. Ei kenenkään onneton tarvitse olla.
      Kiitos hienosta kommentista! 🙂

  21. Kiitos avoimesta ja henkilökohtaisesta kirjoituksesta. Itse jo kerran eronneena (siitä nuoruuden rakkaudesta) ja nyt toisella kierroksella ollessani olen kans sitä mieltä ettei kannata liian helpolla luovuttaa. Eron jälkeen surin vielä monta vuotta sitä, että mitä tulikaan tehtyä. Ja juuri lapsen ja sen hajonneen perheen vuoksi. No tällä hetkellä molemmat olemme tahoillamme onnellisesti naimisissa ja edelleen hyvissä väleissä, ihan ystäviä. Nykyistä liittoa aiomme mieheni kanssa vaalia paremmin. Meillä on ihan oma hölmö huumorimme, joka on mielestäni mahtava liima. Mutta eipä nämä uusperhekuviotkaan ihan helppoja ole, monta vuotta siinäkin meni että kaikki löysivät oman paikkansa. Ja uudella kierroksella on paljon hankalampi totutella toisen ihmisen tapoihin, kuin silloin nuorena. Mutta kyllä vuosien varrella on oppinut hyväksymään toisen erilaiset tavat ja meistä on muodostunut tosi tiivis paketti 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä oon sitä mieltä, että yhteinen huumori on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa, tai ihmissuhteissa yleensäkin. Ja sitä kannattaa vaalia! Koska ainakin omalla kohdallani huomasin, että kun se huumori katosi, suhde oli todella huonolla pohjalla.

  22. Asian ja elämän ytimessä Päivi – niin, yrittäjyys on rankkaa, sen voin todeta myös ihan omakohtaisesti. Asioiden lopettaminen ja jättäminen se vasta rankkaa onkin -on se sitten ihmissuhde tai yrittäjyyden lopettaminen. Se on hetkellinen kuolema, joka vie energiat niin, että ei halua julkisilla paikoilla näyttäytyä edes aurinkolasit päässä, vaan lähinnä parhaalta tuntuu hautautua jonnekin piiloon. Tiedän. Parisuhteen kohdalla haluan kuitenkin kompata asioiden tarkkaa harkintaa. Lapsiahan me kaikki ollaan iästä riippumatta; halutaan kiukutella ja että meidät ”jätetään rauhaan”, vaikka tosiasiassa välillä täytyy väkisin ottaa se aikuinen lapsi syliin ja rauhoittaa se kiukku pois kovalla puristusotteella, kunnes jännite helpottaa. Asioilla on tapana järjestyä -vaikka välillä niiden eteen täytyy tehdä vähän töitäkin. Yrittäjänä sitä tekee kaikkensa -TÖITÄ ja töitä. Siihen lisättynä stressi ja palkattomuus, puoliso, lapset, laskut, lemmikit… -HUH! Ydinpommi lähes valmis. Yrittäjänä ja äitinä sekä puolisona toivon voimia muille sielunsiskoille ja -veljille ja ennenkaikkea itselleni sekä perheelleni. Ilman perhettäni en olisi paljon mitään ja sen jälkeen yrityksellänikään ei olisi enää paljon mitään merkitystä. Kaikkea hyvää Päivi!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Näinhän se on. Joskus vaan väsyy kaikkeen, eikä olis millään energiaa tehdä asioiden eteen yhtään mitään. Ja joskus on otettava vastaan se eniten pelätty pommi, jotta asiat alkavat muuttua paremmalle tolalle.
      Mä oon tosi onnellinen, että me vielä löydettiin toisemme. Sekä meidän molempien, että lasten puolesta. Muksut on niin pirun hyviä aistimaan fiiliksiä, että varmasti ovat tajunneet, kun kaikki ei ollut kunnossa. Mutta vastaavasti varmasti myös, kun asiat on taas paremmalla mallilla.
      Kaikkea hyvää sinullekin! 🙂

  23. […] katsoa. Olin itsekäs ja pidin kaikkia elämäni tärkeimpiä asioita itsestäänselvyytenä. Perheen hajoaminen oli oikeasti todella […]

Vastaa